sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sunnuntaina on paljon pelejä, mutta valitettavasti sellaisista sarjoista, jotka ovat Kyöstille aika hankalia, joten tekee tiukkaa saada väännettyä kasaan edes pari kolme triplaa. Onneksi eilen iltarivit nasahtivat, joten Kyösti on hieman valoisammalla tuulella kuin pahimman tappioputken aikaan. Monta kertaa ei Kyöstin elämässä ole tapahtunut sitä, että kaikki kolme NHL-kohdetta osuvat et sillei hei!

Alkuperäinen ajatus oli aloittaa vetely klo 15 Nicellä, mutta kun Kyösti vilkaisi Soccerway.comista poissaoloja, hän suorastaan järkyttyi: Bordoolta on vain kolme ukkoa pois, mutta Niceltä peräti 10! Kyösti ei ole tsekannut, miten tärkeitä poissaolot ovat, mutta eihän kymmenen ukon puuttuminen voi olla näkymättä. Se peli jää siis väliin--vai pitäisikö tässä peräti tutkia vierasvoiton mahdollisuutta?

Aloitetaan vetely Hellas Veronalla. Veikkaus antaa näköjään 1.90, mikä ei ole maailman paras kerroin, mutta kelpaa tällaiselle sunnuntaipelaajalle. Alunperin Veronaa vihjasi Tipexin Kisu, mikä toivottavasti ei ole paha enne, kjäh kjäh. Kyöstihän on viime aikoina kironnut Kisun vihjeet pari kertaa, koska ne ovat johdatelleet Kyöstin väärille poluille. Mutta joo, onhan tuo Verona ollut niin vakuuttava kotonaan, että pakkohan siltä on nytkin odottaa voittoa. Sekä Veronalta että Cagliarilta on pois neljä ukkoa ja Kyöstin näkemyksen mukaan Cagliarin poissaolot ovat pahempia.

Tjaa, tässä tulee nyt vähän loikittua ajassa eteen ja taakse, mutta Kyösti ei jaksa edetä kronologisessa järjestyksessä tänään.

Myöhäispelinä on Ligue 1:n Lille-Monaco. Kyöstihän ei perinteisesti tykkää tasureita betsata, mutta tässä kyllä on kaikki ainekset vähämaaliseen tasuriin. Monaco on laskenut 8 maalia ja Lille vain 4 tämän kauden 11 pelissä. Monacolla on alla kolme vierastasuria. Huonoin haku tässä on ilman muuta Monaco, jonka pelaamiseen ei ole oikeastaan mitään syytä. Ei kukaan järkevä pelaa suosikkikertoimella joukkuetta, joka ottaa voittonsa yleensä kotona. Lille on pitänyt maalinsa puhtaana nyt 7 pelissä peräkkäin varsinaisella peliajalla--liigacupissa se hävisi Auxerrelle 0-1, maali tuli vasta 113. minuutilla. Kyösti näkisi, että tänään edullisin merkki on X kertoimella 3.20. Apumerkiksi 1 kertoimella 2.70.

Ruåttin Allsvenskanissa pelataan päätöskierros. Malmö ja AIK ovat jo varmistaneet sijat 1 ja 2. Viimeisestä Euro-paikasta taistelevat vielä Göteborg 51p, Helsingborg 49p ja Kalmar 49p. Syrianska on jo tippunut, ja myös Östers tippuu, jos Halmstad saa edes yhden pisteen. Brommapojille riittää 1p pelistä Halmstadia vastaan, jotta se säilyy suoraan, eikä joudu karsintaan. Jos Halmstad voittaa Brommapojat, se säilyy suoraan ja BP joutuu karsintaan. Betsaajien kannattaa itse vilkuilla sarjataulukkoa, koska ei tästä Kyöstin jaarittelusta varmaan saanut mitään selvää, kjäh kjäh.

Kyöstihän ei seuraa Ruåttin futista kovinkaan ahkerasti, mutta jotenkin hänellä on se kuva, etteivät kolmossija ja Euro-pelit juuri kiinnosta suuria joukkueita. Mutta koska Göteborg on paras kotijoukkue, niin kai siitä on lähdettävä, että se voittaa tänään Norrköpingin ja vie pronssin? Täten Helsingborgilla ja Kalmarilla ei olisi mitään mahdollisuuksia ohittaa Göteborgia. Kyösti valitsee lapulleen AIK:n, joka on pelannut hyvin kauden lopun. Helsingborg sen sijaan on romahtanut ihan täydellisesti, eikä Kyösti oikein näe, että se enää tähän viimeiseenkään peliin syttyisi. Putoamistaistelussa Halmstad - B-pojat tasuri on niin lähellä, että Kyösti jättää sen matsin väliin. Österin ja Djurgårdenin matsista Kyösti tuumi, että kävisikö siinä niin, että jos Halmstad menee johtoon B-pojuja vastaan, Öster masentuu ja Djurgården vie voiton?  Täytyy miettiä, viitsisikö eläintarhaa pelata.

Kyösti taitaa tehdä silleen, että tekee pari riviä, joihin molempiin rungoksi AIK+Verona. Vähän siis kuten eilen Reimsin ja Zürichin kanssa. Hän ei nyt jaksa tähän postaukseen niitä apukohteitaan ruveta etsimään, koska ei ole niitä vielä scoutannut, mutta varmaan täytyy taas mennä ännärin puolelle katiskoja heittelemään, kjäh kjäh. Vai tekisikö sitä silleesti, notta laittaisi tuon AIK+Verona-tuplan apukohteiksi tasureita, esim. Lille-Monaco ja Cardiff-Swansea?  Kas siinäpä pulma.


KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...