torstai 15. syyskuuta 2016

Torstai on oikeastaan viikon tärkein pelipäivä, koska matseja on ihan sikamaisen paljon. Ei niitä kaikkia tietysti ehdi scouttailla, mutta täytyy nyt yrittää kasata ainekset muutamaan riviin. Aloitetaan listaamalla yksittäisiä perusprinsiippejä ja mietitään sitten illemmalla, mitä niistä saadaan kyhättyä.

Klo 20.00
Hockeyallsvenskan
-AIK-Västerviks(+1) 2 (3.15). AIK on todennäköinen voittaja, mutta sen kerroin 1.30 on niin surkea kauden avaukseen, että pakkohan sitä vastaan on ottaa kantaa. Västervik voitti kaikki harjoituspelinsä kauden alla, kun taas AIK hävisi suurimman osan. AIK laski kahdessa viimeisessä harjoituspelissään omiin 12 maalia, joten vaikka kyseessä eivät olleet sarjapelit, ei se hyvää kuvaa anna puolustuksesta. Västervikin suoraakin voittoa voisi kenties pelata noin kuuden kertoimella, mutta Kyösti arastelee ja ottaa maalin tasoituksella vierasta lapulle.
Tulos 3-1 HUTI

-Almtuna-Timrå 2 (2.90). Tämä ei varmaan ole yhtä hyvä haku kuin Västerviks(+1), koska Timrå pelasi suurimman osan harjoituspeleistään kotonaan, eikä sen vieraskondiksesta ole oikein selvää kuvaa. Timrån kerroin on kuitenkin sen verran suuri huonovireistä Almtunaa vastaan, että jos ei muuta keksi, niin voisihan Timrån ja Västervikin pistää tuplaan, vaikka molemman kohteen nasahtaminen epätodennäköistä onkin. Almtunan ja Timrån välillä ei näköjään ole minkäänlaista kotietua, vaan vieraat voittavat ihan yhtä useasti kuin isännät.
Tulos 0-1 OSUMA

Jalkapallo
-Maccabi Tel Aviv-Zenit molemmat tekevät maalin KYLLÄ (1.88). Zenitin voittoakin voisi betsata hieman yli kahden kertoimella, mutta Kyösti nyt on tykästynyt näihin BTTS-hakuihin, joten hän vetää niitä.
Tulos 3-4 OSUMA

-Feyenoord-Man Utd molemmat tekevät maalin KYLLÄ (1.80). Tämän kohteen kerroin on syöksymässä ja on maailmalla selvästi alle 1.80, joten Kyösti ottaa sen lapulle. Unitedin taso tiedetään, mutta näköjään Feyenoordkin on sylkenyt maaleja kotonaan ihan kiitettävällä tahdilla. Kyllähän näiden BTTS-hakujen valitseminen on aikamoista arvontaa, koska kokoonpanoista sun muista perusprinsiipeistä ei ole tarkempaa tietoa, mutta Kyösti kokee, että nyt näitä kannattaa nykäistä, koska lohkovaiheessa maaleja tehdään luultavasti enemmän kuin sitten pudotuspelivaiheessa.
Tulos 1-0 HUTI

Klo 22.05-23
Jalkapallo
-Nice-Schalke molemmat tekevät maalin KYLLÄ (1.75). Jos tähän peliin haluaa voittajaa pelata, ainoa mahdollisuus on Nice 2.75. Kyösti kuitenkin ottaa "varman päälle" ja betsaa molemmat tekemään maalin. Jotenkin tuntuu, että molempien joukkueiden vahvuudet ovat tällä hetkellä hyökkäyspäässä, joten usko on aika vahva siihen, että verkot heiluvat. Näissä lohkovaiheen peleissähän ei tarvitse vierasmaaleja miettiä, joten luultavasti tässäkään matsissa ei nysvätä ja varjella omaa maalia ihan apinan raivolla. Tulosarvaus 1-1, 2-1. Balotelli tekee ensin Nicelle maalin ja sitten aiheuttaa rankkipotkun omassa päässä et sillei hei!
Tulos 0-1 HUTI

-Braga-Gent 1 (1.98). Veikan kerroin on harmittavasti alle kahden, mutta muuallakin Bragan kerroin on laskemassa kahteen. Kyösti tunnustaa, että epäröi Bragan kanssa, mutta päätti betsata sitä, koska Tipexin Kisu vihjasi sitä.
Tulos 1-1 HUTI

-Valur-Breidablik 1 (2.08). Saaplari kun Islannin liigasta ei millään löydy poissaolotietoja, mutta Valur on sarjan paras kotijoukkue, joka mättää hullun lailla maaleja, joten Kyöstin mielestä päälle kahden kotikerroin riittää. Joukkueessa on puolisen tusinaa tanskalaista pelaajaa, jonka lisäksi muutama islantilainenkin on tehnyt erittäin paljon maaleja, eli maalintekovastuu on jakaantunut usealle pelaajalle. Breidablik on ihan ok vierasjoukkue, mutta se voittaa vieraissa aika harvoin. Tasuriin se saattaa pystyä, joten ei Valuria varmaan kannata betsailla kovin isolla, jos sen kerran laskee alle kahden. Tulosarvaus liikkuu lukemissa 2,3-1.

EDIT klo 22
Bärkkel, nyt kyllä kyrsii ihan armottomasti. Ennen myöhäispelejä tänään on ollut kentällä 26 UEL-joukkuetta, joista vain 3 jäi ilman maalia--ja eikös yksi niistä ollut juuri Man Utd. Miten j*malauta pystyy sillä miljardimiehistöllä olemaan tekemättä maalia 90 minuutin aikana? Kyöstillähän oli suunnitelmissa pelata Anderlecht-Gäbälä molemmat tekevät maalin, mutta hän ajatteli, että se veto toteutuu tässä matsissa paremmin, joten vituralleen meni sekin mielenmuutos. Sillä samalla lapulla olivat vielä Bragan ja Valurin voitot, mutta ei Kyösti käy enää niitä uudelleen pelaamaan, koska kertoimet ovat näköjään laskeneet. Parempi vain tyytyä kohtaloonsa ja yrittää huomenna potittaa paremmalla onnella. Nyyh. 

EDIT klo 24
Loppuilta menikin sitten ihan bärsseelleen. Eipä Unitedin jääminen ilman maalia lopulta maksanutkaan jättipottia, koska rivi olisi kussut joka tapauksessa. Välipäivän jälkeiset pari päivää ovat nyt menneet huonosti, koska voittoa ei ole tullut, joten täytynee laskea rimaa ja yrittää perjantain ja lauantain aikana saada edes jonkunlainen pikkupotti, ettei kyrsimiskäyrä nouse taivaisiin, kjäh kjäh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...