TIISTAI
Kyösti vilkuili ajankulukseen jo hieman tiistain pelejä. Listalla näkyy olevan tosi paljon lätkää ja sitten tietysti helminä pohjalla futiksen MM-karsintojen ratkaisut. Muutama herkullinen ystävyysottelukin on, mutta niitä Kyösti pohtii vasta lähempänä pelien alkua.
NLA.
Kierros näyttää nyt niin vaikealta, ettei Kyösti rupea antamaan mitään eksakteja vihjeitä. Lausanne 1.60 on kierroksen ainoa etukäteen varmalta tuntuva voittaja, mutta muut pelit ovat sitten sitäkin vaikeampia veikattavia, koska joukkueet ovat pelanneet niin ailahtelevasti. No, miettikää nyt vaikka Davosia: se on vuorotellen hävinnyt ja voittanut kotonaan; vieraissakin se on voittanut kaksi ja hävinnyt kaksi viimeisestä neljästä pelistään--Kyösti ei näe mitään logiikkaa sen suorituksissa, vaan nähtävästi maalivahdin vire ratkaisee illan voittajan. Kyösti ajatteli, että koska Davosin, Bernin ja Fribourgin pelit näyttävät aika mahdottomilta veikattavilta, voisi niistä duunata vaikka kakkostuplia eli tehdä tuplasysteemin vierasjoukkueista: Zürich 3.10, Servette 3.65, Kloten 3.25. Kyllä noista varmaan yksi voittaa ja jos sattuu niin kivasti, että toinenkin voittaa, niin sitten pääsee jo selvästi voiton puolelle betsaajakin. Kyöstin visio on, että Klotenin voitto on epävarmin ja Zürichin varmin (eli fifty/fifty, kjäh kjäh).
MM-karsinnat, 2. osat.
Kyösti ei rupea valistamaan ketään näiden futiskarsintojen kanssa, koska jokaisella on yhtä hyvä mielipide niistä, eikä Kyösti ole mikään erikoisasiantuntija. Tipexin Kisukaan ei oikeastaan kirjoittanut muuta kuin että Kreikka menee kisoihin, eikä Ruotsi häviä kotonaan. Tai jotenkin silleen. Laitetaan perusprinsiipit.
-SWE-POR. Ruotsi on mättänyt urakalla maaleja kotipeleissään Solnan Friends Arenalla ja niin ovat sen vastustajatkin, joten onhan kumma, jos niitä ei tiistainakaan tule et sillei hei! Neljän viimeisen kotipelin maalisaldo on svenssoneille 9-8, mutta ehkä tässä pelissä lähdetään aika varovasti liikkeelle, koska jos Portugali tekee vierasmaalin, pitää Ruotsin tehdä vähintään kolme. Sovitaan niin, että Ronaldo tekee sen yhden pakollisen ja Zlatan 1-2 eikö niin? Kyösti varmaan pelaa Ruotsia ihan kannatuksen vuoksi ja näkisi, että Ruotsi voittaa 2-1, mutta tippuu silti kisoista et sillei hei! Ruotsin kerroin on ihan ok 2.55.
-FRA-UKR. Kyösti ei taida nähdä tässä pelissä betsattavaa. Ranskahan tämän voittaa, mutta onnistuuko se pitämään Ukrainan nollilla? Onhan se nyt karmea häpeä, jos tähtiä vilisevä Ranska jälleen kerran floppaa MM-tasolla, mutta fakta on se, että jos Ukraina onnistuu vaikka vahingossa nussimaan sen yhden maalin, Ranskan pitää tehdä neljä ja se jää kyllä tekemättä Ukrainan tasoista puolustusta vastaan. Pöytälaatikkoon tulosvetoina: 1,2-0,1.
-ROM-GRE. No joo, Kreikalle riittää yhden maalin tappio ja tässä voisi kai periaatteessa pelata vierasvoittoakin kertoimella 3.10. Kyllähän Kreikan pitäisi pysyä tässä kuskinpaikalla ja jos Romania hermostuu ja paletti menee sekaisin, Kreikka rankaisee. Kyösti visioi jälleen kerran: tylsää jauhamista ja Kreikka voittaa viime hetken maalilla 0-1! Huom! Tämä ei ollut vihje, vaan arvaus, kjäh kjäh.
-CRO-ICE. Kyöstillä ei ole tästä parista mitään pelillistä mielipidettä. Sympatiat ovat islantilaisten puolella. Kroatia pääsi jauhamaan valovuoden verran ylivoimalla ekassa pelissä, mutta karmeasta ähellyksestä huolimatta sieltä ei tullut lasta eikä paskaa. Kyöstin fantasia on, että peli päättyy 1-1, Islanti tekee jättiyllätyksen selviämällä kisoihin, katsomossa syntyy suuri mellakka, ja Suomessa ollaan kateudesta vihreinä, kun Islanti matkaa Brasilian MM-kisoihin mutta Suomi ei!
Että silleen. Eipä tästä Kyöstin jaarittelusta nyt paljon jäänyt käteen, mutta hän siis on taipuvainen pelaamaan Ruotsia ja ehkä myös Kreikkaa--mutta eri lapulle. Täytyy niitä herkullisia ystävyysotteluita miettiä sitten tiistain puolella.
EDIT. Kyösti vilkuilikin ystävyysotteluita jo maanantaina ja eipä niistä muuta sanottavaa ole kuin, että ei kannata pelata selviä suosikkeja. Kyösti saattaa jatkaa Kolumbian betsaamista, vaikka vastassa on nyt Amsterdamissa kova Hollanti. Edellisiä tuloksia vilkuilemalla tuntuu kuitenkin jotenkin siltä, että Hollanti ei jaksa ottaa näitä maaotteluita ihan tosissaan--sillä on nyt kolme kotitasuria alla Saksaa, Italiaa ja Japania vastaan. Viime vuonna Hollanti hävisi Bulgarialle kotonaan ystävyysottelussa, joten motivaatiotappiosta taisi olla kyse. Kolumbian saldo viimeisistä kahdeksasta ystävyysottelusta: 7-1-0. Ainoa tasuri tuli Brasilian vieraana. Tietämättä kokoonpanoja niin kyllähän Kolumbian 3.65 tuntuu isolta kertoimelta. Myös Japanilla on aika iso kerroin 5.00 Belgiaa vastaan, mutta Japani ei ole yhtä hyvä vieraissa kuin Kolumbia, ja jotenkin tuntuu, että belgialaiset eivät kehtaa hävitä toista peliä putkeen, koska onhan sillä potentiaalia vaikka mihin. Belgian 1.55 ei riitä peleihin, mutta toisaalta Kyösti ei oikein usko sen tappioonkaan, joten olisiko taas tasurin paikka, kerroin näkyy olevan 3.50. Vakioveikkaukseen Kyösti laittaa varmaankin Belgian varmaksi, mutta Hollantia on pelattu käsittämättömät 71%, joten siitä voisi nykäistä ohipelin. Eipä Saksakaan 45% peliosuudella kiinnosta, joten Vakioon voisi nykäistä 1X Englannille. Peli pelataan Wembleyllä, mutta Kyösti seuraa sitä kotikorsussa kuunnellen englantilaista Iron Maidenia ja hörppien saksalaista Nobelaneria, kjäh kjäh.