Kyösti ottaa nyt pari päivää vähän rennommin vedonlyöntirintamalla eli ei scouttaile pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, vaan heittää ohimennen Ärrälle ex tempore -rivin, jos siltä tuntuu. Tänään Kyösti ei pelaa muuta kuin tuon aiemmin julkaisemansa triplan, vaikka se Lada varmaan tuhoaakin sen. Huomenna maanantaina olisi paljon Englannin futista ja illemmalla DEL+SHL-lätkää, mutta voi olla, että ne jäävät väliin, koska Kyösti ei ole yleensä maanantaina pahemmin betsaillut, eikä jaksa muuttaa rutiinejaan yhden poikkeuksen takia. Voi lisäksi olla, että Kyösti tänään ulkoilulenkillään poikkeaa johonkin pubiin ja myöhemmin ehkä Lidliin heräteostoksille, joten huomenna saattaa olla vaisu päivä, kjäh kjäh.
Viikonlopun Valioliiga-kierros on ollut varsin mielenkiintoinen. Man Utd konttasi jälleen, mikä ei enää tullut yllätyksenä Kyöstillekään. Vaikka United on vihollinen, niin kohtahan tässä Kyöstikin alkaa tuntea sääliä sitä kohtaan, kun mikään ei tunnu onnistuvan miljoonahankinnoista huolimatta. Unitedilla on vähän sama ongelma kuin Poolilla, eli ei ole sellaista Luis Suarezin kaltaista maalinsylkijää, joka omalla panoksellaan ratkaisisi pelejä viikosta toiseen. Benteke teki eilen Poolin voittomaalin, mutta tuskin saa Kloppilta päänsilityksiä, koska mokasi viime hetken varman maalipaikan, mikä olisi vielä voinut kostautua, jos Leicester olisi tasoittanut viime sekunneilla. Miksei Benteke syöttänyt kaverille täysin vapaaseen maalipaikkaan, vaan yritti itse survoa pallon maalivahdin läpi? Eipä Kyösti varmaan monen vuoden päästä katsele Benteken vanhoja maaleja Youtubesta, kuten nykyään katselee Torresin tai Suarezin maaleja pistettyään muutaman Nobelanerin tuulensuojaan, kjäh kjäh.