torstai 26. huhtikuuta 2018

PERJANTAI

Ligue 2
Viikko sitten nasahti, pari päivää sitten ei nasahtanut, joten tänään kai sitten olisi taas nasahduksen vuoro?

Reims on jo voittanut sarjan, Tours jää jumboksi, mutta muuten riittää jännitystä sekä nousu- että putoamistaistelussa. Kun kierroksia on jäljellä kolme, putoamisvaarassa ovat Toursin lisäksi vielä viisi joukkuetta. Nousutaistelussa on vielä suurempi ryhmä. Sarjan kakkossijan eli toisen suoran nousijan paikan ratkovat tasapisteissä oleva Nimes ja AC Ajaccio, joten ainakin noilla kahdella on hurjasti panosta lopuissa peleissään. Kyösti seuraa mielenkiinnolla, oireileeko se hurja panos punaisten korttien ottamisena.

Ykköshaku:
Sochaux-Lorient 1 (2.40). Lorientilla on vain pari pistettä nousukarsintaan, mutta alla kolme tappiota ilman tehtyä maalia, joten sen selkäranka taitaa olla jo katkennut. Kokeillaan hyvävireistä Soshöötä.

Tasurihaku:
FBBP01-Brest X (3.45). Bourg Peronnas taistelee putoamisviivan alla, Brest taas nousukarsintaviivan alla, eikä Kyösti osaa sanoa, kumpi voisi voittaa. Tasuri toisi sentään yhden pisteen molemmille, joten se tuntuu edullisimmalta pelimerkiltä tuolla kertoimella.

Kakkoshaku:
Reims-Niort 2 (6.20). Tämä ei varmaan osu, mutta miksei sitä nyt voisi pienellä panoksella kokeilla, koska pelissä ei ole panosta, eikä Niort ole mitenkään huono ollut viime viikkoina.

Over-tupla:
GFC Ajaccio-Orleans yli 2.5 (2.00)
Nancy-Tours yli 2.5 (1.73)
=3.46

Toursilla ei ole mitään panosta, mutta Nancy tarvitsee epätoivoisesti pisteitä välttääkseen putoamasta Toursin kanssa. Kyöstin visio on se, että Tours tekee kiusaa, joten tunteet voivat käydä aika kuumina.

YHTEENVETO
Sochaux 2.40 on varmaankin paras veto. Toiseksi paras veto on over-tupla. Kyöstin visio on se, että Sochaux nasahtaa, minkä lisäksi nasahtaa joko tasurihaku tai over-tupla. Kakkoshaku ei todennäköisesti nasahda.

KYÖSTI LISÄÄ klo 19
Kyösti päätti ottaa Bischofshofenia Innsbruckiin, joten hänellä on huomenna karmea Garmisch-Partenkichen, jolloin luultavasti tulee myös Oberstdorf.  Kyösti saattaa palata sorvin ääreen lauantaina klo 18 jälkeen, mutta luultavimmin vasta sunnuntaina.

EDIT lauantai
Bärkkel, eipä tullut perjantaina nasahduksia. No, sehän tarkoittaa sitä, että sunnuntaina potitetaan aivan hullun lailla et sillei hei!

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...