torstai 28. kesäkuuta 2018

Torstai 28.6.
Japani-Puola BTTS (1.80) Puola on jo tippunut jatkosta, mutta Kyöstin vision mukaan se ottaa viimeisestä pelistään ilon irti ja näyttää, että myös se osaa tehdä maaleja. Japanille riittäisi tasuri. Toivottavassti Puola scoraa ensiksi, koska sitten peliin tulisi todellista säpinää.
Tulos 0-1 HUTI

Senegal-Kolumbia Kolumbia yli 1.5 maalia (1.95) Kerroin on suunnilleen sama kuin yli 2.5 maalin kerroin molemmille joukkueille, joten koska Kyösti uskoo Kolumbian voittavan 2-0 tai 2-1, niin haetaan vähän jännitystä ja pelataan taas sama veto kuin viimeksi eli Kolumbia tekemään vähintään kaksi. Visiohan on sellainen, että Kolumbia menee johtoon ja antaa sen jälkeen Senegalin pyörittää, mutta rankaisee kovalla kädellä vastaiskuista ihan kuten viime pelissäkin.
Tulos 0-1 HUTI Aika tylsä peli. Senegalin terä taisi katketa viheltämättömään rankkariin, jonka olisi ehkä voinut ohjata pilkulle. No jaa, turha jaaritella, parempi korkata uusi Nobelaner, röyh. 

Englanti-Belgia X (3.10) Tätä matsia ei varmaan kannata betsata ennen kuin iltapäiväpelit ovat päättyneet, koska vasta sitten tiedetään tämän iltamatsin joukkueiden tulevat vastustajat. Jos Kolumbia voittaa, eikä Japani voita, niin sitten voisi kuvitella, että tässä myöhäismatsissa pelataan voitosta. Jos taas Japani voittaa pelinsä ja ottaa lohkovoiton, niin sitten sekä Englanti että Belgia luultavasti haluaisivat hävitä tässä pelissä. Menee aika monimutkaiseksi, mutta Kyösti nyt eniwei toivoo, että Puola ottaisi Japanilta ainakin pisteen, jotta Kolumbia voittaisi lohkon, koska se toisi Englannin ja Belgian matsiinkin sentään jotain panosta. Iltapäiväpelejä odotellessa Kyösti ei osaa muuta kuin heittää arvauksena, että tulee tasuri. Englannilla ja Belgialla on samat pisteet ja maalit, mutta Englanti johtaa lohkoa yhden keltaisen kortin vähemmän ottaneena. Voisi spekuloida, että Englanti ottaa tarkoituksella tässä matsissa keltaisia kortteja, koska haluaa tippua lohkokakkoseksi, mutta ei sekään ole todennäköistä, koska keltaiset kortit johtavat ennenpitkää pelikieltoihin, joita joukkue ei missään nimessä halua.
Tulos 0-1 HUTI Vauhdikas peli, vaikka molemmat halusivat hävitä. Englantilaiset humoristit twiittailivat pelin jälkeen videoita, missä Gareth Southgate tuulettaa iloisesti Englannin tappiota, vaikka video oli tietysti repäisty jostain muusta asiayhteydestä. Englanti siis pääsi kaavion helpolle puoliskolle, mutta onhan Kolumbia toki hankala vastustaja, tosin ei yhtä kova kuin Uruguay tai Brasilia. 

Panama-Tunisia Tunisia yli 1.5 maalia (1.78) Tämä veto jää pöytälaatikkoon. Tilannehan on vähän sama kuin Kolumbian pelissä eli Kyöstin mielestä suosikki tekee ennemmin kaksi maalia kuin molemmat yhdessä kolme maalia. Pelillähän ei ole enää jatkoonpääsyn kannalta merkitystä, mutta jos olisi, niin motivoitunut Tunisia kyllä pystyisi tekemään useamman maalin Panaman verkkoon. Toivottavasti ei tule maaliton nysväys.
Tulos 1-2 OSUMA 

PANOS: 400
PALAUTUS; 178

LOHKOVAIHEEN JÄLKEEN Kyöstin saldo on:
PELATTU: 4800
SAATU: 4801

Heh, pari viimeistä päivää meni aika huonosti, mutta plussalle jäätiin silti, kjäh kjäh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...