Viikon tärkein betsauspäivä on huomenna perjantaina, joten Kyösti vetelee tänäänkin vain muutamaa hakua huomista urakkaa odotellessa.
SHL
Skellefteån 1.73 ja HV-71:n 1.95 ovat turhan pieniä vierassuosikkikertoimia. Växjötä on vihjattu muualla, mutta sen vieraaksi saapuva Frölunda on mennyt jatkoajalle jo kolmessa pelissä peräkkäin kovia joukkueita vastaan. Valinta on siis tehtävä Luleån ja Modon välillä, joista Kyöstin karvainen onnettarenkäsi valitsee lapulle Modon 2.80. Kyösti siis päättää suosiolla yrittää riskillä altavastaajaa, koska hänen mielestään tänään ei suosikkeja kannata pelata ainakaan Veikkauksen kertoimilla. Toinen haku olisi Leksands 2.90. HV-71 on hävinnyt kaikki vieraspelinsä tällä kaudella ja Leksands sai vihdoinkin sen henkisesti tärkeän ensimmäisen voiton, joten ehkäpä nyt tulee toinen putkeen? Voi olla, että Leksands ottaa sen voittonsa tänään pitemmän kaavan kautta, joten ehkä siihen kohteeseen kannattaa pelata money lineä, tosin Veikkaushan ei sellaista kohdetta tarjoa.
KHL
Kyöstin vihje on Dinamo Moskova, mutta vain Veikkaukselle, koska Veikkaus antaa sille huippukertoimen 2.30. Kyösti ei pelaisi Dinamoa millään kahden kertoimella. Moskovalaisjoukkueet Dinamo ja Tsaska pelaavat aika tiukkoja pelejä, mutta voittavat usein, joten Kyösti odottelee tänäänkin tunnin pelin jälkeen tulostaululle lukemia 1-2, 0-2, 1-3 tai 1-1.
Elikkä Kyösti nykäisee maltillisella panoksella, ehkäpä vitosella, tuollaisen tuplan: Dinamo M 2.30+Modo 2.80 = 6.44. Jalkapallosta Kyösti ei ole vielä löytänyt pelattavaa, tuskin löytääkään. Perjantainahan pelataan enimmäkseen lätkää, mutta ehkäpä Irlannista ja Euro-karsinnasta löytyy muutama futishakukin. Lauantain FIN-GRE -matsiin Kyösti on jo päättänyt pelata tasapeliä kertoimella 3.10, vaikkei yleensä tasureita tykkääkään pelata.
EDIT klo 21.30 Kjäh, kjäh, taas kävi niin, että Kyöstin varoittelut osuivat nappiin, mutta sitten varsinaiset vedot menivät päin perärööriä. Kyöstihän piti Skellefteån ja HV-71:n vieraskertoimia liian pieninä, sekä suhtautui myös Växjöhän epäluuloisesti. Yksikään noista ei voittanut varsinaisella peliajalla. Mutta Kyöstin valintahan oli Modo, joka ei kiristä huolimatta saanut ihan nussittua sitä voittomaalia ennen loppua. KHL-haku meni pieleen. Olisi varmaan taas pitänyt betsata Ladaa tasoituksella, koska sehän saa jatkuvasti hyviä tasoituskertoimia, vaikka on kova kotijoukkue. No, huomenna on niin monta lätkäkohdetta, että onhan kumma, jos sieltä löydy ainakin 2-3 hyvää hakua, bärkkel! Kyösti postaillee hakunsa tänne jo iltapäivällä.