Kyösti panostaa tänään jääkiekkoon, koska eihän sitä voi kieltää, etteikö Ligue 2:n scouttaaminen ja vihjaaminen ole enemmän tai vähemmän turhaa. Kyösti ei tule ikinä pääsemään plussan puolelle siinä sarjassa, vaan tahkoaa sitä tappiollisesti, kuten varmaan aika moni muukin pikku betsari ympäri maailman. Mutta koska Ligue 2 varmastikin on muutamalle Kyöstin blogin seuraajalle sellaista viatonta perjantai-illan viihdettä, Kyösti yrittää jälleen kerran löytää sieltä muutaman haun. Viime viikolla tapahtui ihme, kun molemmat Ligue 2 -haut osuivat, mutta eiköhän tänään palata taas normaaliin arkeen ja kaikki mene päin perärööriä. Kyösti ei rupea tänään esittelemään omia rivejänsä, vaan listailee tuohon niitä perusprinsiippejä, jotka hänen mielestään ovat kiinnostavia. Kyösti tunnustaa tuntevansa suuria suorituspaineita sen takia, että kaikki hänen tämän kauden DEL-vihjeensä ovat osuneet. Tekisi mieli lopettaa nyt huipulla ollessaan, koska ei tästä ole kuin yksi suunta, eli alas päin. Joskushan sen ensimmäisen DEL-hudinkin on tultava, mahdollisesti jo tänään.
Kyösti saattaa vielä täydentää tätä postausta klo 18 mennessä, kunhan hän saapuu kotikorsuunsa, pistää pitkät kalsarit jalkaansa ja alkaa laittaa Nobelanereita tuulensuojaan. Sen jälkeen hän ei vihjeitänsä postaile ainakaan ennen lauantai-iltaa.
JALKAPALLO
Ligue 1
-Reims-Bordeaux. Kyösti on aika ymmällään tuon Reimsin kanssa. Se näytti jo päässeen hyvään lentoon muutama viikko sitten ottamalla pari voittoa ja pelaamalla muutenkin nättiä peliä, mutta sitten jotain kummaa tapahtui ja nyt sillä on pari rökäletappiota alla (0-5 Marseille ja 0-3 Metz). Kyösti ei olisi normaalisti ollut kovin innoissaan Bordeaux'sta vierasjoukkueena, mutta kun hän näki Reimsin poissaololistan, joka on pitkä kuin nälkävuosi, niin ei kai tässä muu auta kuin liittyä Bordeaux'n betsaajien kööriin. Veikkauksen kerroin sille on hyvä 2.13 ja kyllä se kelpaa keskitason panostukseen.
http://nr.soccerway.com/matches/2014/10/03/france/ligue-1/stade-de-reims/fc-girondins-de-bordeaux/1686873/?ICID=HP_MS_02_01
(Kyösti muuten tajusi juuri, että hän on joskus muutaman kerran tainnut sekoittaa Futbol24.comin ja Soccerway.comin näissä jaarituksissaan. Futbol24 on ennen kaikkea tulospalvelu ja Soccerway on scouttauksen apuväline. Kyösti pahoittelee sekaannusta).
Ligue 2
-Kyösti yritti ja yritti löytää hyviä kotihakuja, muta ei noilla Veikkauksen kotikertoimilla nyt vain tee mieli suosikkeja betsata. Tuossa alla on pari suurikertoimista vierashakua, joita voisi harkita. Kyösti olisi tyytyväinen, jos edes toinen nasahtaisi. Poissaolot sotkevat scouttaamista, joten Kyöstin ammattitaito ei riitä sanomaan, kumpi haku olisi paras. Kannattaa seurata Betexplorerista kertoimien liikettä. LeHavrea on vihjattu muualla, joten Kyösti ei viitsi sitä enää itse vihjata.
-GFC Ajaccio 3.80
-Creteil 3.40
DEL
-Schwenninger-Hamburg 1 (2.30). Hamburg on hallinnut viime vuodet keskinäisiä matseja, mutta tällä kaudella se on laskenut vieraissa niin paljon maaleja, että pakkohan tässä on pelata sitä vastaan. Jos Schwenninger tämän häviää, niin sen täytyy johtua henkisestä blokista--eli usko ei riitä siihen, että Hampurikin on kaadettavissa.
-Krefeld-Wolfsburg 1 (1.83). Kerroin on aika matala, mutta kyllä se tuulipukuriviin kelpaa. Kyösti pitää aika todennäköisenä sitä, että Krefeld ei ainakaan häviä tätä, toki jatkoaika on aina realistinen mahdollisuus.
-Muista peleistä sen verran, että niissä eivät Kyöstin mielestä kotijoukkueiden kertoimet riitä. Eikä Kyösti tänään rupea riskillä betsaamaan vierasjoukkueita.
NLA
-Biel-Fribourg 1 (2.35). Homman nimi on se, että Biel on kolmessa kotiottelussaan suht heikkoja vastustajia vastaan voittanut Lausannen ja mennyt jatkoajalle Klotenin ja Rapperswilin kanssa. Fribourgilla taasen on alla rumat vierastappiot vahvoja joukkueita vastaan: Zürich 6-1 ja Zug 4-1. Eihän Biel mikään mahtisonnijoukkue ole, mutta koska Fribourgin verkko on heilunut 16 kertaa viimeisessä kolmessa pelissä, niin Kyösti näkisi, ettei Fribourgin pitäisi olla vierassuosikki. Tasuri pelottaa, mutta 2.35 on niin hyvä kotikerroin, että kyllä sitä Kyöstin mielestä voi kokeilla.
-Muissa peleissä Bernillä on alikerroin 2.00 vieraissa, eikä ainakaan Kyösti aio sitä betsata. Siinä matsissa on niin suuri tasuririski, että jos Lausannea haluaa betsata, niin luultavasti money line on paras valinta. Oikeastaan Lugano on ainoa vierasjoukkue, jota voisi harkita, yli kahden kertoimella, mutta koska se tekemisen lisäksi myös laskee paljon maaleja, Kyösti pitää Bieliä kierroksen parhaana hakuna.
Summa summarum tai jotenkin silleen...
Kyöstin myöhäisillan runkotupla on Schwenninger+Bordeaux, jonka ympärille voi sitten halutessaan kasata muita hakuja, esim. jo mainitut Biel tai Krefeld.