Kyöstiä tietysti jännittää se myöhäisillan UEL-matsi, jossa Liverpool lähtee melko vaikeista asemista kaatamaan Villarrealia. Sen pitäisi luultavasti voittaa vähintään parilla maalilla, mikä saattaa olla liikaa vaadittu. Pool on luonnollisesti parempi kotona kuin Villarreal vieraissa, mutta eipä Villarrealkaan ole Euroopan vieraspeleissään mitään murskatappioita keräillyt. Tänä vuonna se on mm. pelannut vieraissa Napolin kanssa 1-1 ja Leverkusenin kanssa 0-0, joten kyseessä ei ole mikään tusinatiimi. Kyösti ei tätä peliä aio betsata, mutta edellisiä tuloksia katsomalla tasuri tai yhden maalin kotivoitto näyttävät aika todennäköisiltä. Kyösti tietysti Poolin kannattajana toivoo, että ensimmäisenä heilahtaisi Villarrealin verkko, koska takamatkalta on aika saaplarin vaikeaa ottaa kahden maalin voitto espanjalaisesta joukkueesta. Kyllähän tässä vähän sellainen pelko on bärsseessä, ettei Pool pysty pitämään nollaa, vaan Villarreal tekee ainakin yhden maalin. Heitetään tulosarvauksena 2-1 tai 1-1, mutta toivotaan, että peli päättyy 3-1 et sillei hei!
Illan peliä odotellessa laitetaan sisään tuommottinen verryttelyrivi, joka alkaa mennä pieleen klo 14 lähtien. Bärstuntuma on, että Veikkausliigan haut ovat huonoja ja nuo kaksi myöhäisempää hakua hyviä.
SJK-Inter Inter tekee maalin KYLLÄ (1.60)
Rops-FC Lahti molemmat tekevät maalin KYLLÄ (1.90)
FC Kontu-EsPa 2 (2.45)
Pallokissat-Ilves (mimmit) 2 (2.15)
=16.01
-Kyösti lyö vielä kerran päätään seinään tuon FC Lahden kanssa ja betsaa, että molemmat joukkueet tekevät maalin. Lahelta maalinteko sujui viimeksi todella hyvin, mutta VPS:n tehottomuuteen kusi se veto. Mutta eikö tuo Ropsi nyt luultavasti saa nussittua kotonaan ainakin yhden?
-Kyöstillähän ei ole niin minkäänlaista hajua suomalaisesta divari- tai mimmifutiksesta, mutta hän kokeilee noita Veikkauksen isoja kertoimia. Veikkaus on ihan omilla linjoillaan kertoimien kanssa esim. tuossa matsissa Kontu-EsPa, jossa muut ovat asettaneet vierasjoukkueen suosikiksi. Kyösti kyllä muistaa sen, että Veikkaus on usein ollut näissä asioissa oikeassa ja muut väärässä, joten siinä voi käydä taas niin, että Veikka vie selkävoiton Kyöstistä. Illalla olemme viisaampia tämän asian suhteen.
EDIT klo 16
Heh, juuri se yksi Veikkausliigan joukkue neljästä, jonka ei olisi tarvinnut tehdä maalia, teki ainoan maalin. Kyösti pärjäsi siis aivan erinomaisesti omassa käänteisessä maailmassaan. No joo, jos nyt ihan totta puhutaan, niin Kyöstin surkeat otteet suomifutiksessa jatkuivat. Onneksi noita Veikkausliigan hakuja ei varmaan kukaan peesannut. Kohta näemme, miten niille kahdelle vähän paremmalle haulle käy.