Ei synny pitkävetoriviä tänään. Kyösti teki Vakioon pikkiriikkisen systeemin, mitä scoutatessa hän totesi, että tänään saattaisi tulla aika paljon tasureita, esim. matseihin Everton-Newcastle, Athletic-Levante ja Holstein Kiel-FC Nürnberg. Voisihan sitä pelata sinkkuina ristejä noihin kolmeen peliin, joten koska kaikkien kerroin on päälle kolmen, niin voittoa tulee, jos yksikin päättyy tasuriin. Kyösti kuitenkin pelailee niin pienillä panoksilla, ettei hän viitsi sinkkutasureita kokeilla parinkymmenen centin voiton takia, kjäh kjäh.
Tiistaina pelataan Ligue 2 -kierros, joten Kyöstikin yrittää aktivoitua ja tehdä sieltä pari hakua, mahdollisesti BTTS-tupla, jollainen nasahti viime perjantaina. UCL-matsia Kyösti tuskin pelaa, koska Liverpoolin kerroin on aika surkea, eikä Kyösti edes halua ajatella mahdollisuutta, ettei Liverpool voittaisi. Kyösti ei ole lukenut vielä muiden, esim. Tipexin Kisun vihjeitä, mutta asiahan on niin, että kyllä Anfieldilla pitää se voitto ottaa, koska jos peli päättyisi esim. 1-1, siitä olisi aika hankalaa lähteä vieraspeliin tekemään pakkomaalia. 3-1 tai 2-0 tästä ekasta matsista olisi ihan ok tulos, koska silloin Roma olisi kotonaan se, jolla on paineet. Bookkerit näyttävät uskovan, että tiistaina molemmat tekevät maalin, joten BTTS ei pienen kertoimen takia kiinnosta. Over kiinnostaa vieläkin vähemmän, koska sen kerroin on vain 1.50. Maaleja kyllä tulisi, jos Pool saisi aikaan samanlaisen myllytyksen kuin Cityä vastaan, mutta jos näin ei käy, niin voi tulla yllättävän vähämaalinen peli. Heitetään nyt tulosarvaukseksi 2-0 tai 2-1, mutta toivotaan toki, että Roman verkko heiluisi useamman kerran.
KYÖSTI LISÄÄ klo 17
Koska tänään ei vetoja synny, Kyösti viihdyttää itseään lukemalla siirtohuhuja ja tsekkaamalla siirtojen vetonlyöntikertoimia.
-Mohamed Salahin pysyminen Liverpoolissa on hyvin todennäköistä, kerroin lähellä yhtä (tosin huhutaan, että Real Madrid sorvaa uutta jättitarjousta)
-Fernando Torresin lähtö Amerikan MLS:ään näyttää todennäköiseltä, mutta myös Kiina on mahdollinen osoite
-Liverpool hankkii kesän aikana erittäin todennäköisesti uuden maalivahdin. Hän saattaa olla Stoken Jack Butland tai Atletico Madridin Jan Oblak.
-Emre Can näyttäisi lähtevän Liverpoolista Juventukseen
-Antoine Griezmann on siirtymässä Atleticosta Barcelonaan
-Gareth Bale on lähtökuopissa, todennäköisin uusi osoite Old Trafford, mutta saattaa myös pysyä Realissa
-Onko Luis Enrique muuttamassa Lontooseen? Hänen kertoimensa ovat pienimmät Arsenalin uudeksi manageriksi
-Isco saattaa olla muuttamassa Madridista Manchesteriin
-Andres Iniesta kertoo lähiaikoina suunnitelmistaan, jotka saattavat liittyä Kiinaan