Kyösti kiipeää perse edellä puuhun ja scouttaa ensin loppuillan. Sitten hän katsoo, mitä pelattavaa iltapäivällä olisi. Tarkoitus olisi saada pari huumoriviritteistä riviä aikaan.
-Espanjan kakkonen.
Homman nimi näyttäisi olevan se, että ainakin Veikkaus on antanut pisteitä tarvitseville kotijoukkueille liian pienet kertoimet. Varmaan joku RM Castilla ottaa sen pakkovoittonsa, mutta ei sitä nyt vain jaksa vetää kertoimella 1.68. Valitaan lapulle Murcia 2.15. Se on sijalla 8. mutta hyvän maalieronsa turvin se noussee voitolla nousukarsintapaikalle. Jopa kolmossija on täysin mahdollinen, mikäli muut pelaavat sopivasti tasureita. Tenerife on kuntopuntarin viimeinen ja hävinnyt viisi viimeistä matsia tekemättä maaliakaan. Tenerife on sarjan keskikastissa, eikä sieltä mihinkään liiku, kävi tässä pelissä miten kävi. Kyösti näkisi, että Murcian kerroin voi laskea jopa alle kahden ennen iltaa.
Elikkäs uhkarohkea iltatupla on Venäjä WL 2.40+Murcia 2.15, yhteiskerroin puolenpäivän aikoihin Veikalla 5.16. Murcia on siis järkihaku ja Venäjä 50/50 lottohaku.
Kyöstihän rekkamiehenä tietenkin nykäisee kvartetin, jossa pari todennäköistä voittajaa iltapäivältä ja sitten tuo em. iltatupla. Sylettää ottaa mukaan tennishaku--no, kun ne eivät tunnu osuvan Kyöstiltä--mutta kokeillaan nyssitten vielä kerran, kun tuota Gasquet'ta on vihjattu Vihjeparasiitissa.
Gasquet 1.78
Dalkurd 1.75
Murcia 2.15
Venäjä 2.40
Yhteiskerroin 16.07. Jos iltapäiväkohteet eivät nasahda, niin kaipa Kyösti tuon iltatuplan vielä toiseenkin kertaan pelaa, vaikkakin Venäjä on riskihaku.
Laitetaan vielä pakettiin tuommottinen iltapäivätupla Ruottista. Halmstad on ihan ok kotijoukkue, ja Kyöstin mielestä Kalmarilla on alikerroin. Tasuri on tässä tosi lähellä, mutta koska Kyösti ei tykkää ristejä pelata, hän valitsee Halmstadin.
Halmstad 2.65
Degerfors 2.25
Kerroin 5.96
EDIT No jo nyt on markkinat, kun jalkapallo osuu siedettävästi, mutta mikään muu ei sitten osukaan. Lentopallossakin Venäjä voitti ekan erän, mutta sitten päätti lopettaa pelaamisen. Kyösti olisi ollut ihan tyytyväinen päiväänsä, jos Halmstad olisi pitänyt johtonsa loppuun asti, mutta kun ei, piti laskea se tasoitus, vaikka pelasivat ylivoimalla. Ruotsin futis on kuitenkin osunut aika hyvin viime päivien aikana, joten kaipa sitä on betsattava jatkossakin et sillei hei!