lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kohteita olisi paljon, mutta aika moni niistä on sellaista liigaa, jota Kyösti ei seuraa, joten tuskinpa tänään syntyy enemmän kuin kaksi riviä. Täytyy jakaa perusprinsiipit kahteen osaan: iltapäiväprinsiippeihin ja iltaprinsiippeihin. Kyöstin ajanlaskun mukaan iltapäivä loppuu klo 18 ja ilta alkaa klo 19.

Klo 17
-Taitaa olla parempi, ettei Kyösti rupea vihjaamaan Englannin futista, koska parempiakin vihjaajia löytyy. Kyösti katseli eilen, että minkähän takia Leeds-Huddersfield -matsissa vieraat ovat suosikkeja, vaikka Leeds on paremmassa vireessä, eikä sillä edes ole poissaolohuolia. No, tänään sitten Leedsin kerroin oli jopa noussut -->2.75. Jotenkin ihan bärstuntumalta luulisi, että Leedsin kerroin voisi olla noin 2.20, joten ehkäpä Kyösti sitten nykäisee sitä, ettei asia jää kaivelemaan.
-Korikobrat-BC Nokia 1 (1.80). Korisliigan jumbotaistelusta on odotettavissa tiukka matsi. Nokia johtaa kauden kohtaamisia 2-1 ja on tehnyt 12p enemmän kuin Korikobrat, joten se pysyy tasapisteissä edellä, jos se tänään häviää korkeintaan 11pisteellä. Homman nimihän on se, että näillä molemmilla joukkueilla on vielä mahdollisuus jopa pleijareihin, mutta koska viimeinen putoaa divariin, Korikobrien mielissä varmaan on lähinnä välttää tuo putoaminen. Jos kobrat häviää, niin säilyminen liigassa karkaa huonon korieron vuoksi jo kolmen voiton päähän, joten Kyösti uskoo tässä ylivertaiseen kotijoukkueen motivaatioon. Veikan kerroin on aika matala 1.80, mutta vedetään nyt sitä, koska Korikobrien kertoimet ovat muuallakin syöksymässä alas.

EDIT Bärkkel, ei jaksanut Korikobrat puristaa Nokian ohi. Korispelin hudin myötä meni pöntöstä alas myös Flyers, joka oli samalla lapulla. Äh, ei Kyösti jaksa enää Flyersiä uudestaan pelata, vaan lähtee kohta saunaan pesemään sukupuolielimensä. 

Klo 19-21
-Lille-Toulouse 1 (1.90). Kyösti ei taida tänään yrittää riskillä isoja patonkikertoimia, vaan pelaa varman päälle mielestään osuvinta hakua. Lille on hyvä kotijoukkue, Toulouse huono vierasjoukkue, eikä kummallakaan ole erityisen paljon poissaoloja. Lillen kausi ei ole ollut mikään suuri menestys, mutta nyt se näyttäisi taas pelaavan hyvin, joten kyllä Kyösti odottaa tästä pelistä vähämaalista Lillen voittoa. Veikan kerroin 1.90 on hyvä vertailussa muihin, ja saattaa laskea ennen iltaa.

-NHL:ssä on muutama mielenkiintoinen iltapeli, mutta Kyösti ei oikein osaa päättää, mitä pelaisi. Penguinsia on vihjattu muualla, mutta jotenkin tuntuu, että Flyers on aliarvostettu, voittaahan se usein kotonaan ja on sitä paitsi pärjännyt hyvin Penguinsia vastaan. No, koska Kyösti ei näe mitään syytä betsata Penguinsia, ja jotain Ännärikohdetta tekee mieli betsata, hän betsaa Flyersiä-ihan vain kuntopuntareita tuijottaen. Kyllä Kyöstin mielestä Philly on kahden ja puolen kertoimella parempi haku kuin Minnesota Wild kertoimella 1.88. Philadelphia-Pittsburgh 1 (2.50).

-Karlskrona-AIK. Ruotsin lätkäkarsinnat jatkuvat, kun SHL:n jumbo Karlskrona saa vastaansa Hockeyallsvenskanin voittajan AIK:n. Kyöstillä on se käsitys, että tässä parissa kotietu saattaa olla aika kova, mutta hei, eikö näissä ensimmäisissä peleissä tule usein yllätyksiä? Karlskronan kerroin 1.62 vaikuttaa aika surkealta, joten jos pelihimo riivaa, niin miksei tuota AIK:ta voisi ihan piruuttaan kokeilla Veikan huippukertoimella 3.95? Kyösti ei lupaa, että se voittaa, eikä edes tiedä, betsaako sitä itse, mutta ei se nyt varmaan maailman typerin haku olisi tuolla kertoimella.

EDIT klo 21.20
Molemmat lauantairivit kusivat, joten Kyösti polkaisi vielä Lillen toiseenkin lappuun. Kavereiksi sekalaisia hakuja:

Lille 1.90
Roma-Inter yli 2.5 maalia 1.80
Wizards-NY Knicks yli 206.5p 1.80
Florida Panthers 1.98
=12.18

Eipä pikascouttauksella löytynyt oikein muuta yöhakuja. Washington-NYK overinkin kerroin meni laskemaan pari sadasosaa, saaplari soikoon. Kyöstihän pelasi jo iltapäivällä yhden over-rivin, josta osuivat Leeds-Huddersfield >2.5, Bristol C-Bolton >2.5 sekä Färjestad-Luleå >4.5, mutta Pelsu-HIFK >4.5 tuhosi rivin. Pelicans näyttää olevan tässä sarjassa täysi vastaantulija, eikä taida voittaa edes yhtä peliä. Kyllä nyt jumankautajuu pitäisi kotipelissä sentään edes yksi börsä tehdä!

EDIT klo 23
Bärkkel, olisi pitänyt ottaa Zwolle riviin, eikä tuota makaronien overia. Kyöstillä lähti taas vähän vedonlyönti lapasesta. Tänään ei tullut mietiskeltyä hakuja kovinkaan tarkkaan, kun oli vain pakko saada jotain sisään, että pääsi jännittämään. Täytyy sunnuntaina hiljentää tahtia ja tehdä ehkä vain yksi rivi. Luultavasti se alkaa klo 15.30, jolloin So'ton saa vieraakseen Poolin. Ensimmäinen ajatus oli pelata So'tonia, mutta sen kerroin Veikalla on surkea 2.30, joten täytyy odotella iltapäivään kertoimien asettumista. Bröyh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...