lauantai 12. maaliskuuta 2016

Tänään on aika suppea pelilista--onneksi--joten scouttaamiseen ei tuhraannu kovin paljon aikaa. Kaipa se suurin kysymys on, viitsiikö SC Bastiaa kokeilla vielä kolmannen kerran, vaikka se on pettänyt kaksi kertaa jäämällä maalittomaan tasuriin kotonaan. Onhan se pitänyt kotonaan maalinsa puhtaana jo kuudessa peräkkäisessä liigapelissä, joten tässäkään pelissä ei vierasvoitto näytä todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Lille ei ole voittanut vieraissa aikoihin ja poissaolojakin sillä on Bastiaa enemmän, joten äh, nykäistään nyt vielä kerran Bastiaa. Turvavetona voisi kai pelata tulosvetoon 0-0.

Klo 21
SC Bastia-Lille 1 (3.00)

Kyösti huitaisee varmaan tänään muutaman Nobelanerin tuulensuojaan, joten hän ei jaksa myöhäispeleihin panostaa. Lähdetään tuollaisella iltapäivärekalla liikenteeseen ja mietitään sitten myöhemmin mahdollisia iltarivejä.

Stoken vire on kääntynyt huonosta hyväksi, kun taas So'tonin vireelle on käynyt toisin päin. Bookkerien mielestä peli on tasabuukki ja kauden saldokin on joukkueilla lähes identtinen, joten Kyösti valitsee kotiedun takia Stoken lapulleen. Championshipistä olisi kiinnostanut Cardiff, mutta kun se hävisi viikolla yllättäen Leedsille, niin ei siihen oikein uskalla luottaa. Kahvirahapetsari vihjasi erittäin ansiokkaassa vihjeessään Rotherhamia, mikä kieltämättä kiinnostaa, mutta koska Kyösti ei halua peesata kaikkea Kahvirahapetsarilta, hän valitsee riviinsä QPR:n, jolla on pari mukavaa kotivoittoa alla eikä ilmeisesti pahoja poissaoloja. Voihan tuon Rotherhamin 3.50 töräyttää vaikka tuplaan Bastian 3.00 kanssa, jolloin kertoimeksi tulee Elon laskuopilla 10.50.

Klo 17
Stoke-So'ton 1 (2.65)
QPR-Brentford 1 (2.15)
Kalpa-Pelicans 1 (2.13)
=12.13

Ruotsin jääkiekossa olisi pari matsia, joita Kyösti ei lähde betsaamaan, mutta seuraa silti mielenkiinnolla niiden tapahtumia kotikorsusta käsin. Brynäs-Djurgården on vaikea ennustettava, mutta Brynäsin kerroin on tulossa alas, joten kaipa pelikansa sitä paukuttaa. Brynäs hävisi 1. säälimatsin kirvelevästi vasta viidennessä erässä 5-4je. Djurgården on huono vieraissa, joten Kyösti arvailee, että Brynäs saattaisi nyt sisuuntuneena tasoittaa sarjan.

Hockeyallsvenkanin jatkokarsinnassa pelaavat uskomattoman 6-0 voiton Morasta ottanut Leksands sekä harmittavasti Hockeyallsvenskanin finaalissa niukimmalla mahdollisella tavalla hävinnyt Tingsryd. Pystyykö Tingsryd jatkamaan taistelua tuon ikävän tappion jälkeen? Saiko Leksands lisävirtaa mahtavasta taisteluvoitostaan? Tingsrydin kotietu on hyvä, mutta kyllä tähän matsiin tekisi mieli kokeilla kakkosta, koska Leksands on todella kovassa vireessä. Leksandin kerroin Veikkauksella on aika huono 2.60, joten ei Kyösti sitä varsinaisesti rupea vihjaamaan. Ehkäpä hän vihjaisi, jos kerroin olisi lähellä kolmea.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...