torstai 21. toukokuuta 2015

Täytyy varmaan lähiaikoina ruveta scouttaamaan myös pesäpalloa, jos pohjoismainen jalkapallo ei ala sujua paremmin. Eilen osuivat molemmat ruotsalaishaut, mutta on päiviä, jolloin kaikki ovat menneet väärin. Pahinta on se, että Kyösti ei oikein tiedä, mistä tämä ailahtelu johtuu, koska hän scouttaa suunnilleen samalla lailla joka päivä.

Tänään tapahtuu silleen, että Kyösti joutuu taas kasaamaan huumoriväritteisen tuulipukurivin, koska isomman panostuksen huippuhakuja ei Kyöstin osaamisella taida löytyä. Veikkausliigaan on muualla vihjattu mm. Vepsiä ja HIFK:iä, mutta ne jäävät Kyöstiltä väliin. Vepsillä ja Jarolla on molemmilla useampi poissaolo, eikä Kyösti käy arvaamaan, kumpi kärsii niistä enemmän. HIFK taasen voittaa yleensä vain Helsingissä ja vieraspeleistä se tuo yleensä 0-1p tuliaisina. HJK-Inter näyttää vähämaaliselta Klubin yhden maalin voitolta tai tasurilta. Jos nyt ihan pakko olisi joku haku valita tältä kierrokselta, niin se olisi Klubin tasan yhden maalin voitto kertoimella 3.55.

Äh, Kyösti muutti mielensä ja pistääkin rivinsä alkuun isokertoimisen riskihaun: Heerenveen 3.00. Hollannissa neljä mitalien ulkopuolelle jäänyttä joukkuetta (Heerenveen, Feyenoord, Zwolle ja Vitesse) pelaavat cup-tyyliin yhdestä Europa Leaguen paikasta. Tässä ensimmäisessä välierässä kohtaavat siis Heerenveen ja Feyenoord. Molempien kondis on ihan surkea, mutta isompi kerroin kiinnostaa. Feyenoord voi hävitä tämän pelin, jos se 3pv kuluttua voittaa kotimatsinsa isommalla maalierolla. Heerenveenin ykköstykki Mark Uth saattaa olla pois tänään, mutta myös Feyenoordilla on useampi epävarma tapaus. Heerenveeniä voisi varmaan pelata myös sinkkuna, mutta koska Kyösti pelailee pikkurahalla, niin hän tietenkin ymppää muutaman lisäkohteen riviinsä  :)

Klo 19.30
Heerenveen 3.00
Esbjerg 1.93 (ja tähänhän tämä rivi kusee tietenniin...)
Llagostera 2.20 (heh, no, vedetään nyt vielä kerran Espanjan kakkosta...)
=12.73

Joo'o, Heerenveen ja Llagostera tuntuvat ihan ok valinnoilta, mutta tuo Esbjerg pitäisi varmaan jättää pois -- tai korvata esim. Superettanin Siriuksella(-1) 2.45.

Saaplari, kun tekisi mieli nykäistä Sveitsistä Luzernia 3.20, koska sen vastustajalla Young Boysilla on 12p välimatka sekä sarjassa edellä olevaan että takana tulevaan, eikä siis juurikaan pistetarvetta. Noh, jätetään Luzern mahdolliseen witutusriviin...

EDIT klo 22
Voehan hevosen perse! Siinähän on käymässä justiinsa niin kuin Kyösti pelkäsi. Heerenveen hoiti homman, mutta Esbjerg on 0-2 tappiolla puoliajalla. Kaipa sitä Kyösti taas halusi uskoa Esbjergiin niin lujasti, ettei miettinyt tarpeeksi riskejä. No, lohduttaahan se sentään jonkin verran, että Kyösti varoitteli tuosta Esbjergistä ennen peliä, eikä hehkuttanut sitä ilman perusteita. Kyöstin vihjehaut olivat tänään hyviä, mutta Kyöstin oma betsaus meni jälkeen kerran päin hevosen perärööriä. Mutta huomenna potitetaan Ligue 2:sta niin kuin ei ole koskaan aiemmin potitettu et sillei hei!

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...