lauantai 1. maaliskuuta 2014

Lauantain iltanykäisy.

Ei tässä nyt kamalan paljon aikaa jää Kyöstin menestysvihjeiden ja pelien alun väliin, mutta Kyösti oli tänään ulkoilemassa niin pitkään, että hän ehti aloittaa iltascouttuutyöt vasta tunti sitten.  Illan ykkösidea oli Sochaux, joka avattiin kertoimella 3.55, mutta ehti näköjään päivän aikana laskea --> 3.15. Vedetään sitä silti tähän huumoripainotteiseen riviin. Kyösti nyt vain ei tajua, miksi kotiriippuvainen Bordeaux on tässä pelissä suosikki, varsinkin kun sen kakkostykki Jussie puuttuu. Kyösti povaa, että tulee vähän maaleja ja peli päättyy ehkä 2-1 tai 1-1. Jos Bordeaux jostain syystä onnistuu tekemään pari maalia, niin tuskin Sochaux pystyy vastaamaan, koska ei silläkään ihan mitään Zlataneita riveissään ole. Jos pelaa Ligue 1 -tuplan, niin Kyösti harkitsisi Söshöön kaveriksi Nicea tai Reimsiä.

NLA:sta Kyösti valitsee erittäin kotiriippuvaisen Bernin 2.00. Sillä on suuri kotiyleisö ja sen pitää voittaa nämä pelit, jos se aikoo menestyä.

Tähän rekkaan lisäksi Servette ja Ännäristä Columbus. Kyöstihän ei ole Ännärin asiantuntija, joten hän ei Columbusta varsinaisesti vihjaa, mutta ilmoittaa täten pelaavansa sitä itse. Vaihtoehtona sille tulisi kai kyseeseen LA Kings.  Lakin maalissa pelaa luultavasti Quick ja Columbuksen maalissa Bobrovsky. Kyösti tuumaili silleen, että Bobrovskyä vituttaa aivan armottomasti se, ettei hän päässyt pelaamaan alusta asti olympialaisten ratkaisupeliä, minkä takia Venäjä sitten tippuikin, joten nyt hän näyttää, mistä broileri pissii et sillei hei!

109Servette - Biel1 _ _1,50--
110Bern - Fribourg1 _ _2,00--
111Columbus - Florida1 _ _1,73--
119Sochaux - Bordeaux1 _ _3,15--
Kokonaiskerroin: 16,34

EDIT No voi helevetin kuustoista tuota Bernin homolaumaa. Sexhaustio voitti Bordoon ja muutkin kohteet näyttävät nasahtavan, mutta Bernin runkkuperseet eivät saa edes yhtä maalia tehtyä kotihallissaan. Bärkkel, imekäähän toistenne prinssinakkeja pelin jälkeen oikein antaumuksella bärkkel!

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...