torstai 21. marraskuuta 2013

Kyösti ajatteli kokeilla torstai-illan ratoksi Päivän Trio 3:sta, jossa pitää arvata kolmen Euroleague-korispelin yhteispistemäärät. Haarukka on 5p, paitsi ensimmäinen väli on 0-150p ja viimeinen 221p ja enemmän. Siinä on Veikkauksen tunareille sattunut taas moka, sillä asteikko on ilmiselvästi suunniteltu NBA-korikseen, siellähän tehdään paljon enemmän pisteitä kuin Euro-peleissä. Suurin syy on tietenkin se, että peliaika on NBA:ssa 48 minuuttia ja Euroopassa vain 40 minuuttia. Jotenkin tuntuu, että Veikkauksessa ei edes tätä olla vielä tajuttu.  Nyt on periaatteessa mahdollista, että jokaisessa näissä kolmessa pelissä tehdään korkeintaan 150p ja voittorivin kerroin jää alle yhden. Ei siis innosta ruveta tekemään kovin kunnianhimoisia viritelmiä, mutta kaipa sitä voisi ajan kuluksi nykäistä 6-12 riviä ja laittaa ehkä yksi kohde varmaksi eli siihen korkeintaan 150p. Jos edes kahdessa kohteessa tehtäisiin yli 150p, niin kyllähän voittokerroin sitten saattaisi nousta jopa useisiin kymmeniin. NBA-kohteilla varustetut Päivän Triot tuovat silti huomattavan paljon suurempia voittokertoimia. Kyöstikin nasautti muutama vuosi sitten NBA-triplan pitkälti yli kahden sadan kertoimella, vaikka pelailee tätä pelimuotoa vain pari kertaa vuodessa.

Maccabi-Laboral
-Bookkerit arvioivat yhteispistemääräksi noin 154,5 ja Maccabin 8,5p suosikiksi. Kyöstinkin mielestä tässä kohteessa luultavasti tehdään eniten pisteitä. Kyösti on tilastoinut keskipistemäärät sekä kotona että vieraissa, mutta ei jaksa niitä tässä ruveta naputtelemaan. Ne löytyvät netistä varsin helposti.

Panathinaikos-Lietuvos
-Yhteispistemäärä arviolta 148,5p ja Panathinaikos selvä 13,5p suosikki. Kyösti ei pidä sitä ihan niin selvänä suosikkina kuin bookkerit, vaan arvelee pelin päättyvän noin 80-70.

Partizan-Barcelona
-Yhteispisteet 141,5p ja Barca 8,5p suosikki--eli tässä pelissä luultavasti tulee vähiten pisteitä ja sitä voisi harkita varmaksi 0-150p. Barca voittaa muutamalla pisteellä, sanotaan nyt vaikka 67-71.

Luultavasti Veikkauksessa korjataan asteikkoa alas päin seuraavaan Päivän Trioon, mutta näillä mennään tällä kertaa. Jos pelikansa pelaa näitä alhaisia pistemääriä, kuten Kyösti vähän pelkää, niin Kyösti jättää kokonaan pelaamatta. Toisaalta, onhan sekin mahdollista, että pikku betsaajat betsaavat sankoin joukoin suuria pistemääriä, mitä emme siis todennäköisesti tule näkemään, joten siinä tapauksessa voi pienillä koriluvuillakin tienata ihan hyvän tilin.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...