perjantai 2. toukokuuta 2014

Ligue 1
Bastia-Lille. Bastia on jo varmistanut sarjapaikkansa ensi kaudeksi ja Lillen kolmossija on enää yhtä voittoa vaille varma, kun kierroksia on jäljellä kolme. Bastiaa puoltaa se, että tuskin Lille nyt ihan apinan raivolla käy päälle. Lilleä taas puoltaa se, että Bastialta näyttää olevan poissa lähes koko puolustus. Kyösti ei ole käynyt etsimässä infoa Bastian sivuilta, mutta pakkohan kai Bastian on hakea lisäapua vaikka junioreista, jos melkein puoli tusinaa puolustajaa on poissa (Palmieri, Cioni, Dijku, Squillaci, Diakité)? Tuntuisi aika todennäköiseltä, että Bastian verkko heiluu useampaan kertaan tänään, joten voisi kai harkita Lillen vähintään kahden maalin voiton betsaamista. Veikkaus antaa kertoimeksi 2.95, Nordicbet 3.15. Kyösti odottelee Lillen poissaolotietoja ennen kuin lykkää vetonsa sisään. Aika turvallinen veto tuntuisi olevan >2.5 maalia, koska Lille varmaan tekee pari ja Bastia voi saada nussittua sen yhden vaikka vahingossa, kjäh kjäh. Nordibet antaa overille kertoimen 2.05.

Ligue 2
Lavalin viime viikkoinen kotitappio Niortille yllätti ainakin Kyöstin housut kintuissa. Laval tarvitsi pisteitä ja sillä oli komea kotivoittoputki alla, joten vierasvoitto oli melkoinen paukku. Tuollaisia ufotuloksia voi tulla tänäänkin, joten Kyösti varmaankin pitää matalaa profiilia, eikä rupea hehkuttamaan mitään kohdetta pää märkänä ja peräsuoli pitkällä. Tuossa nyt kuitenkin muutamia perusprinsiippejä:

-Nimes ja Auxerre tarvitsevat kipeästi pisteitä välttääkseen putoamisen, mutta eivät niitä ole silti viime aikoina paljon keränneet. Brest ei pisteitä tarvitse, koska ei se enää saa millään kiinni kolmea nousijakandidaattia, mutta on pelannut niin hyvin viime aikoina, että pakkohan sitä on harkita kertoimella 3.40. Tehdään Brestistä illan virallinen ufohaku vaikka johonkin tuplaan.

-Kierroksen todennäköisin voittaja on tietenkin Caen, mutta 1.15 on niin ennätysalhainen kerroin, ettei sitä viitsi edes pelata apukohteena tuplapakkokohteen kanssa. Myös Metz 1.65 ja Nancy 1.65 näyttävät aika varmoilta. Nancy tavoittelee vielä nousua, joten sillä motivaatiota riittää. Metz on jo varmistanut nousunsa, mutta eiköhän se ota sen yhden maalin rutiinivoiton, koska Tours vain pelailee keskikastissa kauden loppuun ilman nousu- tai putoamismahdollisuutta.

-Clermont 2.25 ja LeHavre 2.35 näyttäisivät ihan kohtuujärkeviltä kotihauilta. Nuo Veikkauksen kertoimet ovat huonot, mutta jos Clermontista saa 2.40 tai enemmän, niin kyllä Kyösti jo sitä suosittelisi pelaamaan et sillei hei! Dijon on huono vierasjoukkue: 17 peliä saldolla 1-9-7.

Koripallo
Tänään alkavat välierät. Kyösti olettaa, että Pyrintö ottaa aika selvän voiton KTP:stä, ja pelannee itse Pyrinnön vähintään 9p voittoa. Kyösti olisi vihjannut Katajaa sen alustavalla kertoimella 2.60, mutta nythän Veikkaus laski sen --> 2.30, joten ihan periaatteen vuoksi Kyösti ei enää sitä hehkuta. Bisonsin kotiluola on ollut aika vaikea paikka Katajalle, mutta Kataja onnistui vihdoin voittamaan runkosarjassa Bisonsin myös vieraissa, joten Kyöstin visio on, että peli on tänään erittäin tasainen ja Kataja toivottavasti saa väännettyä itselleen hyvin niukan voiton! Matsi voi ratketa yhden korin erolla suuntaan tai toiseen.

EDIT klo 21.30. Bärkkel, Pyrintö näytti lopussa menevän menojaan, mutta eihän siinä sitten niin käynytkään, vaan peli meni yllättävän tiukaksi. Katajan ilotulitus hieman yllätti. Olisi kai pitänyt pelata Katajaa jopa sillä laskeneella kertoimella, mutta Kyösti oletti, että Pyrinnön selvä voitto olisi ollut todennäköisempi kuin Katajan voitto. Mutta ihan hyvä näin penkkiurheilumielessä, että Kataja riisti kotiedun, sillä kyllähän Kyösti Katajan mestaruutta toivoo, nyt kun Namika Lahti on jo pudonnut jatkosta. Röyh.

----------------------------------------------------------------------------------

Tuollaista humoristista verryttelyriviä Kyösti harkitsi. Tanskan kohteet menevät Kyöstiltä aina päin anusta, joten Kyösti ei vihjaa Randersia, mutta kaipa hän itse sitä pelaa, jos ei parempaa alkuillan kohdetta tule vastaan.  Brest on sen verran epävarma haku, että tuskin Kyösti sitä enää uudelle lapulle pelaa, jos tämä rivi kusee jo kättelyssä. Kyösti tekee sen varsinaisen iltarivinsä vasta myöhemmin--siihen sitten Metziä, Nancyä, Clermontia ja kumppaneita et sillei hei!

8Pyrintö - KTP +81 _ _1,85--
10Randers FC - Nordsjaelland1 _ _2,25--
12Nimes - Brest_ _ 2--3,40
Kokonaiskerroin: 14,15

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...