tiistai 14. lokakuuta 2014

Tiistain perusprinsiipit

JALKAPALLO
Euro2016-karsinta klo 21.45
-Kyösti ei rupea scouttaamaan jalkapalloa ollenkaan, mutta eiköhän hän taas betsaa tasuria tähänkin matsiin kertoimella 3.05.  Visio on aika sama kuin ennen Kreikka-matsia, eli tulee aika vähän maaleja, joten 1-1 ja 0-0 lienevät suosituimmat tulosarvaukset. Kyöstillä ei tosin ole käsitystä Romanian maalivahdista, mutta kaipa hän suunnilleen samaa keskitasoa on kuin Suomenkin maalivahti. Okei, sovitaan, että molempien puolustus nukahtaa sen yhden kerran ja matsi päättyy 1-1 et sillei hei!  Siellähän näkyy olevan mielenkiintoinen kohde, eli 1. maali: FIN 2.00, ei maalia 6.80, ROM 2.10. Jos Mixu lähtee taas samalla peruuttelutaktiikalla tähänkin peliin kuten lähti Kreikka-peliin, niin on hyvinkin mahdollista, että Suomen verkko heiluu ensiksi. Mutta joo, kaipa Kyösti silti tuota tasuria betsaa mieluummin kuin 1. maalin tekijää.

JÄÄKIEKKO
Hockeyallsvenskan klo 20
-Kyösti varmaankin katselee vielä tilastoja illemmalla, mutta kyllähän viiden ottelun voittoputkessa oleva Almtuna kiihottaa noin 3.50 kertoimella. Se on ottanut noista voitoista neljä kotonaan ja vain yhden vieraissa, mutta siitä huolimatta Kyösti on aika varma, että betsaa sitä.
-Björklöven voisi olla toinen haku. Björklöven-Västerås on aivan tasakertoimissa, joten siinä tilanteessa hyvä kotijoukkue maistuu ilman muuta paremmalta kuin huono vierasjoukkue. Björklövenin kerroin on noin 2.40, ja Veikkauksella varmaan noin 2.30, kun avaavat kohteen.

DEL klo 20.30
-Nürnberg luultavasti voittaa kotonaan Straubingin, mutta sen kerroin on vain noin 1.40, mikä Kyöstin mielestä ei kata tasuririskiä, joten se jää väliin. Illan kysymys on, kannattaako Düsserdorfia pelata kotikertoimella 2.80. Viimeisistä neljästä kotiottelusta Düsseldorf on voittanut kolme suoraan ja yhden jatkoajan kautta. Viimeksi kaatui Köln hikisesti 5-4. Laukaukset menivät siinä matsissa tasan 30-30, molemmilla oli useampi ylivoimapeli. Düsseldorf saa vieraakseen Wolfsburgin, joka voitti jatkoaikamaalilla Eisbärenin kotonaan. Wolfsburgin maalivahti Sebastian Vogl torjui harvakseltaan 18/21 ja Eisbärenin Petri Vehanen 30/34. Edellisen vieraspelin Wolfsburg hävisi tasaisesta laukausmäärästä huolimatta 6-3 Nürnbergille. Vogl torjui vain 23/29. Niin, mitäpä tästä pitäisi ajatella? Wolfsburg pystyy kyllä ampumaan paljon ja tekemään maalejakin, mutta jos maalivahtipeli on tuota tasoa, niin ei Kyösti sitä pelaisi vierassuosikkina. Visio on se, että tulee paljon maaleja molempiin päihin, ja kyllähän siinä niin taitaa käydä, että Kyösti pelaa Düsseldorfia, kun siitä saa aika hyvän kertoimen 2.80.

NLA klo 20.45
-Ei meinaa löytyä oikein hyvää ideahakua. Kyöstin mielestä selviä suosikkeja ei kannata pelata, sillä niin outoja tuloksia Sveitsin liigassa tulee näinä päivinä. Luultavasti Kyöstin lapulle lähtee jälleen kerran Biel. Biel otti pienimuotoisen yllätysvoiton viimeksi Zugin vieraana, mutta sitä ennen hävisi kotonaan Ambri-Piotalle. Servette meni viimeksi Ambri-Piotan kanssa jatkoajalle vieraissa, mutta ampui Ambrin maalia kohti hurjat 46 laakia. Kertoimet ratkaisevat, joten kyllä Biel maistuu kertoimella 2.50. Illan vierashaku on Davos, josta Veikkaus antaa matalahkon 2.00 ja muut vähän enemmän. Se hävisi sunnuntaina Zürichille, mutta ei ainakaan tilastojen valossa ollut mitenkään alakynnessä. Zürichin veskari Schlegel torjui 32/33 ja Davosin Genonilla oli vähän huonompi päivä: 21/25. Kloten on aika heikko tällä kaudella, joten Kyösti näkisi, että Davos on melko selvä suosikki vaikka pelaakin vieraissa.

Tuossa alla ovat Kyöstin haut. Viivan yläpuolella ovat varmemmat haut ja alapuolella riskinykäisyt. Oikeastaan tuo futisristikin on riskihaku, mutta laitetaan se nyt viivan yläpuolelle. Kyösti olisi erittäin tyytyväinen, jos noista kuudesta hakusesta pitäisi puolet, sillä kaikkien kertoimet alkavat kahdella tai kolmella.

-FIN-ROM X (3.05)
-Björklöven-Västerås 1 (2.25)
-Kloten-Davos 2 (2.00-->1.93) Kannattaako Davosia enää pelata? ...ehkä rekkaan?
-------------------------------------------
-Düsseldorf-Wolfsburg 1 (2.80)
-Biel-Servette 1 (2.50)
-Rögle-Almtuna 2 (3.50)



KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...