Klo 19.30
Östersunds FK-Örebro SK 1 (1.95)
TBL-NY Islanders 1 (2.15)
Anaheim-Nashville 1 (2.05)
=8.59
-Äh, Kyösti arpoi ja arpoi, mutta ei löytänyt kansainvälisestä lätkästä eikä koriksesta hyviä hakuja, joten hän päätyi nykäisemään kotivoittoa yön Ännäreihin. Kahvirahapetsari on vihjannut Anaheimia, joten se ei ole Kyöstin idea. Kerroin on hyvä, joten eikun lapulle.
-Ligue 1:ssä pelataan yksi matsi, jossa Lille on saanut alikertoimen 1.55 Angersia vastaan. Lillehän tuon pelin kaiketi voittaa, mutta ei sitä tuolla kertoimella kehtaa nykäistä, koska Angers on pelaillut ihan hyvin viimeiset neljä peliä saldolla 2-2-0. Tasurin vaara on suht suuri. Kyösti ei osaa bärstuntumalta sanoa, mikä merkki olisi tänään edullisin, mutta onhan kerroin 3.40 Lillen tarkalleen yhden maalin voitolle aika houkutteleva. Motivaatioetu vaikuttaisi olevan Lillen puolella, koska sillä on vielä mahdollisuudet Euro-kentille, kun taas Angers ei sinne tule pääsemään. Poissaolotiedot hieman vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta Angers vaikuttaisi kärsivän enemmän poissaoloista. Heitetään tulosarvaukseksi 2-1, 2-0.
EDIT klo 21.45
Aivan päin perärööriä menivät Kyöstin ennustukset tänään. Kouvot murskasi Nokian ja Örebrokin latoi peräti neljä maalia Östersundin verkkoon. Kouvojen ylivoima oli kieltämättä pieni yllätys, mutta kaipa tuo Allsvenskanin Östersundin romahdus oli vain ajan kysymys. Noh, ei voi mitään. Huomennahan on taas ruotsalaista ja eurooppalaista futista, joten mitään suurta muutosta tähän päivään ei ole luvassa. Pelaillaan pienillä panoksilla huumorihakuja. Kyösti varmaankin betsaa Villarrealia, mutta toivoo tietysti sisimmässään, ettei se voittaisi, koska vierastasuri olisi hieno tulos Liverpoolille. Villarreal on ollut aika vaisu kotimaan liigassa viime päivinä, mutta tämähän on tietysti eri turnaus. Vierasvoittoa Kyösti ei uskalla edes toivoa, mutta 1-1 olisi aivan fantastinen tulos, koska Anfieldilta ei Villarreal voittoa hae.
Kyösti ei ole vielä päättänyt, koska torstain rivi alkaa, mutta näyttäisi siltä, että taas mennään länsinaapurin puolelle ja päräytetään rivi käyntiin klo 20 GIF Sundsvallilla. Kerroin on ok 2.13.