torstai 6. maaliskuuta 2014

Eilen pitkäveto meni päin bärssettä ja parin euron Vakiossa oli 9/12 oikein, joten taas jäätiin nuolemaan näppejä. Eipä sitä Ässien moken huimaa torjuntavirettä voinut scoutata etukäteen, joten täytyy todeta kylymän viileesti, että tällaista nyt vain sattuu.

Torstairiviinsä Kyösti pläjäyttää tenniksestä Denis Istominin, jota on kovasti vihjattu tennisgurujen toimesta. Hän on suosikkina voittanut pelinsä ja on hävinnyt vain todella koville vastustajille. Radek Stepanekin uran huippu taitaa olla jo takana ja hänen motivaatiotaan on kovasti epäilty. Veikkauksen 1.65 Istominille on tietysti ihan perseestä, mutta kyllä kai joku 1.80 on sellainen kerroin, että sitä voisi nykäistä ihan isommnallakin patilla?

Ruotsin lätkästä Kyösti valitsee motivaatiohakuna Färjestadin. Sillä on vielä paljon pelattavaa, koska se voi saavuttaa jopa kotiedun puolivälieriin, ellei häviä tänään. Toki Luleå pistää hanttiin, mutta isompi kerroin ratkaisee tämän pelivalinnan. Ufohakuja voisivat olla Örebro 3.75 ja AIK 5.20, joiden pelissä ei suurta panosta ole.

Euroleaguesta ei löydy superhakuja, mutta kun tekee mieli jotain peliä jännittää, niin otetaan lapulle Bayern 1.65. Partizanilla ei juuri pelattavaa ole, koska se tulee tippumaan jatkosta, mutta Bayern voi hyvinkin päästä jatkopeleihin, jos napsii voittoja jäljellä olevista peleistä.

44Luleå - Färjestad_ _ 2--2,95
48Tennis, Indian WellsR.Stepanek - D.Istomin_ _ 2--1,65
53Partizan - Bayern München_ _ 2--1,65
Kokonaiskerroin: 8,03

LISÄYS Kyösti pyöritteli päässään SM-liigan pelejä ja tuli siihen tulokseen, että vaikka Tepsukka on ollut hyvä kotonaan, niin Kerholla on nyt sen verran suuri motivaatio, että se hakee ne 3p Turkkusesta vaikka väkisin nussimalla. Kyösti tekee silleen, että pistää tuohon yllä olevaan triplaan vielä HPK:n, ja pelaa kvartettia parilla eurolla. Jos Kerho alkaa kusta, Kyösti pelaa jäljelle jäävää triplaa vitosella. Bayernin kerroin tosin on nousemassa, joten korishakua pitänee scoutata uudelleen illemmalla. Kyösti poistuu eetteristä ja palaa mahtivihjeidensä kanssa huomenna, röyh ja burp.

TOINEN LISÄYS Kylläpä ovat tietyt vihjaajat karmean laiskoja nykyään. Vihjeparatiisi.netissä yksikin HPK:n vihjaaja on sanasta sanaan kopioinut lauseensa Jatkoaika.comin ennakosta. Yliopistomaailmassa sitä sanottaisiin plagioinniksi. Sitä paitsi moni muukin oli jo vihjannut HPK:ta, joten miksi ihmeessä tuon vihjaajan piti saada sama vihje julkisuuteen, vaikkei hänellä ollut mitään omaa sanottavaa? Tokihan Kyöstikin lukee muiden vihjeitä ennen kuin tekee oman analyysinsä ja usein vihjaa samaa joukkuetta kuin joku muu, mutta ei Kyösti sentään ihan sanasta sanaan kopioi joltain toiselta.

EDIT klo 19.50. Kyösti aliarvioi jälleen kerran kotikaukalon merkityksen. Ei olisi kannattanut hakata päätään seinään HPK:n kanssa, mutta tämähän nyt on sitten sitä jälkiviisautta. Kun TPS meni 2-0 johtoon, Kyösti lykkäsi tuon triplan sisään vitosen panoksella. Toivottavasti Kyösti ei hakkaa päätään seinään Färjestadin kanssa, kjäh kjäh. Ovathan nykyiset pelitilanteet aika hyviä Pelsujen kannalta, koska tällä hetkellä, kun kaksi erää on spelattu, Pelsut on nousemassa kahdeksan parhaan joukkoon ja saamassa kotiedun säälipleijareihin.

Perjantaina on paljon pelejä, joita pitää varmaan alkaa scoutata jo tänään, kun ei muutakaan tekemistä ole. Täytyy yrittää saada pari riviä aikaan hyvissä ajoin.

EDIT klo 21.30. Heh, yllättävä nousu Kerholta, tilanteesta 2-0 voittoon 2-3 viimeisen vartin aikana. Tuon kun olisi tiennyt, niin olisi voinut senkin vitosen käyttää vaikka Öreprööhön. Tällä hetkellä on siis 2. erätauko Homolotossa. Luleå-Färjestad on tilanteessa 0-1. Luleå sai 5min ylivoimaa ajassa 36.28, mutta on nyt hukannut siitä 3,5 minuuttia. Kyllähän Luleån on kai jossain vaiheessa pakko osua, joten ei tässä vielä Kyösti ole laittanut voiton kunniaksi skumppaa jäihin. Tai siis Nobelaneria.

EDIT Bärkkel, onhan tämä turhauttavaa, kun molemmat laput menevät vituralleen tuon saman koriskohteen takia. Saaplarin HPK! Jos se olisi ruvennut tekemään maaleja vähän aiemmin, niin Kyösti ei olisi pelannut tuota triplaa, vaan jotain muuta kohteita.  Onhan tämä nyt tietenkin isolta...no, keskikokoiselta 82kg mieshenkilöltä säälittävää itkemistä, mutta Kyöstin vedonlyöntihän nyt tuppaa olemaan tällaista räpeltämistä ja jälkivoivottelua. Tuskin huomennakaan pääsee hihheitä huutamaan, koska ainakaan Ligue 2:ssa ei näytä olevan ideahakuja. Suurten suosikkien kertoimet tulevat kovaa kyytiä alas, vaikka ovat pieniä jo entisestään. Lähinnä kai Arles ja Creteil voisivat olla kiinnostavia. Ja sitten suurista suosikeista Laval ja ja Niort. Troyes'n kerroin senkun laskee, vaikka sillä ei enää juuri pelattavaa ole--Istres sen sijaan tarvitsee jokaisen irtoavan pisteen, jottei putoaisi. Ei siis ainakaan Troyes'ta lapulle et sillei hei!

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...