sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Bärkkel, oli tarkoitus olla ajattelematta vedonlyöntiä ja harrastaa sen sijaan ulkoilua, mutta ulkona näkyy olevan niin synkkää, ettei edes synkkämielinen Kyösti taida tänään jaksaa ulostautua kotikorsustaan, vaan sortuu taas perisyntiinsä eli tekemään järjettömiä tuulipukurivejään. Nykäistään päivä käyntiin klo 15 Nicella. Sillä on yksi ruma liigatappio alla, mutta muutenhan sen syksy on ollut menestyksekäs. Kyöstillä on sellainen käsitys, että 2.35 on aika hyvä kerroin.

Klo 15
Nice 2.35
Mjällby 1.75
Oilers(-3) 1.95
Napoli 1.75
=14.03

Bärkkel, oli tarkoitus nykäistä Serie A:n Carpia, mutta kukas sen maalit tekee, kun Borriellokin on pelikiellossa? Otetaan sen sijaan lapulle sählyn puolelta Oilers(-3), kun kerran peli näkyy tulevan televisiosta. Kyöstihän ei sählyliigaa seuraa, mutta Oilersseillä näkyy olevan neljä murskavoittoa alla, joten kuntopuntari puhuu reilun kotivoiton puolesta.

Superettanissa pelataan viimeinen kierros. AFC United olisi kiinnostanut, mutta sen matsi ei näytä olevan kohteena ainakaan Veikalla, Unibetillä eikä Nordicbetillä, joten epäilevätkö ne, että siinä saattaisi olla sopupelin riski, koska pelillähän ei käytännössä ole mitään merkitystä? Mitä tulee muihin peleihin, niin Utsiktens 6.40 saattaisi olla päivän virallinen ylikerroin. Sen vastustaja Jönköping on Kyöstin käsityksen mukaan jo ratkaissut nousunsa, joten sillä ei ole mitään panosta paitsi sarjan ykköstila tässä pelissä. Kaksi parasta nousee suoraan Allsvenskaniin. Sen sijaan Utsiktens tarvitsisi ihan välttämättä voiton tästä pelistä, jotta sillä olisi mitään mahdollisuuksia välttää suora putoaminen. Pelit alkavat jo klo 15.30.

Kyösti saattaa tehdä myös jonkunlaisen iltarivin, jos jaksaa ruveta scouttailemaan jenkkifutista, mutta sen näkee sitten illemmalla. Iltapeleistä on tähän mennessä tarttunut haaviin ainoastaan DEL:in Mannheim. Sekä Scwenninger että Mannheim ovat voittoputkessa, mutta Mannheimin voitot ovat olleet vakuuttavampia, joten Kyösti olettaisi, että se on tänäänkin lähellä voittoa. Veikkauksen kerroin Mannheimille on matalahko 1.90, mutta muualtahan sille saa noin 2.00, mitä on jo psykologisesti paljon helpompi betsata.

LISÄYS klo 14.15
Tuossa on vielä pari hakua illansuusta. Tuon voisi kai pelata tuplanakin, mutta eiköhän Kyösti siihen ymppää vielä pari jenkkifutisoveria, jottaa saa rivin varmaan kusemaan, kjäh kjäh. Monaco on selvä suosikki kotonaan, mutta siltä on ihan tajuttoman paljon äijiä pois ja sitä paitsi Euro-matsi tulossa, joten kokeillaan, josko Angers saisi nipistettyä ainakin yhden pisteen. Tulosarvaus on öbaut 1-1, 1-0.

Klo 18
Angers(+1) 2.25
Mannheim 1.90
=4.27

EDIT klo 19.45
Läheltä liippaa tänään, mutta ei näytä osuvan. Ekassa rivissä yksi nasahti ja kolme muuta hakua jäi yhden maalin päähän. No, tulipa taas askarreltua paskarreltua.

Maanantaina on aika vähän äksöniä, joten Kyösti saattaa jättää betsit tekemättä ja kerätä voimia tiistaille, koska silloinhan on aivan sikana pelejä ympäri maailmaa. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...