Kyösti kävi taas hikisen jaakobinpainin itsensä kanssa siitä, että pitäisikö ensimmäiseen riviin ottaa mukaan Lille-Monaco vai ei. Lille on ollut viime kuukaudet tappavan tehokas kotona ja muutenkin Ligue 1:n kovakuntoisin joukkue, mutta toisaalta Monaco käy tiukkaa taistoa Lyonin kanssa suorasta paikasta Mestareiden liigaan. Lopulta Kyösti päätti, että äh, betsataan Lilleä, vaikka sen kerroin näyttäisi olevan hienoisessa nousussa. Vähämaalinen tasuri on toki varsin mahdollinen, mutta kotivoitto näyttää selvästi todennäköisemmältä kuin vierasvoitto. Molemmilta on pois noin kolme ukkoa, joten poissaolot eivät tänään peliä ratkaise.
Muissa Ligue 1:n matseissa lähinnä kiinnostaa Bordeaux 4.20. Marseille on menettänyt otteensa kauden lopussa, eikä ole liigassa voittanut pariin kuukauteen, joten ainakaan sitä ei Kyösti betsaisi reilusti alle kahden kertoimella. Täytyy pistää Bordeaux harkintaan ja pelailla sitä illemmalla, jos ei muuta keksi ja pelihammasta vielä kolottaa.
Klo 15
Lille-Monaco 1 (2.20)
Torino-Atalanta 1 (1.83)
Syrianska-Degerfors 1 (1.85-->1.65)
Tottenham-Man Utd 1 (1.90)
=14.15-->Pöh
Joo, rivistä tuli taas näköjään perinteinen tuulipukurivi, mutta Kyösti ei jaksa tänään vääntää kasaan mitään kunnianhimoisempaa. Eiköhän tuosta rivistä nasahda pari hakua, hyvällä onnella vähän enemmän? Tottenhamilla saattaa olla alikerroin, mutta mieluummin sitä nykäisee kuin Liverpoolia vielä pienemmällä kertoimella. Itse asiassa jopa Stoke 5.30 voisi olla ihan hyvä huumorihaku, koska Poolin pelaajat ovat varmaan vielä ihan täpinöissään hienosta vierastasurista Dortmundia vastaan. Sitä paitsi Dortmund tulee jo ensi torstaina vastavierailulle Anfieldille, mikä taatusti jyskyttää pelaajien takaraivossa. Poolin saumat Valioliigan neljänteen sijaan ovat enää teoreettiset, joten sen motivaationkin voi hyvällä syyllä kyseenalaistaa.
MIELENMUUTOS klo 13.30
Bärkkel, Syrianskan kerroin ehti laskea juuri ennen kuin Kyösti valmistautui pistämään rivinsä sisään, joten eikun uuden rivin tekoon. Kyösti vaihtoi saman tien Torinon pois ja otti tilalle pari ruåtsalaista kakkosta Allsvenskanista ja Superettanista, jotta saataisiin tasapaino ykkösten ja kakkosten välille (Kyöstihän ei ole taikauskoinen, mutta jos rivissä on sekä ykkösiä että kakkosia, niiden lukumäärän pitää olla sama, tai muuten maailmankaikkeus suistuu radaltaan, kjäh kjäh).
Lille 2.20
Djurgården 1.93
Sirius 1.88
Tottenham 1.90
=15.16
EDIT klo 17.55
Heh, tänään tuntuvat haut nasahtavan, vaikka tuon Djurgårdenin kanssa menikin aika tiukille. Nyt ollaan sitten joka tapauksessa siinä tilanteessa, että kaikki on kiinni Tottenhamista. Tämä on siitä harvinainen tilanne, että yleensähän Kyösti ei betsaa sitä joukkuetta, jonka toivoo penkkiurheilumielessä voittavan, mutta nyt pistettiin sitten kaikki munat yhteen koriin et sillei hei! Ilo on kaksinkertainen, jos Spurs voittaa, mutta toisaalta myös kyrsimisaste tuplaantuu, jos näin ei käy.
EDIT klo 21
Alkoiko tästä Kyöstin uusi, veret seisauttava voittoputki? Kjäh kjäh, saa nyt nähdä, syntyykö edes maanantaiksi riviä. Ei siellä kovin paljon pelejä ole, mutta pitää sitten scoutata sitä baseballia, vaikka puoliväkisin.
Korisliigassa tehtiin toinen iso jytky, kun Seagulls haki Karhun luolasta välieräpaikan. Seagulls on ollut ajoittaan hyvä, mutta sehän on yleensä paljon parempi kotona, joten kyllä tämä vierasvoitto yllätti. Kaikki olisi voinut muuttua, ellei Karhun viimeinen heitto olisi kolissut raudoista ulos. Mutta onhan se ollut mukavaa, että välierissä on ollut tiukkoja matseja ja ylläreitäkin on tullut. Yllärit ovatkin olleet sitä luokkaa, ettei Kyösti olisi osannut niitä ennustaa, vaikka olisi scoutannut kuinka pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, joten täytyy varmaan välierissäkin ottaa se ennakkoasenne, että mitä tahansa voi tapahtua. Kouvot on edelleen kotietunsa vuoksi Kyöstin suosikki, mutta ei sekään Kouvolassa näköjään pysäyttämätön ole, koska se meinasi hävitä Vilppaallekin. Kyösti ei vielä tiedä kertoimia, mutta sellainen etukäteistuntuma on bärsseessä, että underia tulee ja altavastaajaa kannattaa betsata ainakin tasoituksen kanssa. Toki kertoimenasettajat ovat tehneet samat huomiot kuin vedonlyöjätkin, mutta täytyy yrittää ensi viikoksi löytää ne kohteet, joista voisi nasautuksia tehdä.