keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

KYÖSTI FILOSOFOI MESTAREIDEN LIIGASTA

Liverpoolin ja Cityn peliin on vielä puolitoista tuntia, joten Kyösti odotellessaan sitä kirjoittelee puutaheinää, koska se saa jännityksen laskemaan. Toinen keino olisi ottaa pari tölkkiä Nobelaneria, mutta tällä hetkellä talossa ei ole yhtään tölkkiä, joten pakko hakata näppäimistöä. Eipä Kyöstiä mitenkään järkyttävän paljon se matsi pelota, koska Pool on jo ylittänyt Kyöstin asettaman minimitavoitteen pääsemällä kahdeksan parhaan joukkoon--mihin mm. United ei pystynyt--joten jos Pool tippuu hyvällä pelillä, niin pakko olla ihan tyytyväinen. Poolin materiaali ei ole yhtä kivikova kuin vaikkapa Realin tai Bayernin, joten UCL:n voitto vaatisi monta onnekasta tulosta putkeen. Tuleva mestari pelaa vielä viisi peliä tässä turnauksessa, eikä Pool taatusti pystyisi olemaan viisi kertaa peräkkäin onnekas. Turpaan tulee suurella todennäköisyydellä Cityn kotikentällä, mutta olisihan sekin ihan hyvä, jos tänään Poolin kotiluolassa tappio vältettäisiin. Voitto olisi tietysti unelmien täyttymys, mutta tasurikin jättäisi edes pienenpienen oljenkorren jatkoon. Heitetään tulosarvaukseksi 2-2, mutta toivotaan 2-1 et sillei hei.

Mikä sitten olisi Kyöstin kakkosvaihtoehto mestariksi, jos ja kun Pool ei pysty pyttyä viemään Anfieldille? Juventus on ulkona, kuten myös Sevilla kaiken järjen mukaan. Tänään Roma saa selkäsaunan, joten luultavasti neljän parhaan joukkoon menevät suosikit eli Bayern, Real, Barca ja City. Realista on pakko tykätä, mutta kun sillä on viime vuosilta jo ihan tarpeeksi UCL-voittoja, niin Kyöstin mielestä olisi nyt jonkun muun vuoro. Cityllä on hieno joukkue, mutta kun pedigree puuttuu, eikä historia puolla, niin pakko lähteä siitä, että mestaruuden vie joko Real tai Bayern. Barcan kuntohuippu on takana, eikä Kyösti muutenkaan voi kannattaa seuraa, joka imee Poolista pelaajia suurella rahalla, joten Kyösti toivoo Realin ja Bayernin välistä finaalia, jonka toivottavasti voittaa Bayern. Kyösti ei kylläkään enää fanita Bayernia kuten pikkupoikana, koska aika vaikea on fanittaa tuollaista muukalaislegioonaa, joka ostaa muista saksalaisseuroista parhaat pelaajat, mutta onhan siellä katsomossa sentään Karl-Heinz Rummenigge, jota Kyösti kävi nuorempana katsomassa, kun Saksa pelasi Suomea vastaan. Kyösti muistaa vieläkin Rummeniggen punapuun paksuiset reidet, joilla hän polki lisää kuoppia Lahden juuri valmistuneen hiihtostadionin nurmen pintaan, kjäh käjh.

EDIT
Ohhoh... Liverpool-Man City 3-0 FT Kukapa olisi uskonut? 1. puoliaika oli aivan uskomatonta peliä. 2. puoliaika jännitti paljon enemmän, koska vierasmaali olisi antanut Citylle uutta virtaa. Onhan tämä loistava tulos. Jopa 3-1 olisi ollut hieno tulos, mutta parempi näin. Salah tosin loukkaantui, joten nyt jännitetään, miten äijän kävi. Nythän tilanne on se, että Pool saa hävitä 2. osan 4-1 ja vielä se menee jatkoon. Kyösti ei varmaan saa unta ensi yönä, koska alkaa jo miettiä, kuka tulee vastaan semifinaalissa, kjäh kjäh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...