Doddiih, nyt on itkut itketty ja on aika siirtyä eteen päin. Yksi perjantairivi kusi Valenciennes'iin ja toinen siihen, että Kloten ja Lugano eivät tehneet sitä kuudetta maalia. Tietysti se lohdutti hieman, että Ligue 2 -haut onnistuivat ihan hyvin: vierashaku osui, toinen tasurihaku osui, kuten myös molemmat over-haut. Sinkkuja pelaamalla olisi siis jääty voitolle. Vielä enemmän lohtua toi tietenkin Liverpoolin komea voitto Stamford Bridgellä. Nyt vain pitäisi saada pidettyä se kuuluisa momentum, ettei tulisi turhia tappioita huonoille joukkueille. Liverpoolilla on kolme matsia ennen lokakuun maaottelutaukoa: ensi tiistaina liigacupin vieraspeli Derbya vastaan (Klopp heittää taatusti kakkosjoukkueen kentälle, joten täytyy katsella kertoimia ja pelata ehkä Derbya maalin tasoituksella), lauantaina Hull kotona ja siitä viikon päästä Swansea vieraissa. Jos noista kahdesta Valioliigan matsista tulisi 6p, niin pullat olisivat erittäin hyvin uunissa. Maaottelutauon jälkeenhän tulee sitten 17. lokakuuta United vieraaksi Anfieldille, mikä taitaa olla syksyn tärkein matsi Poolille.
Mutta noita Poolin pelejä odotellessa pelaillaan tuttuja tuulipukurivejä. Kyösti on juuri tällä hetkellä sen verran ylirasittunut, että taitaa jättää ryypiskelyn väliin ja vain pötköttää koko lauantai-illan sohvalla vetorivejä kiroillen, kjäh kjäh. Tuossa muutamia irrallisia hakuja, joista rivit olisi tarkoitus kasata:
Klo 17-18
-Brest-Auxerre X (2.95). Kyösti ei tätä betsaa, koska ei tykkää tasureita betsata, mutta ennustaa, että vähämaalinen tasapeli on hyvin lähellä. Brestin peleissä on tullut yllättävänkin paljon maaleja, mutta Auxerren neljästä viimeisestä vierasmatsista kolme on päättynyt 0-0, kuten myöskin näiden joukkueiden molemmat viime kauden kohtaamiset. Auxerre lähtee puolustamaan, joten tulosarvaus 0-0, 1-0.
Klo 19.15-19.30
-Hockeyallsvenskanista ei mitään varmoja hakuja löytynyt (jos ei iltapäivän Modota lasketa), mutta on siellä kaksi kiinnostavaa kotijoukkuetta: Södertälje ja Västerviks. Kyöstin valinta on Västerviks 2.95, joka ekalla kierroksella hävisi vieraissa kovalle AIK:lle, mutta luultavasti tekee nyt kotipelissään paremman tuloksen.
Klo 21
-Bordeaux-Angers 1 (1.75). Poissaolotiedot vaihtelevat eri lähteiden välillä, mutta Bordoolle ei näyttäisi olevan tullut uusia poissaoloja sen komean Lyon-voiton jälkeen. Ei tuo Veikkauksen kerroin nyt mikään mahtikerroin ole, mutta kyllä se tuulipukuriviin kelpaa. Angers on voittanut pari viimeistä kohtaamista, mutta nykyään se on niin surkea vierasjoukkue, että muu tulos kuin Bordoon voitto tulisi yllätyksenä.
-Dijon-Metz. Kyösti ei ole vielä päättänyt, betsaako tätä matsia vai ei. Sinappipoikien alle kahden kerroin ei kiihota, joten vaihtoehdoiksi jäävät Dijon (4.00) ja yli 2.5 maalia (2.18). Metzin Mevlut Erdinc on oikeastaan yksin vastannut joukkueen maalinteosta viime aikoina, joten jos hän ei pelaisi, se muuttaisi betsaussuunnitelmat ihan totaalisesti. Kannattaa siis katsella kokoonpanotietoja.
-Lorient-Lille 2 (2.40). Veikkauksen kerroin on hyvä, joten kyllä Lilleä tuolla kertoimella kannattaa nykäistä, vaikka maalinteko on tuottanut sille suuria vaikeuksia. Edellinen vieraspeli suht hyvää Niceä vastaan antoi jo lupauksia paremmasta, joten erittäin heikkoa kautta pelaava ja loukkaantumisista kärsivä Lorient pitäisi olla kaadettavissa. Tässä pelissä ei varmaan maaleilla mässäillä, joten tulosarvaus on 0-1.
-Toulouse-Guingamp molemmat tekevät maalin KYLLÄ (1.88). Tämä ei ole mikään huippuhaku, joten ei siihen kannata koko pelikassaa sijoittaa, mutta kyllä sen voi parin euron huumoririviin lykätä. Toulouse laskee kotona aika vähän maaleja, mutta toisaalta Guingamp tekee paljon maaleja vieraissa ja sitä paitsi on hallinnut keskinäisiä matseja viime vuodet, joten visio olisi se, että verkko heiluu ainakin kerran molemmissa päissä. Molemmilla on paljon poissaoloja, joten Kyösti ei käy tässä voittajaa arvailemaan, mutta ihan ympäripyöreässä matsissa totta kai Guingamp 3.80 kiinnostaa paljon enemmän kuin Toulouse 1.98. Tulosarvaus 1, 2 maalia molemmille.
PELISUOSITUS
-Lille 2.40 on paras haku
-Bordeaux 1.75 kelpaa rekkaan
LISÄYS klo 14.45
Säästetään Västerviks ja Lille iltariviin ja startataan lauantain vetomopedi tuollaisella kvartetilla, joka alkaa mennä pieleen klo 17 lähtien. Championship on aina arpomista Kyöstille, mutta hän valitsi sieltä lapulleen Barnsleyn ja Huddersfieldin. Huddersfield hieman arvelutti, mutta sen vaihdoehdoksi tyrkyllä ollut Blackburn arvelutti vähintään yhtä paljon, joten näillä mennään...
Barnsley 2.15
Huddersfield 1.98
Toulouse-Guingamp BTTS 1.88
Las Palmas-Malaga BTTS 1.73
=13.84
EDIT klo 19
Bärkkel, Kyöstin läheltä-piti-tilanteet senkun jatkuvat. Kyösti voitti vähän päälle kympin Toto76:sta, kun tuli 3 X 6 oikein, mutta siinäkin isompi voitto oli ihan turvanmitan päässä. Tuo yllä oleva pitkävetorivi kusi siis selvin numeroin Barnsleyhin. Sen lisäksi Kyösti teki maalimääräkvartetin, jossa oli pari overia Championshipistä ja pari BTTS-hakua Premiershipistä. WBA-WH osui, mutta Leicester-Burnley jäi Burnleyn maalia vajaaksi. Kyösti kyllä tajuaa, että näistä jutuista on lapsellista itkeä jälkikäteen, jos on survonut liikaa kohteita riviinsä, mutta onhan tämä nyt jo vähän huonoa tuuriakin, että kolmas kvartetti muutaman päivän sisään jää yhdestä maalista kiinni. Nyt olisi jäljellä enää se iltatupla Västerviks 2.95 + Lille 2.40, jota Kösserwisser pelasi peräti vitosen panoksella, kjäh kjäh. Jos Västerviks näyttää voittavan, niin ei Kyösti enää niitä Bordoota ja muita patonkihakuja rupea pelaamaan, vaan luottaa Lilleen.
EDIT klo 23.40
Bärkkel, päivä alkoi ihan odotusten mukaisesti, kun Brest ja Auxerre eivät saaneet aikaan yhtään pelitilannemaalia--Brest voitti rankkarimaalilla. Myös namuhaku Västerviks nasahti toivomusten mukaisesti. Myöhäisillan haut sen sijaan epäonnistuivat aika pahasti. Bordeaux hävisi kotona, mikä oli pettymys, vaikkei Kyösti sitä peliä lopulta sitten betsannutkaan. Lillen tappio oli vielä suurempi pettymys, koska siinä meni Västerviks hukkaan. Haut eivät osuneet ihan yhtä hyvällä prosentilla kuin perjantaina, mutta jos nyt jotain positiivista haluaisi korostaa, niin Hockeyallsvenskanin haut ovat nasahtaneet todella hienosti tällä kaudella. Ainoastaan se Västerviksin eka peli kusi, mutta kaikki muut kolme hakua ovat osuneet. Eihän sellainen osumaprosentti tietysti loputtomiin voi jatkua, mutta koska tilanne on mikä on, niin täytynee panostaa lähipäivät Hockeyallsvenskaniin et sillei hei.