sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kyösti raotti sen verran kotikorsun ainoan ikkunan beigen värisiä 70-luvulla ostettuja verhoja, että huomasi auringon paistavan kauniisti, joten hän löysää tänään hurjaa scouttaustahtiaan ja lähtee ulkoilemaan aivan kohtapuoliin. Kyösti on scoutannut pari viimeistä päivää pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, eikä ole voittanut kuin sen kympin totosta, joten tänään hän nykäisee vain tuon huumoriväritteisen iltapäivärivin.

Klo 16
Montpellier-Nice 1 (2.13)
Sassuolo-Genoa yli 2.5 (2.00) (hyvä kerroin!)
Cagliari-Atalanta yli 2.5 (1.95)
K.Oslo-Kongsvinger yli 2.5 (1.58)
=13.12

(jos pelaa isommalla patilla kuin parilla eurolla, tuo turskanlutkuttajien over kannattaa ehdottomasti jättää pois, mutta Kyöstihän on peliongelmainen, joten hän ottaa sen mukaan, jotta rivi varmasti kusisi, kjäh kjäh...)

-St-Etiennen kerroin 1.55 on aivan liian pieni siihen nähden, että sillä oli 3pv sitten menestyksekäs vieraspeli Mainzia vastaan. Onhan se vahva joukkue, mutta se tekee nykyään aika vähän maaleja, joten ei sitä noin pienellä kertoimella viitsi nykäistä. Bastia pelaa todella ailahtelevasti, mutta hyvänä päivänä pystyy kyllä ottamaan ainakin yhden pisteen. Kyösti ei käy arvailemaan, onko sillä tänään hyvä vai huono päivä.

-Myöhäispelissä kohtaavat (entiset) suurseurat Marseille ja Lyon. Lyon on ollut niskan päällä viime kausina, mutta nyt ihan viime päivinä se on kummallisesti romahtanut. Ensin se antoi Dijonille vieraissa neljä maalia ja sitten kotona Bordoolle kolme maalia. Molemmilla on runsaasti poissoloja, mutta Lyonin poissaolot näyttäisivät pahemmilta. Lyon sen lisäksi pelasi UCL-matsin tällä viikolla, joten kyllä tässä kotivoitto pitäisi olla huomattavasti lähempänä kuin vierasvoitto. Marseille (2.35) ja yli 2.5 maalia (1.78) ovat Kyöstin valinnat. Tuo Veikkauksen kerroin Marseillen voitolle on todella huono, mutta jos siitä saa jossain päälle kaksi ja puoli, niin se kannattaa ottaa kiinni. Röyh ja näkemiin.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...