perjantai 11. maaliskuuta 2016

Täytyy nyt survaista jonkinmoinen rivi sisään, vaikka mitään nerokasta peli-ideaa ei olekaan ilmestynyt Kyöstin pääkopan sisälle. DEL-kohde on aika ympäripyöreä, mutta Kyösti on sitä mieltä, että Mannheimin ja Kölnin kertoimien pitäisi olla lähempänä toisiaan (ovat nyt Veikkauksella: Mannheim 1.83 ja Köln 2.95). Köln vei säälipleijarien 1. ottelun kotonaan 6-3, tosin pelihän ratkesi lopullisesti vasta viimeisellä minuutilla. Mannheim on silti ollut surkea tammikuun jälkeen voittaen vain 2/14 viimeisestä matsistaan. Köln on hyvä vierasjoukkue, eikä näiden kahden joukkueen välillä näytä olevan suurta kotietua, joten Kyösti näkisi, että melkein kolmen kertoimella kannattaa kokeilla Kölniä. Kölniä olisi varmaan parempi betsata sinkkuna, koska kyllähän se tietysti kyrsii, jos se ei voitakaan rivin viimeisenä hakuna ja tuhoaa näin ollen jättipotinmetsästyksen. Mutta tuo rivihän on muutenkin lähinnä ajankulua, joten jos ei osu, niin ei osu.

Kyösti ei ole tällä viikolla scoutannut pätkääkään koripalloa, mutta halusi nyt perjantain kunniaksi yhden suomalaisen korishaun lapulleen. Siellä on kaksi peliä, joista molemmat näyttävät kotivoitoilta. Talousvaikeuksissa kärvistelevä KTP on piristynyt ja nousee näillä esityksillä mukaan pleijareihin. Kyösti uskoo, että se ottaa tänään voiton, mutta ei uskalla betsata sitä -5.5p takamatkalta. Overkaan ei kiinnosta, koska Seagulls on tehnyt aika vähän pisteitä viime peleissä. Tulosarvaus on suunnilleen 82-75 KTP:lle.

Otetaan se haku siis matsista Kouvot-Karhu. Vaihtoehdot ovat Kyöstin mielestä Kouvot(-4.5p) ja yli 165.5p. Kyösti arvelee, että Kouvot saattaa voittaa yli 4.5 pisteellä, mutta koska nämä joukkueet taistelevat runkosarjan kakkospaikasta, niin on hyvinkin mahdollista, että extra-lataus saa Karhun venymään loppuun asti ja pitämään pelin tasaisena. Taustatietona sanottakoon, että Karhu johtaa tämän kauden keskinäisiä pelejä voitoin 2-1 ja on tehnyt 11p enemmän kuin Kouvot, joten Kouvojen pitää tänään voittaa vähintään 12 pisteellä, jotta se sijoittuisi tasapistetilanteessa Karhujen edelle runkosarjan loppuessa. Nythän molemmilla on sarjassa 36p, joten tuo tasapistetilanne on ihan mahdollinen. Kyöstin tämän hetkinen visio on, että tulee heittokisa. Kouvot on tehnyt seitsemässä viime pelissään vähintään 89p. Jos Kouvot jatkaa pistetehtailuaan ja tekee taas sen öbaut 90p, niin Karhun pitäisi tehdä 76p, jotta over toteutuisi, eikä tuo pistemäärä tunnu mahdottomalta. Molempien sairasosasto alkaa olla ilahduttavan tyhjä, joten tämän pelin ei pitäisi ratketa poissaoloihin. Heitetään tähän peliin tulosarvauksena vaikka 92-82.

Klo 18.30
Tuto-Hokki 1 (1.85)
Kouvot-Karhu yli 165.5p (1.83)
FC St.Pauli-SC Paderborn 1 (1.93)
Adler Mannheim- Köln 2 (2.95)
=19.27

(noista neljästä hausta korishaku ja DEL-haku ovat paremmin scoutattuja, kun taas futishaku on peesattu muilta ja Mestis-haku on ihan perseestä repäisty, kjäh kjäh)

Kyösti yritti pähkäillä Ligue 2 -kierrosta, mutta karmeasta ähinästä huolimatta ei kerta kaikkiaan löytänyt yhtään hyvältä tuntuvaa hakua. Siellä on niin monta tasurihakuista joukkuetta, että oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ei löydy pelattavaa, jos ei tykkää pelata tasureita.

EDIT klo 20
Se rivi meni niin perusteellisesti pieleen, että Kyösti ei jaksa enää ruveta uutta riviä tekemään. Kyllähän tuota Kölniä varmaan voisi pelata uudelleen, mutta jääköön nyt, koska muita hakuja ei oikein meinaa löytyä. Täytyy jatkaa vetämistä lauantaina. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...