Ah, ne naiset.
Olipa varsin yllätyksellinen kisa--muillekin kuin Kyöstille: supertriplan voittokerroin on 23 190,65!! Vaihto oli 13 251 euroa, joten ööh...palautusprosentin ollessa 70 oikeaa riviä oli veikattu 0,40 eurolla. Menikö oikein? Onnittelut joka tapauksessa (kahdelle?) oikean tuloksen nasauttaneelle!
Kyösti ei ollut lähelläkään nasautusta, mutta eipä ilta hukkaan mennyt, sillä Kyösti teki monia havaintoja kilpailijoista. Hän listaa tuohon muutaman mieleensä tulleen perusprinsiipin.
-Suurimmat tähdet Tora Berger ja Darya Domracheva ovat aivan tasoissa tällä hetkellä. Molemmat ampuivat yhden sakon ja Berger voitti kahdella sekunnilla. Domracheva aloitti hiihdon tosi rauhallisesti ja jäi reilusti kärjestä ensimmäisen ammunnan jälkeen, vaikka ampui nollat, joten voisi kuvitella, että hänellä riittää paukkuja nopeampaan suoritukseen, mutta toki hurja hiihtovauhti yleensä kostautuu ammunnassa. Kyösti nyt taas käy sitä tuttua hikistä jaakobinpainia itsensä kanssa, kun yrittää psyykata, kumpi näistä olisi vahvempi takaa-ajossa. Sanotaanko näin, että jos Berger saa ammuntansa heti kulkemaan ekasta makuupaikasta lähtien, ei häntä kyllä kukaan voita. Bergerin hermo pitää yleensä, jos viimeisellä paikalla ratkotaan voittaja. Sprintissä häneltä karkasi makuulta yksi ohi, mutta pysty sujui vanhaan tyyliin tappavan tarkasti ja nopeasti. Kyösti kääntää jälleen kerran takkinsa ja on nyt sitä mieltä, että Berger olkoon takaa-ajon ykkössuosikki et sillei hei!
-Ann Kristin Aafedt Flatlandin voittoa ei Kyösti osannut odottaa. Kyösti kuvitteli, että koska Flatland ei yleensä ole ollut ihan nopein hiihtäjä, niin kyllä joku kovista hiihtäjistä ampuu nollat ja voittaa Flatlandin kaltaiset keskitason kilpailijat. Nolliin pystyivät Flatlandin lisäksi oikeastaan vain hitaat venäläiset, mikä mahdollisti Flatlandin menestyksen. Kaikesta huolimatta Kyösti ei usko Flatlandiin takaa-ajossa, vaan eiköhän kokemus taas ruleta. Toki itse kukin saa betsata Flatlandiakin, jos siltä tuntuu. Täytyy kyllä ihmetellä Norjan laajaa tasoa. Eilen Tiril Eckhoff oli lähellä kärkeä, nyt Flatland voitti, ja Bergerkin on nousemassa iskuun. Kaiken lisäksi Flatland on ihan seksikäs muija, eikä Eckhoffkaan mikään erektiontappaja ole et sillei hei!
-Meinaakohan tuo Olga Zaitseva jatkaa hyviä ammuntojaan takaa-ajossa? Hänethän tunnetaan erittäin hyvänä ampujana, mutta kauden aloitus oli huono. Sprintissä sitten tuli nollat ja kakkossija, vaikka Zaitseva yleensä pärjää neljän ammunnan kisoissa. Olgaa voisi nykäistä Supertriplan voittajaksi siinä missä Bergeriä ja Domrachevaa, varsinkin jos Berger/Domracheva ovat ylipelattuja. Ja sitten on tietysti Tsekin Soukalova, joka naatiskelee pitkään ampumapaikalla, mutta ampuu yleensä nollat. Soukalova olkoon se neljäs mahdollinen suosikki takaa-ajon voittajaksi--Kyöstin mielestä siis.
-Vedetään tuohon ihan mutulla arvaukset sunnuntain takaa-ajoon: 1)Berger, 2)Soukalova, 3)Zaitseva, Domracheva tai joku muu. Luultavasti Domrachevaa ja Bergeriä pelataan paljon, joten voisi taas lähteä hakemaan isoa kerrointa kokeilemalla Soukalovaa tai Zaitsevaa voittajaksi. Että tämmöttisiä mietteitä tällä kertaa.