torstai 28. toukokuuta 2015

Sen verran pitkävetohammasta kolottaa, että on pakko laittaa tuollainen pieni rivinpoikanen sisään. Rivin ankkuriksi valikoituu Vitesse 2.30, vaikka se pelaa vieraissa. Se on hyvä vierasjoukkue ja siitä lähdetään, että se antaa paljon kovemman vastuksen Heerenveenille kuin Feyenoord antoi edellisellä kierroksella. Heerenveen oli altavastaaja Feyenoordia vastaan sekä kotona että vieraissa, mutta kahden huonovireisen joukkueen taistossa se oli vähemmän huono. Vitessen poissaololista ei ole yhtä paha kuin Heerenveenin, joten Kyösti uskoo vahvasti, ettei Vitesse tätä peliä ainakaan häviä. Tasuri on tietysti varsin mahdollinen lopputulos, mutta tuskin Vitesse ilman maalia jää.

Muista matseista sen verran, että FC Lahti saattaa olla alikertoiminen, mutta otetaan se nyt pitkin hampain lappuselle, koska valmentaja totesi, että pelaajien lepuuttaminen ja kierrätys on nyt loppu, ja parhaat pelaavat. Tämä rotaatiohan on osoittautunut epäonnistuneeksi ja Lahti on sen takia menettänyt turhan paljon pisteitä. Parhaalla miehistöllä kotkalaisten pitäisi kaatua tänään. Kerroin toki saisi olla päälle kahden...

Pesisoverit ovat luultavasti huonosti harkittuja, kjäh kjäh. Ensin oli tarkoitus pelata Jyväskylää, mutta Kyösti ei oikein tykkää pesiksen 1X2-kohteista, koska siinä haku ei saisi hävitä yhtään jaksoa. Kyösti pelaa mieluummin 12-kohteita, joissa on mukana supervuoro ja kotiutuskisa. Jyväskylän kerroin ilman supervuoroa olisi ollut 2.15 ja superin kanssa 1.52, mikä on liian pieni tällaiselle menestysbetsarille. Siispä lapulle lähti pari overia. Seinäjoen ja Kouvolan pelissä 13 juoksua voi tehdä tiukkaa, koska kyllähän nämä molemmat näköjänsä pystyvät pelaamaan ajoittain hyvää ulkopeliä, jolloin vastustaja ei montaa juoksua tee. Saabi nähdä, miten illalla käy. Sotkamon pelissä pitäisi tehdä 12 juoksua, joka on ihan mahdollinen, jos Joensuu avittaa Sotkamoa 2-3 juoksulla. Kyöstin visio on, että Sotkamo kyllä tyhjentää ainakin kerran pajatson ja tekee yksin sellaiset 8-9 juoksua.

Klo 18
KTP-FC Lahti 2 (1.95)
Seinäjoki-Kouvola >12.5 juoksua (1.82) -tämä on luultavasti rivin huonoin haku
Sotkamo-Joensuu > 11.5 juoksua (1.80)
Heerenveen-Vitesse 2 (2.30)
=14.69

Muistetaan nyt kuitenkin, että nämä ovat Kyöstin ekat pesishaut tällä kaudella, joten odotukset kannattaa pitää maltillisina et sillei hei!

EDIT klo 19.10
Pöh, Sotkamossa on järjestetty ainakin tulospalvelun mukaan äijää kolmoselle ihan urakalla, mutta siihen se sitten onkin jäänyt, eikä avausjaksolla saatu yhtään äijää kolmoselta kotiin. Kyllä niitä varmaan toisella jaksolla saadaan, mutta 12 juoksun tekeminen taitaa jäädä haaveeksi. Parempi vain Kyöstikin valmistautua hyvissä ajoin rivin kusemiseen... 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...