Hockeyallsvenskan klo 20.00
-Leksand-Tingsryd. Leksand voitti 1. matsin vieraissa ja kahdella voitolla mennään SHL-karsintaan. Kyösti näkisi, että Leksandilla on nyt momentum takanaan, joten eiköhän se vyöry tästä jatkoon. Tingsrydin eväät näyttävät syödyiltä AIK:ta vastaan kärsityn tiukan finaalitappion myötä. Leksandin kerroin 2.00 Veikkauksella on huono, mutta kaipa se rekkaan kelpaa. Muualtahan siitä saa hitusen enemmän eli noin 2.10-2.15.
Leksand 2.00
EDIT Leksand voitti, mutta Tingsryd taisteli ihan miehekkäästi loppuun asti. Leksandin veskarilla oli hyvä päivä ja torjuntoja tuli 35/37. Yleisöä oli 7650. Vertailun vuoksi Liigan pelissä Kalpa-Pelsu oli väkeä noin 3000.
DEL klo 20.30
-Puolivälierät polkaistaan käytiin tänään parilla pelillä. Eisbären ja München saavat vastaansa säälipleijarit selvittäneet Kölnin ja Straubingin. Kertoimenasettajat eivät oikeastaan jätä Kyöstille muita mahdollisuuksia kuin joko jättää pelaamatta tai pelata altavastaajaa. Eisbäreniä vastaan Kyösti ei rupea pelaamaan, mutta Münchenin kerroin 1.45 on niin perärööristä, että pakkohan sitä vastaan on heittää pikkubetsi. Kyösti ei ole vielä päättänyt, betsaako Straubingia 4.50 vai Straubingia(+1) 2.25. Straubingilla on neljä vierasvoittoa alla ja se on voittanut viisi viimeistä keskinäistä vs. München, joten siihen nähden Münchenin kerroin tuntuu umpisurkealta. Runkosarjan voitto varmaan selittää onnettoman pienen kertoimen. Säälipleijarirasitus rupeaa painamaan Straubingin pelaajien jaloissa jossain vaiheessa, mutta ei kai ihan vielä? Äh, riskillä Straubingin suora voitto lapulle!
Straubing 4.50
EDIT Se meni niin perusteellisesti päin männikköä, että eiköhän tämän kevään DEL ole Kyöstin osalta taputeltu. Täytyy palata sakujen lätkän pariin sitten taas ensi talvena.
Muut sarjat
-Kyösti pelaa varmaankin ihan kannatuksen vuoksi Pelicansia 2.85 (tai lopullinen voittaja Pelicans 2.15). Se karisti vihdoin viimeksi apinan selästään Kalpaa vastaan. Tämäkin peli ratkesi jäähyihin, kuten myös 1. peli Kuopiossa, joten arvaus on, että enemmän penalttiboksissa istuva joukkue lähtee kesälomalle. Kyöstin asiantuntijamielipide on, että Pelicans voittaa, jos ei ota turhia jäähyjä. Valmentaja Matikainen taatusti toivoisi, että Jari Levonen voisi tuomita tämän viimeisenkin matsin, koska hänen jäähyvihellyksensä 2. matsissa saivat runsaasti kiitosta Matikaiselta, tulivathan ne enimmäkseen Kalpalle. Juha Leimu ei selkävaivojensa takia ilmeisesti pysty vieläkään pelaamaan kuin ylivoimat, mutta eipä hän viimeksikään montaa minuuttia tarvinnut maalintekoon. Muut puolustajat hoitivat lisäksi hommansa hyvin.
KYÖSTI LISÄÄ klo 12.30
Oukki doukki, Kyösti tekee silleen, että pelaa parin euron pikkupatilla ne kaksi riskihakua yhteen tuplaan--ja jos Pelsut rupeaa häviämään, niin ei hän enää tuota Straubingia uudestaan pelaa, koska sen voitto nyt kuitenkin olisi pieni ylläri. Täytyy sitten tarvittaessa illemmalla duunata vaikka joku witutusriwi Leksandista, Ambri-Piotasta, Brightonista ja jostain Ännärin hausta.
Pelicans 2.85
Straubing 4.50
=12.82
EDIT klo 20
Tsiisus, taasko se Juha Leimu on maalinteossa? Kyösti seurailee tulospalvelusta Kalpan ja Pelsun peliä, joten hän ei tiedä, paljonko peliaikaa Leimu on saanut, mutta eipä siinä taas kauaa nokka tuhissut, kun verkko heilui ylivoimalla. On se kyllä melkoinen fakiiri, pakko tunnustaa.
Keskiviikkona näkyisi olevan aika suosikkipitoista tarjontaa SHL:ssä ja UCL:ssä, joten jos ei Korisliigasta tai Mestiksestä löydy pelattavaa, niin sitten on pidettävä välipäivä. Onhan siellä salibandyäkin, mutta aika vaikeata sitä on kylmiltään ruveta scouttailemaan, kun ei ole sitä oikeastaan viikkokausiin seurannut. Jos keskiviikko jää väliin, niin torstaina jatketaan. Silloinhan on muutamia SHL- ja NLA-pleijaripelejä sekä tietysti jalkkiksen UEL:stä 2. osaottelut. Varmaan sieltä 1-2 pientä viihderiviä saadaan kasaan.