Joo'o, rivithän kusivat, mutta kunkin lajin ykköshaut näkyivät osuneen. Lausanne voitti, mikä tietysti lämmittää mieltä erityisesti, koska Ambria olivat aika monet muut vihjanneet. Kyösti sen sijaan osasi odottaa sen joutuvan vaikeuksiin Bernin kanssa. Koriksessa Real Madrid näyttää kurittavan Milanoa oikein kunnolla. Ligue 2:ssa Kyösti jäi tappiolle, kun kotijoukkueista vain Angers voitti Dijonin jäätyä tasuriin. Vierasvihjailuista vain Metz hoiti homman, kun taas Tours perseraiskattiin. No, Kyöstihän ei nykäissyt kumpaakaan vierasta, vaan teki kakkosvetonsa lähinnä pöytälaatikkoon, kjäh kjäh.
Kyöstin tulostin ulosti juuri lauantain pelilistat, joten Kyösti ei ole vielä ehtinyt niitä miettiä. Hän jättää tuttuun tapaansa Englannin-futiksen muiden scoutattavaksi ja keskittyy NLA:han ja Ligue 1:een. NLA:sta on parilla viime kierroksella osunut se ykköstipsi, mutta muut eivät, joten täytyy taas yrittää löytää se paras haku, eikä vihjata turhan montaa. Kertoimia ei ole tarjolla, mutta lauantaina näyttäisi olevan pari ihan mielenkiintoista matsia. Lähinnä Kyösti odottelee tänään levänneiden Fribourgin ja Zürichin sekä voittoisan vireensä uudelleen löytäneen Lausannen vieraskertoimia. Fribourg näyttäisi pelaavan nykyään paremmin vieraissa, joten tasabuukkitilanteessa siitä voisi harkita jopa lauantain virallista ykköstipsiä.
Ligue 1 -kierros näyttää näin pikavilkaisun perusteella erittäin haastavalta. Täytynee käydä vilkaisemassa, mitä Tipexin Kisu on mielipuolta patonginlutkuttajien peleistä. Sochaux'n kotikerroin olisi kyllä aika mehukas, lähes neljä. Sehän venyi viimeksi kotitasuriin kovan Monacon kanssa ja sitä ennen voitti heikon vierasjoukkueen, Valenciennes'en. ASSE taitaa olla Kyöstin suosikkijoukkue Ranskassa--no kun se pelaa niin fantsun värisissä vihreissä paidoissa, uffaffaa, uffaffaa...--mutta sehän kerää yleensä enemmän pisteitä fanaattisen kotiyleisönsä edessä. Täytyy tsekata kokoonpanotiedot, ja jos ilmenee, että ASSE:lta on paljon äijiä pois, niin Sochaux rupeaa tosissaan kiinnostamaan. Sitä olisi varmaan parempi nykäistä DNB-vetona, mutta Veikkahan ei sellaista tunne.
Niin. Pelataanhan Valioliigassa tosiaan kärkikamppailu Persenal-Liverpool. Se on varmaa, ettei Kyösti betsaa omaa Pooliansa, koska jo itsessään Poolin voitto tuottaa valtavan kestoerektion ja tuhansia mikro-orgasmeja sekunnissa! Ei siinä tarvita enää mitään pitkävetoja lisäämään nautintoa! Persenalia voisi periaatteessa nykäistä, että saisi edes jotain lohdutusta, jos rakas Pool häviää, mutta ainakin Veikkauksen kotikerroin 1.95 on ihan penaalista. Okay, sovitaan näin, että jos Persenalin kerroin nousee --> 2.10 tai ylemmäs, Kyösti nykäisee sitä et sillei hei!
Kyösti päättää raporttinsa täältä kotikorsusta. Takaisin Pasilaan.