torstai 19. marraskuuta 2015

Täytyy katsella muita hakuja illemmalla ja mahdollisesti postailla ajatuksia tänne klo 17 jälkeen, mutta sen verran tuli Ruotsin lätkää vilkuiltua, että Hockeyallsvenskanista kelpaa lapulle Asplöven 2.85. Se on mennyt jatkoerään kolmessa viimeisessä kotipelissään, mutta toisaalta sen tämän illan vastustaja Västerås on hävinnyt kaksi viimeistä vieraspeliään todella rumin lukemin 1-6 ja 1-5. Västerås näkyy tekevän vieraspeleissään noin 1-2 maalia per peli, joten sen veskarin pitää pelata todella huippupeli, että voitto irtoaisi. Useimmiten näin ei ole käynyt, joten kyllä tuo Asplövenin melkein kolmen kotikerroin on aika maistuva.

SHL:n puolelta Kyösti harkitsee alustavasti Brynäsin ja Örebron voittoja, mutta ainakin Veikkauksella niiden kertoimet ovat surkeat 1.85 ja 1.88. Illan virallinen over näyttäisi olevan Frölunda-Färjestad >5.5 maalia (2.35), mutta voi olla, että Kyösti ei pelaa tänään yhtään overia, koska kierros näyttää aika niukkamaaliselta.

LISÄYS klo 16.30
Saaplari kun on niin synkkä ja painostava sää, ettei edes scouttaaminen innosta. Taas olisi aivan sikamaisen paljon esim. Euroleaguen koripalloa, mutta kyllä se nyt on silleen, ettei Kyösti jaksa edes vilkaista sitä. Kyösti tekee alkuillan rivin, jonka päättää se jo aiemmin scoutattu Asplöven 2.85. Ei se mikään varma haku ole, mutta kyllä sitä tuolla kertoimella kehtaa nykäistä, vaikkei osuisikaan. Luultavasti siinä pelissä Västerås tekee taas ne tutut 1-2 maalia ja voitto ratkeaa sitten siihen, saako Västeråsin veskari otettua koppeja vai ei. Tulosarvaus on 0-1 tai 5-1, heh.

Klo 18.30
HIFK >2.5 maalia 1.88
Kärpät >2.5 maalia 2.45
Asplöven 2.85
=13.12

Joo, meni taas vähän uhkapelin puolelle, kun piti summan mutikassa valita noita Liigan overeita. Kalpa-HPK näyttää niin vähämaaliselta hyvien veskarien takia, ettei Kyösti koske siihen. HIFK on tehnyt aika paljon maaleja kotonaan, joten yli 2.5 tänään on aika realistinen haku. Lukko-Kärpät saattaa olla vähämaalinen aika pitkään, mutta eiköhän Kärpät ole sen verran niskan päällä, että se on lähempänä voittoa tänään. Kärppien voitolla ja yli 2.5 maalilla on sama kerroin, joten on sitten ihan makuasia, kumpaa pelaa. Kyösti jostain syystä pelasi maalimäärää, vaikka jo nyt tuntuu siltä, että Kärpät voittaa 1-2 ja lappu kusee siihen, kjäh kjäh.

EDIT klo 20.45
Kyä taas ihmisen lasta koetellaan. Lapulla oli ensin HIFK-Tappara >4.5 maalia, mutta Kyösti vaihtoi sen --> HIFK >2.5 maalia, koska epäili, että tekeekö Tappara edes kahta maalia. Nyyh.  

EDIT klo 20.47
Heh, vedetään tuo äskeinen itkuvirsi takaisin, koska HIFK teki sen 3. maalin. Nyt puuttuu enää se Asplövenin voitto, joten hyvinhän tämä meni, kävi sitten Asplövenille miten tahansa. 

EDIT klo 22.15
No voi v*ttu sentään, Asplövenin parin maalin johto hupeni 3. erän jäähyilyyn...

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...