torstai 16. lokakuuta 2014

Viimeksi menivät vedot aika bärsseelleen, mutta jatketaan yrittämistä, koska ainoa mahdollinen suunta on ylös. Viikonlopun pelejä odotellessa Kyösti nykäisee muutamalla eurolla tuollaisen pienimuotoisen tuplan Hockeyallsvenskanista. Aikamoista arpomistahan tuo ruotsalaisten jääkiekko tuntuu usein olevan, joten siksipä ei Kyöstikään viitsi suosikkeja pelata. AIK on pelannut vieraissa tosi huonosti, mutta nythän se näyttäisi hieman piristyneen, eikä Södertäljekään ole loistanut, joten Kyöstin mielestä AIK:n 3.20 on aika hyvä kerroin. Vierasvoitto ei olisi maailman suurin ihme. Toinenkin peli näyttää kaikkien mahdollisuuksien matsilta. Asplöven on sarjakärki ja neljän ottelun voittoputkessa, joten siltä voi odottaa hyvää suoritusta tänäänkin. Asplövenillä on parin kotivoiton lisäksi pari vierasvoittoa alla: se voitti sekä keskikastin Moran että Timrån lukemin 1-3, joten puolustus tuntuu toimivan ja sen varaan Kyöstikin laskee. Voisi kai taas todeta sen, että realistista on odottaa, että vain toinen näistä hauista osuu, mutta mistä sitä tietää, vaikka molemmat nasahtaisivat, kjäh kjäh kjäh.

Klo 20
Södertälje-AIK 2 (3.20)
Karlskoga-Äsplöven 2 (2.75)

Kerroin 8.80

EDIT klo 21.25 Pöh, pari erää pelattu ja molemmat haut menossa päin perärööriä. Toto4-lappu sentään toi vähän päälle 7 euroa, jippii! Hintaa sillä oli 1,60- joten voittoa tuli päälle vitonen, kjäh kjäh. 

SHL:n puolella parin erän jälkeen näkyy Luuläjä olevan yllättäen tappiolla ja Leksand-Frölunda numeroissa reikä-reikä. Frölundalla on ollut laukauksia 32 ja Leksalla 16. Kyöstihän ei tätä ylintä sarjatasoa tänään betsannut, mutta toki seuraa sivusilmällä illan pelejä. Toivottavasti Leksandin veskari jatkaa ihmepeliään, eikä Frölunda voita, koska se tarkoittaa sitten sitä, että Frölunda saa paremman kertoimen seuraavaan peliin. Frölunda on ihan hyvässä nosteessa, vaikkei sen "materiaali" kuulemma riitä mestaruuteen. Kyöstihän ei materiaalia yleensä tuijota, kun tekee menestysvihjeitään, vaan enemmänkin voittoputkia ja veskarin torjuntaprosentteja. 

Mutta huomennahan on sitten taas sen verran pelejä, että eiköhän sieltä löydy ihan hyviäkin hakuja, ettei tarvitse tällä lailla lottoamaan ruveta. Saattaa olla, että Kyösti viettää kuivan viikonlopun ja keskittyy kolmen päivän ajan pelkkään betsaamiseen, koska maksa alkaa jo vinkua, kun on tullut vedettyä joka viikko viimeisen kuukanden ajan, kjäh kjäh.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...