maanantai 30. huhtikuuta 2018

klo 19.00
Örebro SK - Dalkurd FF. Kotivoittoa pukkaa. Örebro on aloittanut kauden hyvin saldolla 2-3-0, vaikka vastassa on ollut AIK:n kaltaisia kärkiseuroja. Dalkurd sen sijaan ei ole saanut kolmessa vierastappiopelissään tehtyä yhtään maalia, joten muu kuin Örebron voitto olisi yllätys. Veikan kerroin 1.93 on huono, joten Kyösti ei sitä vihjaa, mutta muualtahan saa reilusti päälle kahden kerrointa, jota kyllä kehtaa nykäistä vaikka sinkkuna.
EDIT 3-2 FT Olipas outo tulos. Näytti pitkään tulevan kiikarilukemat, sitten Dalkurd teki pari maalia, jolloin Kyöstikin luovutti, mutta niin vain Örebro teki lopussa kolme maalia ja voitti. Ei Kyösti erityisen ylpeä tästä osumasta ole, koska se tuli aika onnekkaasti, mutta hei, otetaan kaikki vastaan.

klo 20.00
Reims-LeHavre yli 2.5 (1.90). Reimsillä ei ole panosta pelissä, joten ei sen voittoa kehtaa betsata, mutta sehän on paukuttanut aika iloisesti maaleja viime peleissä, kuten myös LeHavre, joten kokeillaan overia. LeHavrella on vain pari pistettä nousukarsintaviivaan, joten motivaatioetu on vierailla. Miksipä ei vierasvoittoakin voisi betsata neljän ja puolen kertoimella, mutta Kyösti valitsee overin. Sekä overin että vierasvoiton kertoimet ovat tällä hetkellä laskussa.

klo 21.45
Lens-Paris FC yli 2.5 (2.10). Kokeillaan riskillä overia, koska Paris FC pelaa todella ailahtelevasti, välillä ottaen reiluja voittoja, välillä kärsien tappioita tekemättä maaliakaan. Peli haiskahtaa hieman vierasvoitolta, koska Lens on laskenut seitsemän maalia viimeiseen kolmeen peliin, mutta koska myös Paris FC laskee joka toisessa pelissä pari, niin yli 2.5 maalia tuntuu paremmalta haulta. Lens on juuri putoamisviivan päällä, eikä näytä olevan akuutissa vaarassa, mutta kyllä sille vielä pari irtopistettä kelpaisi parista jäljellä olevasta pelistä. Paris FC taas on nousuviivan alla ja tarvitsisi tästä voiton, jos se meinaa vielä päästä nousukahinoihin. Saattaa tulla kuuma peli ja punaisia kortteja.
EDIT Eipä tullut tarpeeksi maaleja Ranskassa, joten viikonlopun huono vire jatkui. 

KYÖSTI LISÄÄ
Tiistaina suurin osa äksönistä näkyy tapahtuvan klo 16, jolloinka alkavat Serie B ja Superettan -kierrokset, mutta koska Kyösti ei ole niitä sarjoja seurannut tällä kaudella, hän ei rupea niitä vihjaamaan eikä varmaan edes itse betsaamaan. Illalla Kyösti katselee ilman vetolappua Realin ja Bayernin matsin, toivoen nahkahousujen ottavan vierasvoiton ja menevän finaaliin, koska olisihan saksalais-englantilainen finaali paljon tunteikkaampi kuin espanjalais-englantilainen. Sitä paitsi Real on voittanut jo ihan liikaa mestaruuksia, joten nyt olisi jo Liverpoolin tai Bayernin vuoro. Kyösti ei siis usko, että AS Roma tekee toisen ihmeen putkeen tiputtamalla Barcan lisäksi myös Poolin, mutta Kyösti varmaankin betsaa keskiviikkona Roman voittoa, koska kerroin on aika komea 2.40. Roma saa voittaa vaikka kahdella maalilla, mutta silti Pool menee finaaliin et sillei hei!

Itse asiassa keskiviikkonakaan ei näytä olevan kovin paljon pelattavaa, joten Kyösti taitaa pitää pari välipäivää. Hän palaa surkeiden vihjeidensä kanssa tänne torstaina, kjäh kjäh.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...