lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kyösti tekee silleesti, että hän lisäilee hakujansa tänne sitä mukaa, kun niitä selviää. Hän teki sen periaatepäätöksen, että hän ottaa tänään noin 2vk tauon jälkeen Nobelaneria. Sitä ennen hän käy tapaamassa tuttujaan ja saattaa ulkoilla muutenkin. Illalla sitten on vuorossa kännistä örvellystä ja banjonsoittovideoiden linkittämistä sen toisen blogin puolelle. Anteeksi jo etukäteen.

-Sochaux-Marseille 1 (3.25). Pakkohan tuota Söshöötä on nykäistä tuolla kertoimella, vaikkei osuisikaan. Maalitykki Bakambu on pelikiellossa nähtyään punaista, mikä on tietysti huono homma, mutta Kyösti näkisi, että kyllä hyvää kotijoukkuetta kannattaa silti kokeilla. Sillä on neljä kotivoittoa alla, eikä se ole päästänyt yhtään maalia omiin näissä matseissa, joten pitkävetoon merkiksi ykkönen ja jos haluaa varmistella, niin looginen valinta olisi tulosvetoon 0-0.

-Reims-Lorient 1 (2.20). Veikkauksen kerroin on huono, mutta Kyösti näkisi, että jos muualta saa parikin kymmenystä korkeamman kertoimen, niin kyllä sitä voisi jo vähän isommallakin patilla nykäistä. Reimsillä ei näyttäisi olevan kovin pahoja poissaoloja, Lorientilla niitä on enemmän. Lorient on huono vieraissa ja Kyöstin näkemys on, ettei se tänäänkään vie pisteitä mukanaan. Tasuri toki on aina patonginlutkuttajien peleissä todellinen mahdollisuus.

-NLA. Klotenilla ja Fribourgillahan ei ollut kotikenttäetua keskenään, kuten jo tuli mainittua, joten Kyösti ei käy arvailemaan, kumpi tänään voittaa.  Jos reikäjuustolandian lätkää haluaa pelata, Kyöstin suositus on Servette 2.00. Zürich rämpi jo puolivälierissä ja Servette on ollut aika vakuuttava, joten Kyösti pitäisi Servetteä aika selvänä suosikkina.

Kyösti tekee jonkun rivin iltapäiväksi ja sitten vaikkapa tuollaisen triplan illaksi. Atalanta vähän arveluttaa, mutta kokeillaan sitä isolla kertoimella. Sevilla kiinnosti ensin, mutta sen ykkösveskari Beto näyttäisi olevan loukkaantunut, joten jätetään Sevillan parturit varalle.

94Sochaux - Marseille1 _ _3,25--
107Bologna - Atalanta_ _ 2--3,05
123Reims - Lorient1 _ _2,20--
Kokonaiskerroin: 21,80

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...