Kyöstin vedonlyöntibussi rullaa minimikaasulla MM-kisoja odotellessa. Koska Kyösti ei ole vieläkään oikein innostunut baseballista, hän ei saa tänään kasaan kuin ehkä 3-4 kohdetta. Irlantia hän ei viitsi edes yrittää scoutata, koska heti kun vaikkapa Veikalta löytyy huippukerroin, se ehtii laskea ennen kuin Kyösti saa rivinsä sisään ja vihjeensä ulos. Perjantain perusprinsiipit ovat sellaisia, että jos noista alla olevista hakusista kolme pitää, Kyösti voi tyytyväisenä taputtaa itseään selkään.
-Lentopallon WL. Venäjä on rohmunnut viime vuosina ykköstiloja vähän sieltä ja täältä, joten se lienee tänäkin vuonna suurimpia suosikkeja tässä turnauksessa. Se on voittanut Serbian nyt neljä kertaa putkeen ja pakkohan Venäjää on tässäkin kokeilla mukavalla kertoimella 2.65. Serbialla on kotikenttäetu, mutta Balkanin tulvat ovat hieman sotkeneet senkin valmistautumista. Kumpi tahansa voi voittaa tänään, mutta Kyöstin mielipide on se, että Venäjällä on ylikerroin.
-Ruotsin futiksesta Kyöstin haut ovat Östersunds 2.15 ja Djurgården 2.60, joista illan viralliseen triplaan otetaan jälkimmäinen. Sekä Örebrolta että Djurgårdenilta on ukkoja pois (mm. Örepröön ykkösveskari), mutta Veikkaus antaa niin hyvän kertoimen eläintarhalle, että napataan se ennen kuin se ehtii laskea. Kyösti ei pelaisi eläintarhaa enää, jos Veikkaus tekee siitä vierassuosikin.
-Serie B:ssä on taas se virallinen kevään sopupelikierros, kjäh kjäh. Kyösti ei viitsi ruveta pelleilemään ns. motivaatiohakujen kanssa, vaan valitsee lapulle Carpin 2.30 sen takia, että sen vastustaja Juve Stabia on koko kaudella voittanut vain kaksi liigapeliä. Itse pelihän on sarjataulukon kannalta merkityksetön. Se toinen haku, motivaatiohaku, olisi ollut Spezia 2.13, mutta koska sen kerroin laski jo aika alas, jätetään se rekkamateriaaliksi.
Tuossa on Kyöstin perjantaitripla:
Djurgården 2.60
Venäjä WL-lentopallo 2.65
Carpi 2.30
Kerroin 15.84 (klo 16.45). Realisteja jos ollaan, niin eiköhän tuosta rivistä osu se 1-2 kohdetta...
EDIT klo 23.20. Bärkkel, olipa tiukka lentispeli. Serbia meni ensin 2-0 johtoon, mutta venäläiset tulivat tasoihin, ja niinhän siinä lopulta tietty kävi, että Serbia vei viimeisen erän 15-13. Kyösti on kylläkin edelleen sitä mieltä, että Venäjällä oli ylikerroin. Luultavasti kertoimet ovat paljon lähempänä toisiaan, kun nämä maat kohtaavat seuraavan kerran huomenna. Kyösti pelaa uudestaan Venäjää, jos sen kerroin ylittää...ööh, sanotaanko 2.30?