maanantai 27. lokakuuta 2014

Ruotsin jalkapallo

Tänään pelataan länsinaapurissa suuren panoksen ratkaisupelejä sekä Allsvenskanissa että Superettanissa. Muualla on vihjattu pää märkänä ja peräsuoli pitkällä varsinkin Mjällbytä, mutta koska Mjällby on pelannut viime pelit surkeasti ja käytännössä tarvitsee vähintään 4p jäljellä olevista peleistä, että sillä olisi toivoa säilymisestä, niin Kyösti jotenkin visioi, että jopa tänään voi sen pakkovoiton ottaminen olla aika vaikeaa. Eihän Kalmarilla ole panosta illan pelissä, mutta ainakaan Veikkauksen Mjällbylle antama 1.63 ei riitä peleihin. Mjällby hävisi viimeisen kotipelinsä hännähuippu Brommapojille, joten itseluottamus ei nyt voi olla kovin hyvä.

Sen sijaan Kyösti kokeilee ihan piruuttaan tuplaa Helsingborg+Landskrona. Helsingborgin vieraaksi saapuva Göteborg säilyttää kolmannen sijansa, vaikka häviäisi tänään, mutta toki sen on luultavasti voitettava joko tänään tai sitten viimeisellä kierroksella kotonaan Halmstad, jotta mitalisija olisi varma. Helsingborgilla ei pahemmin panosta enää pelissä ole, mutta se on ollut todella hyvä kotonaan viime viikkoina, eikä varmasti häviä tätäkään peliä suosiolla. Eräs bookkeri antaa Helsingborgille 3.45, jota kyllä Kyösti suosittelee. Veikkauksen kerroin on kehno 2.95.

Superettanin puolelta Kyösti ajatteli ensin nykäistä Jönköpingiä, mutta koska sen nousuhaaveet ovat enää hyvin ohuet, Kyösti ei oikein tiedä, riittääkö pelaajilla yritystä enää tänäänkään. Jönköping on neljäntenä 6p nousukarsintasijasta. Jos kakkosena oleva Ljunskile ja kolmantena oleva Sundsvall ottavat pisteenkin jäljellä olevista peleistä, on Jönköping armotta ulkona nousupeleistä, vaikka voittaisi itse molemmat jäljellä olevat matsit. Otetaan siis lapulle Landskrona, joka on tänään pakkovoiton edessä, jos mielii nousta Assyriskan ohi suoran putoajan paikalta. Kyllähän sen vastustaja Ängelholmkin tarvitsisi pisteitä putoamisrajan päällä, mutta koska Landskronan kerroin on syöksymässä, niin kaipa muilla betsaajilla on jotain sellaista tietoa, jota Kyöstillä ei tällä hetkellä ole, heh. Landskronan kerroin on noin 2.10-2.20, joka tuntuisi riittävältä. Ihan koko pelikassaa ei tähän tuplaan kuitenkaan kannata sijoittaa, koska kyseessä on Ruotsi, kjäh kjäh...

EDIT klo 21.50. Olipa taas varsinaista homolottoa. Motivaatiovoiton otti ainoastaan Göteborg, mutta Mjällby ja Jönköping eivät niin tehneet, vähän kuten Kyösti ounastelikin. Eihän Kyösti mikään ruotsalaisen futiksen guru ole, mutta sen hän on oppinut, että siinä maassa mikään ei yllätä, eikä selviä suosikkeja kannata ainakaan millään minikertoimilla pelata. 

Huomenna tiistaina näkyy olevan niin paljon lätkää, että eiköhän sieltä pari kolme hakua löydy. Jalkapallon puolella on mm. ranskalaisia cup-pelejä, mutta tuskinpa Kyösti jaksaa niitä scoutata kovin tosissaan, koska sitä nyt ei sitten tiedä, millä mentaliteetilla patonginlutkuttajat niihin lähtevät. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...