sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Maanantai 25.6.
Saudi-Arabia - Egypti X (3.55) Tämähän on täysin mahdoton peli ennakoitavaksi, koska molemmat ovat jo tippuneet jatkosta. Motivaatiota voi vain arvailla, mutta kaipa pelaajat haluavat näyttää osaamistaan MM-tasolla, joten tuskin tämä ihan pelleilyksi menee. Egyptin kerroin on turhan pieni, mutta toisaalta eipä sen tappiollekaan ole perusteita, joten Kyösti lähtee kalastelemaan tasuria isolla kertoimella.
Tulos 2-1 HUTI Kyöstin seitsemän ottelun nasautusputki katkesi saudien viime hetken maaliin. Kyösti ei ole vielä tuota peliä katsonut, koska seurasi toista matsia. 

Uruguay-Venäjä yli 2.5 maalia (2.45) Uruguayn kerroin on laskenut aika selvästi, joten ei sitä enää viitsi betsata, ihan vain periaatteen vuoksi. Tipexin Kisu vihjasi Venäjää, mutta jotenkin sellainen tuntu on, että venäläiset lähtevät vain nautiskelemaan tästä suht merkityksettömästä matsista. Kyösti ei löydä mitään syytä taktikointiin, koska pudotuspeleissä tulee vastaan Espanja tai Portugali, jotka ovat molemmat kovia. Kyllä tässä vähän sellainen visio olisi, että toinen joukkue saattaa tappioasemassa luovuttaa, jolloin tulee ehkä vielä maali tai pari. Sekin olisi tietty mahdollista, että joukkueet vain pallottelevat tämän pelin pois ilman maalia, mutta Kyösti ei usko, että venäläiset kehtaavat kotiyleisön edessä ruveta laiskottelemaan.
Tulos 3-0 OSUMA Pelistä ei muodostunut klassikkoa. Venäjä sitten pysähtyi kuin seinään, kun tuli ensimmäinen kunnon joukkue vastaan. Kuka onkaan Venäjän vastustaja pudotuspeleissä, kiittelee onneaan, koska Venäjän hyökkääjillä taito ei yksinkertaisesti riitä kovaa puolustusta vastaan. Edes keskityksiä eivät venäläiset tässä matsissa saaneet pysymään kentällä, joten vaikeuksia on luvassa. 

Espanja-Marokko Marokko tekee maalin EI (1.68) Tähän peliin ei oikein meinaa löytyä hyviä hakuja, joten nykäistään pöytälaatikkoon, ettei Marokko tee maalia. Espanja vääntää väkisin 2-0 tai 3-0 pakkovoiton, mikäli lohkon ykköspaikka sitä kiinnostaa.
Tulos 2-2 HUTI No, se haku kusi jo kättelyssä, kjäh kjäh. 

Iran(+1)-Portugali 1 (2.18) Iranille on tehty vain yksi maali kahdessa pelissä, sekin Costan outo flipperimaali. Iranillahan on vielä mahdollisuus jatkoon, mutta se edellyttäisi voittoa, joten luultavasti molemmat puolustavat erittäin tarkasti. Jos toisessa pelissä samaan aikaan Espanja alkaa mättää maaleja, ei Portugalin enää kannata yrittää riskillä ottaa suurinumeroista voittoa, vaan tyytyä suosiolla tasuriin ja lohkon kakkospaikkaan. Tässä pelissä ei taatusti nähdä montaa maalia. Alle 1.5 maalia antaisi kertoimeksi 2.60, mikä ei varmaan kaikista typerin veto olisi.
Tulos 1-1 OSUMA Olipa tiukka loppu, kun vielä lohkon toisessakin matsissa tehtiin viime hetken maali. Kyösti rupesi oikeastaan toivomaan, että Espanja olisi tippunut jatkosta, koska Iran taisteli tosi ylpeästi loppuun asti. Olihan se iranilaisen temppu, millä hän kalasteli Ronaldolle kortin, aika lapsellinen, mutta sellaista sattuu. Kyösti ei ymmärrä, miten Ronaldo voi saada keltaisen, vaikka hän vain yritti väistää tahallaan kaatuvaa iranilaista, mutta ilmeisesti erotuomari katseli matsia erilaisten taikalasien läpi. 

PANOS: 400
PALAUTUS: 463 

MAANANTAIN pelien jälkeen Kyöstin saldo on:
pelattu: 3600
saatu: 4245
(pelattu raha on siis tullut takaisin 1.18-kertaisesti, joten toivoa on, että kisojen päätyttyä oltaisiin vielä plussan puolella)

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...