tiistai 10. marraskuuta 2015

Hockeyallsvenskanista voisi nykäistä Panternia 2.05, Vita Hästeniä 2.15 tai yllärinä Karlskogaa 3.25. Panternin kerroin Veikkauksella on huono, joten ykköshaku on Vita Hästen. Se on pelannut tiukkoja pelejä, jollainen on varmaan tänäänkin luvassa, mutta kokeillaan sitä melko hyvän tuntuisella kertoimella. Rivin ankkuriksi otetaan NLA:sta Lausanne. Se nakutti ihan mukavasti maaleja ennen taukoa ja voitti muutaman pelin, joten kyllä se tänäänkin Kyöstin mielestä on suosikki suht heikosti vieraissa pelannutta Luganoa vastaan. Visio olisi se, että tulee aika paljon maaleja molempiin päihin, tai ainakin Luganon päähän.

CHL-matseissa riittäisi pureskelemista, jos vain jaksaisi niitä ruveta miettimään. Tänäänhän pelataan 2. osaottelut ja jatkoon mennään maalieron perusteella, joten esim. Kärppien johtaessa lopussa yhdellä maalilla sen pitää ottaa veskari pois ja hakea riskillä kahden maalin voittoa. Tilanne saattaa siis muodostua nurinkuriseksi, koska tavallisissa sarjapeleissähän yleensä tappiolla oleva joukkue ottaa veskan pois ja hakee tasoitusta. Voisi kai betsata ihan piruuttaan Kärppien tasan kahden maalin voittoa kertoimella 4.60, koska jos ero on juuri tuo kaksi maalia, niin tuskin ennen loppua kumpikaan rupeaa ottamaan suuria riskejä, vaan mennään sopuisasti jatkoerään. Mutta Kyösti arkailee ja betsaa Kärppien voittoa tietäen, että lopussa Sparta voi iskeä tasoituksen tyhjiin, jos Kärpät johtaa viimeisellä minuutilla vain yhdellä maalilla.

Äh ja pöh, oli pakko ottaa neljänneksi lapulle handis-kohde, kun ei Kyösti oikein saanut tolkkua Ilveksen ja Pelsujen matsista. Teki mieli betsata yli 4.5 maalia, mutta ei siihenkään oikein löytynyt perusteluja. Niin, jos ei tuo handis-haku tunnu hyvältä, niin kyllä kai sen voisi korvata esim. Frölundan vähintään kolmen maalin voitolla kertoimella 2.55. Frölundahan lähtee matsiin yhden maalin tappioasemasta, joten jos se johtaa peliä kahdella maalilla lopussa, Litvinov ottaa veskarin pois ja hakee kavennusta riskillä. Handiksessa pelin henki on se, että HIFK tekee noin 30-35 maalia ja BK:n olisi siis tehtävä päälle 20 maalia, että over toteutuisi.

Klo 18.30
Kärpät-Sparta 1 (1.75)
HIFK-BK 46 yli 53.5 maalia (1.82)
Vita Hästen- Leksands 1 (2.15)
Lausanne-Lugano 1 (2.08)
=14.24

EDIT klo 21.15
S**tanan Vita Hästenin tunarit! 6 min ylivoimaa, ettekä saa maalia ja sitten vielä laskette vastustajan tekemään 0-2 alivoimalla! Bärkkel, muut kohteet nasahtelivat ihan hyvin, muttä tähänhän se sitten kusi. 

No pitihän se arvata, että Karlskoga ja Pantern voittivat. Miten voi olla näin huono tuuri, että taas Kyösti valitsi juuri sen joukkueen lapulleen, mikä ei voita? Nyyh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...