Kyöstin kevätajatuksia
Sunnuntain rivit on tehty. Kyösti teki pari riviä: iltariviksi sen jo vihjatun Vålerenga+Stabäk+Ovechkin, sekä sitten myös oikein kunnon tuulipukurekan iltapäiväksi--kvintetin Klubi04+Ilves+Torino+Arsenal+Everton, joka ei luultavasti tule osumaan, mutta onpa jotain jännitettävää. Torinon korkea kerroin ihmetytti, sillä eihän sillä pitäisi olla vakavia poissaoloja.
Kyösti valmistautuu parhaillaan katselemaan Liverpoolin viimeistä peliä, joka alkaa varttitunnin päästä. Lähinnä siinä kai jännittää se, onnistuuko ihmissyöjä Luis Suarez tekemään uuden maaliennätyksen. Kyöstin omat suosikit Liverpoolissa ovat Sturridge, Coutinho ja tietenkin Gerrard, mutta kyllä hän mielellään suo Suarezillekin tämän recordin.
Talvesta jäi voittajavetelyosastolla vähän valju kuva. Kyösti ei saanut yhtään ahhin supertriplaa tai päivän trioa osumaan, vaikka pelasi lähes jokaisena ah-viikonloppuna ainakin viestiä ja takaa-ajoa. Se jäi kismittämään, vaikka tokihan Kyösti on ennenkin tottunut tappiolla pelaamaan. Vain yksi nasautus satasen tai parin kertoimella yhdestä supertriplasta olisi nostanut saldon plussan puolelle, mutta kun ei niin ei.
Ligue 2 meni ihan perseelleen muutamaa hyvää viikonloppua lukuunottamatta, mutta senhän te jo tiesittekin. Ligue 1 rupesi osumaan yllättävänkin hyvin, joten Kyösti teki siitä oman virallisen asiantuntijasarjansa. Eilenkin osuivat kaikki Kyöstin vihjailut: Ajaccio, Guingamp ja Sochaux. Kyösti pitää täysin selvänä, että Sochaux voittaa viimeisen pelinsä Eviania vastaan, joten jos siitä saa hyvää kerrointa, niin Kyösti voi jo nyt sanoa, että se on kierroksen virallinen ykköstipsi. Yli kakkosen kerroin olisi todellinen joululahja et sillei hei!
Kesän ykköstapahtuma ovat tietenkin jaliksen MM-kisat. Niitä Kyösti tuskin suuremmin vihjaa, koska tästäkin maasta löytyy tuhansia parempia jalkapallovihjaajia, jotka ovat perehtyneet maajoukkueisiin. Kyösti seuraakin kisoja enimmäkseen nautiskellen hienosta jalkapallosta. MM-kisojen lisäksi Kyösti luultavasti seurailee yleisurheilun rahakisoja, mutta yleisurheilun scouttaaminen ja betsaaminen on ollut aika työlästä viime vuosina, johtuen siitä, että vaikka Kyösti scouttaisi koko päivän pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, niin kertoimet muuttuvat kuitenkin ihan viime hetkillä niin paljon, että aina tulee kiire päättää, mitä rivejä pelaa.
Että semmottista. Nyt Kyösti käynnistää vanhan ja luotettavan vuoden 1973 vuosimallia olevan Finlux-televisionsa ja ryhtyy seuraamaan peliä et sillei hei!