Tiistai 26.6.
Kaikki pelit ovat huippumielenkiintoisia, mutta betsaamisen kannalta ongelmallisia. Kyösti tekee tietoisen ratkaisun, eikä pelaa todennäköisimpiä vaihtoehtoja, vaan lähtee kokeilemaan riskillä muutamaa isohkoa kerrointa. Jos yksikin neljästä hausta osuisi, niin se olisi ihan ok torjuntavoitto.
Australia-Peru tekee maalin ottelussa M. Jedinak (4.70) Ei löytynyt mitään kovin hyvää kerrointa, joten kokeillaan lotota maalintekijää. Jedinak on ampunut jo kaksi rankkaria sisään näissä kisoissa, joten jos Australia saisi rankkarin, niin ilmeisesti Jedinak pääsisi taas kokeilemaan. Itse pelissähän Perulla ei ole panosta, mutta Aussit voivat vielä jopa päästä jatkoon, jos voittavat ja jos samalla Tanska häviää. Aussien kerroin Veikkauksella on vain 2.85, joka jää väliin, koska kyllä kertoimen varmaan pitäisi kolmella alkaa.
Tulos 0-2 HUTI
Tanska(+1)-Ranska X (4.10) Tasapeliähän tästä pelistä tietysti odotellaan, koska se sopisi molemmille paremmin kuin hyvin, mutta koska tasurin kerroin on enää noin 2.50, Kyösti ottaa riskin ja betsaa Ranskan tasan yhden maalin voittoa. Saattaahan pieni tappiokin riittää Tanskalle, koska Australia on 3p päässä ja pakkovoiton edessä Perusta. Ranskalla on huippumaalivahti ja hyvä puolustus, joten jos Ranska sattuisi tekemään johtomaalin, niin peli saattaisi jämähtää niihin lukemiin.
Tulos 0-0 HUTI Tasurihan sieltä tuli, joten luultavasti vedonlyöntifirmat kärsivät tappioita tässä kohteessa. Kyllähän tuossa matsissa oli vauhtia, nimittäin sen jälkeen, kun Ranska otti kentälle pari nimimiestä. Ensimmäinen tunti oli kylläkin aika puuduttavaa katsottavaa.
Islanti-Kroatia yli 2.5 maalia (2.18) Islannille riittää vain voitto, joten sen on jossain vaiheessa yritettävä maalia suurellakin riskillä. Nämä molemmathan pelaavat ihan kivaa futista, joten visio olisi sen suuntainen, että lopussa ehkäpä ollaan tilanteessa 1-1, ja Islanti hakee vimmatusti voittomaalia, mikä kostautuu oman verkon heilahtamiseen. Myös BTTS saattaisi olla ihan hyvä haku noin kahden kertoimella.
Tulos 1-2 OSUMA
Nigeria-Argentiina X (4.60) Argentiinan kerroin on painunut jo puolentoista tienoille, eikä todellakaan maistu. Nigerialle riittää käytännössä tasuri tästä, koska jos se saa 1p, niin Islannin pitäisi voittaa Kroatia useammalla maalilla mennäkseen Nigerian ohi. Nigerialla on nyt kaksi pykälää parempi maaliero kuin Islannilla. Tietenkin myös Argentiina pysyy Nigerian takana, jos tämä peli päättyy tasan. Argentiinahan tässä jauhaa tietysti alusta asti, mutta sehän ei tarkoita, että se voittaa.
Tulos 1-2 HUTI Tiukkaa vääntöä molemmissa peleissä loppuun asti. Ei tuo tasurikaan ollut kaukana, mutta sen verran hyvää oli Argentiinan viimeistely, että tulihan se voitto sieltä lopulta. Ei Argentiina mitenkään mestarisuosikilta näytä edelleenkään, joten paljon pitää parantaa, jos meinaa mennä mitalipeleihin. Diego Maradonalla sentään tuntui olevan hauskaa katsomossa 😁
PANOS: 400
PALAUTUS: 218