sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Vetoviikonloppu on sujunut yllättävänkin suotuisissa merkeissä. Perjantaina oli pientä tuuriakin, että hudit sattuivat vain toiseen tuulipukukvartettiin. Joka tapauksessa tuli nasautus mukavalla lähes parinkympin kertoimella. Lauantain futismatsikin päättyi juuri siihen ennalta arvattuun tasuriin, tosin eipä Kyösti olisi surrut, vaikka Suomi olisi sen matsin voittanutkin. Varmasti tiistain pelissäkin tasapeli on taas se lähtömerkki. Romania on vaarallinen joukkue, joten suomipojan ei parane nukahdella puolustuspäässä. Kyösti olisi ihan suht iloinen, jos Suomi välttäisi tappion ja saisi yhden pisteen, koska silloin Romania menettäisi kaksi pistettä. Kyösti vilkuili Betexistä alustavia kertoimia siihen peliin ja ne ovat öbaut: FIN 2.90, X 3.10, ROM 2.50. Voi olla, että noilla kertoimilla Kyösti betsaa Romaniaa, mutta täytyy nyt mietiskellä asiaa.

Sunnuntai
NLA klo 16.45.
-Davos on hurjassa voittoputkessa, mutta se on ottanut vierasvoittonsa aika heikkoja joukkueita vastaan, joten nyt kun tulee vastaan kova kotijoukkue Zürich, saattaa Davosin putki katketa. Aika vaikea matsi veikattavaksi. Jos Zürichistä saisi edes 2.15, niin sitä olisi mukavampi betsata. Veikkauksen 1.95 ei oikein riitä peleihin.

DEL klo 17.30+18.45
-Düsseldorf 2.45. Köln on pitkässä juoksussa vahvempi joukkue, mutta kun se on viiden ottelun tappioputkessa, niin ei Kyösti näe mitään syytä pelata sitä selvänä vierassuosikkina. Köln on hävinnyt kolme kotiottelua ja kaksi vierasottelua putkeen, tosin vierastappiot tulivat sarjan kärkiosaston Mannheimille ja Augsburgille. Voi olla, että Köln voittaa, mutta Kyösti näkisi, että Düsselin kerroin on sen verran hyvä, että sitä kannattaa kokeilla ainakin pikkuisella panoksella.
-Koska illalla näkyy olevan aika huonosti pelikelpoisia kohteita, Kyösti nykäisee klo 15.30 peliin Eisbäreniä. Wolfsburg on pelannut tosi heikosti viime viikot, joten Kyösti näkisi Berlinin aika selvänä vierassuosikkina, sehän pelaa suunnilleen yhtä hyvin sekä kotona että vieraissa, eikä tässä parissa kotietu muutenkaan ole juuri painanut.

Euro2016
-Muualla on vihjattu Slovakiaa, mutta ainakin tällä hetkellä Valko-Venäjän kerroin on tulossa alas. Tekisi mieli nykäistä Slovakiaa, mutta Veikkauksen kerroinhan on surkea 2.13, joten se ei ainakaan riitä. Okei, sanotaan näin, että 2.30 voisi olla sellainen hyvä kerroin, millä Slovakiaa voisi nykäistä.

Summa summarum
Taas tuli paljon turhaa jaarittelua, mutta vähän asiaa. Kyöstin haut ovat tällä hetkellä siis Düsseldorf ja Eisbären Berlin.

EDIT klo 19.50. Ihan tyydyttävä päivä scouttauksellisesti. Düsseldorf piti, Eisbärenin peli meni jatkoajalle. Lisäksi Zürich nasahti, mitä Kyösti vähän odottikin. Kyöstihän jäi tänään ilman rahaa, koska hän päätti pelata Eisbärenin ja Düsselin samaan tuplaan. Illalta ei oikein löytynyt hakuja, joten näin siinä sitten tuli toimittua. Aina ei voi voittaa, edes Kyöstin tasoinen huipputason vetovirtuoosi, kjäh kjäh. 

Mutta tulipahan DEL:issä maaleja! Kaikissa iltapäivän kuudessa pelissä on jo tähän mennessä tehty vähintään kuusi börsää! Ainoa iltapeli on vielä kesken. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...