MM-kisat
Koska tänään on aika hiljainen vetopäivä, Kyösti jaarittelee tyhjänpäiväisiä ajatuksiaan kohta alkavista MM-kisoista. Mahtavia suorituksia ja suuria tunteita on taas luvassa, sekä kisapaikalla että täällä kotikatsomossa.
Voittajamaa
Bookkerien listoilla suurimmat suosikit näyttävät olevan tutut Brasilia, Saksa, Ranska ja Espanja. Sitten tulevat Argentiina ja Belgia. Loppujen kerroin onkin jo parista kymmenestä päälle sataan. Kaikki pelaajat eivät ole tuttuja, mutta kyllähän Brasilia näyttää selvästi nimekkäimmältä. Neymar on huippumies, mutta Anfieldilta tutut Firmino ja Coutinho antavat hyvää tukea. Firmino on armoton työmies, jonka esityksiä Kyösti tulee seuraamaan tarkasti. Kyöstillä ei mitään selvää voittajasuosikkia näissä kisoissa ole, mutta ihan Firminon takia hän taitaa kannattaa Brasiliaa. Onko Brasilian voittokerroin noin viisi sitten tarpeeksi, että sitä kehtaisi betsata? Saksa ei ole yhtä hyvä kuin viimeksi, mutta tokihan Saksa on sellainen maa, joka joukkueena on aina parempi kuin yksilöidensä summa. Italia on toinen sellainen maa, mutta valitettavasti se ei ole nyt mukana. Kyösti tykkäsi pikkukyöstinä Saksasta, lähinnä Rummeniggen valtavien reisien takia. Muita 80-luvun suosikkipelaajia olivat Ranskan Michel Platini ja Hollannin Marco van Basten. Hollanti ei ole näissä kisoissa, eikä Kyösti varsinaisesti Ranskaakaan fanita, joten ehkäpä Kyöstin unelmafinaali olisi Brasilia-Argentiina. Yleensähän MM-kisoissa vieraan mantereen joukkue ei ole voittanut, mutta voittihan Saksakin viimeksi Brasiliassa, joten olisiko nyt revanssin paikka? Brasilian voitossa olisi hienoa, että Firminossa Liverpool saisi yhden maailmanmestarin. Argentiinan voitossa taasen se, että Messi saisi upean seurajoukkueuransa lisäksi myös himoitun maailmanmestaruuden.
Paras maalintekijä
Tässä sitä olisi taas savottaa kerrakseen, jos rupeaisi miettimään kaikkia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa maalintekoon. Kuka ampuu joukkueen rankkarit? Kenen maalitykin joukkue jämähtää alkulohkoon? Kenen alkulohkovastustajien joukossa on heittopussi, jota vastaan on mahdollista tehdä vaikka hattutemppu? Mohamed Salah voidaan unohtaa laskuista, koska häntä luultavasti lepuutetaan Uruguayta vastaan, sillä turhapa häntä riskeerata pelissä, josta on budjetoitu etukäteen 0 pistettä. Messi, Neymar ja Ronaldo ovat suurimmat suosikit voittamaan maalipörssi, mutta Kyösti ei oikein jaksa uskoa, että Portugali menee kovin pitkälle tai pelaa kovin runsasmaalisia pelejä, joten Ronaldo ei maistu. Brasilian ja Argentiinan alkulohkot eivät näytä kovin vaikeilta, joten pakko todeta, että eiköhän Neymarille ja Messille tule jo lohkossa muutama osuma. Harry Kane varmaan tekee eniten maaleja Englannin joukkueesta, mutta jos Englanti ei mene neljän parhaan joukkoon, niin aika vaikeata on uskoa Kanen pörssivoittoon. Pystyisikö Antoine Griezman mättämään maaleja Ranskan aika kevyessä alkulohkossa? Kyösti heittää arvauksena, että maalipörssin voittaa joko Messi, Neymar tai Griezman. Tokihan voi käydä niinkin, että jonkun pikkumaan hyökkääjällä käy satumainen munkki yhdessä pelissä, jossa tulee vaikka neljä maalia, mutta eipä sellaisia jättiyllätyksiä oikein voi etukäteen scoutata.