torstai 28. huhtikuuta 2016

Kyösti ei ollut ainoa, jolta eilinen meni ihan totaalisesti päin perärööriä. Kyöstin suuresti kunnioittaman Kahvirahapetsarinkin molemmat vihjeet kusivat komeasti, vaikka ne ihan hyviä olivatkin. Nämä ovat siis vaikeita aikoja meille scouttaajille, koska yllättäviä tuloksia tuntuu tulevan aika usein. Tänään Kyösti jatkaa tuulipukulinjalla parempia pelilistoja odotellessaan.

Kyösti ajatteli kerrankin kokeilla kohdetta "molemmat tekevät maalin" ja päätyi Veikkausliigan peleistä siihen, missä on suurin kerroin eli Lahen ja Vepsun peliin. Eiväthän nuo kaksi joukkuetta ole aina maaleilla juhlineet, mutta Kyösti järkeili silleen, että Lahden hyvä pelintekijä ja ok hyökkäys saavat suurella todennäköisyydellä ainakin yhden maalin aikaan. Verkko heiluu melko todennäköisesti myös toisessa päässä, koska Lahen puolustus on sekoillut tällä kaudella monta kertaa ja viimeksihän maalivahti Maanojan saranasormet lahjoittivat Kupsille maalin. Kyöstin visiossa FC Lahti voittaa 2-1.

EHT-matsi Venäjä-Suomi ei kuulu Kyöstin parhaaseen osaamisalueeseen, mutta Kyösti yritti kehittää siihenkin haun, jotta matsia olisi kivermpi katsoa töllöttimestä. Kyösti ei näitä harjoitusturnauksia yleensä ole jaksanut seurata, mutta nyt kaukalossa on niin kovia pelimiehiä, että ihan mielenkiinnolla hän aikoo seurata matsia. Leo Komarov on tietysti Kyöstin suosikkikulttipelaajana erityistarkkailun alla. Koskinen pelaa Suomen maalilla, mutta Kyösti ei tässä vaiheessa tiedä, kuka on venäläisten vahti, mikä hieman hankaloittaa maalimäärien arvaamista. Jos Bobrovski pelaa, se on plussaa Venäjälle, koska hän oli huippuvireessä edellisessä pelissä Ruotsia vastaan torjuen 29/29 laakia. Kyösti arpoi yli 4.5 maalin ja Venäjän vähintään kahden maalin voiton välillä--ja päätyi jälkimmäiseen, koska overin kerroin on aika huono. Visio olisi sellainen, ettei Suomi varmaan tee kuin yhden maalin, korkeintaan kaksi. Venäjä tekee vähintään kaksi ja vielä viimeisen tyhjiin et sillei hei! Jos Bobrovski pelaa, Kyöstin tulosarvaus on suunnilleen 3-1, 4-1.

Klo 18.30
FC Lahti-VPS molemmat tekevät maalin KYLLÄ (2.15)
Venäjä-Suomi(+1) 1 (2.25)
GIF Sundsvall-Kalmar FF 1 (2.13)
=10.30

-UEL-matseista ei löytynyt mitään vihjaamisen arvoista. Muualla on vihjattu paljon maaleja Villarrealin ja Poolin matsiin, mutta Pool pelaa Euroopassa vähämaalisia vieraspelejä, joten eiköhän se lähde aika varovaisesti liikkeelle. Villarrealkin haluaa olla antamatta vierasmaalia, joten tuntuisi siltä, että matsi päättyy suunnilleen lukemiin 1-0, 1-1, 2-0.

EDIT
klo 21
Ei osu, ei sitten millään. Veikkausliigassa mätettiin maaleja oikein urakalla, mutta VPS ei saanut nussittua ensimmäistäkään. Punainen kortti taisi lopettaa viimeisetkin pyristelyt. Lätkäpelin pari ensimmäistä erää ovat olleet ihan hyviä. Jotenkin tuntui, että Venäjällä oli taas asenneongelmia, varsinkin kun se laski Pulkkisen tekemään 3-1 ihan 2. erän viimeisellä sekunnilla. Ei tuollaisia maaleja pitäisi ammattilaistasolla tulla. Noh, täytyy nyt katsella viimeinenkin erä ihan scouttausmielessä. Myöhäisillassa on sitten tietysti se Poolin peli, jota Kyösti jo odottaa pötsi sekaisin...

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...