tiistai 8. joulukuuta 2015

Bärkkel kun on taas huonoja kertoimia tarjolla ainakin Veikkauksella. NLA on täysin pelikelvoton ja Serie B:ssäkin Veikka antaa mielenkiintoisille joukkueille pari kymmenystä liian pienet kertoimet. Kyöstihän ei siitä sarjasta tiedä mitään muuta kuin sen, että keväällä siinä pelataan sopupelejä oikein urakalla, joten ihan vain kuntopuntaria ja kotisaldoja tuijottamalla Kyöstin tekisi mieli pelata noita seuraavia: Cesena, Perugia ja Brescia.

UCL:ssa hommelin nimihän on se, että suurimmassa osassa lohkoja jatkajat ovat jo selvillä, joten eipä Kyösti käy lottoamaan niitä, koska ei tiedä, ketä valmentajat pistävät kentälle. Voitostahan taitaa tulla vähän rahaa joukkueen tilille, mutta eipä noilla ökyseuroilla ole pikkurahasta puute, joten ainakaan Man Cityn kaltaiset jättiläiset eivät innosta pikkukertoimilla. YLE:n tv-ottelussa sen sijaan on jättimäinen panos, kun Man Utd varmaankin tarvitsee voiton jatkaakseen, sillä jos PSV voittaa, niin Unitedille ei riitä edes tasuri. Pitäähän se peli tietenkin katsoa, vaikka kyseessä on arkkivihollinen. Jos Wolkkari johtaa tai peli on tasan hieman ennen loppua, niin kyllä siinä tunteet käyvät kuumina ja punainenkin kortti saattaa viuhua. Kyösti ei varmaan sitä peliä betsaa, mutta toki toivoo, ettei United voittaisi, koska onhan se aina hienoa, kun Unitedin isot miehet itkevät, kjäh kjäh.

Illan peliä odotellessa nykäistään pikkurahalla tuollainen alikertoimista koostuva kvartetti sisätiloihin. Tuskinpa Kyösti enää uutta riviä rupeaa tekemään, jos esim. Perugia kusahtaa.

Klo 16 - 20
Cesena 1.83
Perugia 2.15
Brescia 2.25
Skellefteå(-1) 1.90
=16.81

Davos-Skellefteå päättyi 1-1 ja Skellefteå vei laakit vieraissakin 34-26, joten Kyöstin visio on semmottinen, että eiköhän se pistä kotona vielä pahemman myllyn pyörimään ja voita Davosin aika selvästi, vaikkapa 4-1 tai ainakin 3-1? Toki yhdenkin maalin voitto riittää, mutta Kyösti nyt päätti ahnehtia vähän kerrointa lisää ja kokeilla vähintään kahden maalin voittoa.

EDIT klo 17.50
Kyöstillä ei sitten tainnutkaan olla luontaisia lahjoja Serie B:n scouttaamiseen, koska Perugia on häviämässä selvin numeroin ja Kyöstin lappu kusee jo kättelyssä komeassa kaaressa. Itse asiassa kaikki muut neljä peliä päättyivät kotivoittoon, mutta eivät siis ne kaksi, joita Kyösti betsasi! Se vaatii jo taitoa, kjäh kjäh! No, tulipa kokeiltua. Varmaan tulee kokeiltua vielä uudemmankin kerran, mutta ihan lottoahan se tietysti tulee jälleen olemaan. Kyösti ei enää tee uusia rivejä tänään, vaan katselee illalla ensin Sportmagasinetista Kiira Korpea ja sitten heti perään Champions Leagueta ja Man Unitedin tippumista jatkosta, kjäh kjäh. 

Keskiviikosta perjantaihin on niin paljon jalista, lätkää ja korista, ettei aika riitä millään kaikkien scouttaamiseen. Täytynee tehdä kompromisseja, jättää suosiolla useimmat matsit scouttaamatta ja keskittyä tutumpiin sarjoihin. Tämä siis tarkoittaa suomeksi lähinnä sitä, että torstain UEL-matseja Kyösti scouttailee vain pintapuolisesti. SHL ja Hockeyallsvenskan sen sijaan scoutataan kunnolla, vaikka viimeisen viikon aikana Hockeyallsvenskan on tuottanutkin enemmän pettymyksiä kuin hurraa-huutoja (varsinkin se saaplarin Mora kyrsii vieläkin, kun sitä tuli hehkutettua lähes varmana voittajana...).  



KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...