keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Näyttää siltä, että keskiviikon äksönit pitää repiä klo 18.30 ja 21.45 alkavista kohteista, sillä klo 20 Hockeyallsvenskan ei tarjoile mitään suurempia ahaa-elämyksiä. Hockeyallsvenskanissa sarjan jumbot Sundsvall ja Asplöven ovat pitkässä tappioputkessa, mutta muutenhan siellä on pelattu aika paljon jatkoaikoja ja muutenkin tasaisesti. Todennäköisesti nuo jumbot häviävät tänäänkin, mutta niiden vastustajien kertoimet 1.40 ja 1.45 alkavat olla jo niin pieniä, etteivät ne kelpaa edes tuulipukurekkaan. 

Tuossa alla on Kyöstin viihteellinen verryttelyrivi, johon on puoliväkisin kerätty neljä hakua (älkää peesatko sitä, sillä eiköhän se rivi ole tuhoon tuomittu jo etukäteen, kjäh kjäh!). Täytyy sitten tarvittaessa mietiskellä iltariviä Champions Leaguesta, jos ja kun tuo rivi kusahtaa ja pitkävetohammasta vielä kolottaa. Illan kierroshan vaikuttaa mielenkiintoisemmalta kuin eilinen kierros, koska aika monessa lohkossa tilanne on vielä auki. Siinäpä olisi pohdittavaa kerrakseen, että millä mielellä esim. jatkonsa jo varmistaneet Barca ja Zenit tänään lähtevät peliin, kun niiden vastustajat tarvitsevat kipeästi pisteitä. Zenit on pelannut kotimaan liigassa surkeasti, Gent taas hyvin. Mutta toisaalta Zenitin saldo UCL:ssa on täydellinen. Gent pääsisi varmasti jatkoon voittamalla tänään Zenitin, joten kyllähän Gent vaikuttaa päivän järkevimmältä motivaatiohaulta. Haluaako Zenit niin kovasti voittaa lohkonsa täydellisellä saldolla, että pistää ykköstykkinsä loukkaantumisriskinkin uhalla kentälle? Gentin kerroin 2.15 Veikkauksella on matalahko, mutta jos siitä muualla saa esim. 2.25, niin kyllähän sitä jo voisi nykäistä hyvällä mielellä. Vakiossa Gentiä on tällä hetkellä pelattu vähemmän kuin Zenitiä (31-30-37%), joten jos ei se pitkävedossa maistu, niin Vakioon se on ainakin rustattava varmaksi. Siis Kyöstin mielestä.

Klo 18.30
Jyp Akatemia-Leki >5.5 maalia (2.10)
Roki-Hermes >5.5 maalia (1.65)
Salavat Ufa lopullinen voittaja (2.10)
Lada Toljatti lopullinen voittaja (2.10)
=15.28

Kyösti scouttasi koristakin, mutta ei oikein saanut päätettyä, mitä pelaisi. Nokia-Bisons vaikuttaa vierasvoitolta, mutta tämä on Bisonsille jo neljäs peli viikon sisään, joten se arveluttaa. Kataja-Korikobrat sekä Kouvot-Vilpas vaikuttavat suurinumeroisilta kotivoitoilta, mutta ainakin Katajan pelin under/over-raja 172.5p on kyllä aika korkea, kun ottaa huomioon, että vierasjoukkue tuskin tekee paljoa päälle 80p. Kaipa Kyöstin nyt vain on jätettävä koris betsaamatta ja ihan muuten vain seurattava tuloksia. Lähinnä kiinnostaa, saako Kouvot kolmoset osumaan ja tappioputkensa poikki. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...