torstai 12. toukokuuta 2016

Saaplari kun ei millään jaksaisi ruveta scouttailemaan pesäpalloa tai Islannin jalista, mutta ei kai tässä muu auta, kun suuret jalissarjat ovat päättymässä. Kyösti yrittää tänään tehdä haun tai kaksi sekä pesiksestä että Islannin jaliksesta, mutta niihin kannattaa suhtautua erittäin varauksellisesti, koska kausi on vasta alussa--ja ainahan Kyöstin hakuihin kannattaa suhtautua varauksella, kjäh kjäh.

-Tanska. Tämän maan sarjathan ovat olleet Kyöstille todella vaikeita, mutta kun Norjastakaan ei tänään tunnu löytyvän parempia hakuja, kokeillaan noita OB:n tamponipoikia. Veikkauksen tasabookki on ristiriidassa yleisen linjan kanssa, joten valitaan hyvä vieraskerroin. Maailmallahan OB on asetettu suosikiksi. Nordsjälland ei usein kotona häviä, mutta nyt sillä näyttäisi olevan aika paljon poissaoloja, joten katsotaan, miten äijille käy. Odense BK 2.50.

-Hollanti. Kyösti yritti pähkäillä noita pudotuspelipareja ja tuli siihen lopputulokseen, että kotivoitot ovat parempia hakuja kuin vierasvoitot. Kyösti valitsee lapulleen Zwollen 2.50, vaikka onhan sillä aika monta poissaoloa. Niitä on kuitenkin myös Utrechtilla, jolta puuttuu mm. ykkösveskari Ruiter. Kakkosveska Bednarek on ollut maalissa Utrechtin kuudessa viimeisessä pelissä ja laskenut yhteensä 11 maalia, joten voisi kuvitella, että myös tänään hän saa kaivella palloa verkosta muutaman kerran. Myös Utrecht osaa tehdä maaleja, joten yli 2.5 maalia varmaan on hyvin lähellä. Zwollen isompi kerroin kuitenkin kiihottaa suunnattomasti, joten otetaan se lipukkeelle. Zwolle 2.50.

-Islanti. Valurin ja IA Akranesin kertoimet ovat laskemassa, joten kansa näyttää pelaavan niitä. Ne ovat kuitenkin aloittaneet sarjan aika huonosti, joten Kyösti ei uskalla niitä pelata, vaan ottaa lapulleen FH Hafnarfjördurin vierasottelusta huolimatta. Sen kevään liigacupin pelit näyttävät menneen ihan bärsseelleen, mutta nythän se on voittanut molemmat liigapelinsä ja on sarjan kärjessä, joten kaipa kevään huonot otteet menevät asenteen piikkiin. KR:n trendi on toisenlainen: kevään pelit menivät hyvin, mutta liigakausi on alkanut kahdella nihkeällä tasurilla. Kyösti odottelisi, että FH ja Valur olisivat lähellä voittoa, mutta IA:n matsi on täysi arvoitus. Valitaan lapulle FH 2.25.

-Superpesis (LISÄTTY klo 15.30). Pesäpallon overit ovat Kyöstille kuin huoltoaseman hedelmäpeli: ei niitä pelaamalla koskaan pääse voitolle, mutta ei niiden ohikaan voi kävellä, kjäh kjäh. Kyösti teki kaksi over-hakua ihan puuhastelumielessä. Hän oli huomaavinaan, että tänä vuonna Veikkaus on jo kauden alusta lähtien vetänyt rajan aika korkealle, joten voi olla, että jossain vaiheessa Kyöstinkin on otettava lusikka kauniiseen käteensä ja ruvettava betsaamaan undereita, vaikka ne ovatkin jotenkin vastenmielisiä. Tänään hän kuitenkin kokeilee overeita. Ykkösperusprinsiippinä hänellä on, että olisi hyvä, jos molemmat joukkueet pystyisivät tekemään juoksuja, koska onhan se nyt aika iso savotta, jos yhden joukkueen pitäisi tehdä tusina juoksua. Ensimmäisenä putoaa suunnitelmista pois Vimpeli-Jyväskylä. Jyväskylä antoi vain yhden juoksun Hyvinkäälle kauden ekassa pelissä, joten tuskin se tänään Vimpelissäkään antaa ihan hirvittävän paljon juoksuja. Eipä se kyllä niitä varmaan teekään, joten itse asiassa alle 13.5 juoksua voisi olla ihan hyvä haku. Äh, lisätään se tuohon hakulistaan, vaikka ei Kyösti sitä aiokaan pelata. Noista overeista vielä sen verran, että K-pään ja A-järven over näyttäisi todennäköisemmältä kuin Sotkamon ja Kempeleen over, koska tuskin Kempele kovin montaa juoksua tekee. 15 juoksua voi olla Sotkamollekin liikaa, joten täytyy toivoa, että Kempele saisi edes harhaheitolla pari juoksua, heh.

Kankaanpää-Alajärvi yli 12.5 juoksua (1.90)  (tulosarvaus 6,7-8,9)
Sotkamo-Kempele yli 14.5 juoksua (1.95) (tulosarvaus 12,13-2,3) EDIT se olikin yli 13.5 juoksua

Vimpeli-Jyväskylä alle 13.5 juoksua (2.00) (tulosarvaus 7.8,9-1,2)

(nuo tulosarvaukset on heitetty ihan lonkalta, eikä Kyösti aio niitä tulosvetoon pelata)

Pohdinta.
Koska Zwolle on riskihaku, illan virallinen tupla on OB 2.50+FH 2.25 = 5.62. Kyösti tietenkin ahnehtii ja ottaa Zwollen 2.50 mukaan, jolloinka triplan kertoimeksi tulee 14.06.

EDIT klo 20.10
Kotiuttaminen oli Kempeleelle todella vaikeaa, vaikka äijää saatiin kolmospesälle, mutta Sotkamo teki tarvittavat juoksut, jotenka molemmat Kyöstin overit toteutuivat. Onneksi ei tullut pelattua tuota Vimpelin ja Jyskälän underia, koska Vimpelissähän tehtiin juoksuja aivan pää märkänä ja peräsuoli pitkällä...

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...