Illemmalla on sen verran paljon pelejä, että Kyösti julkaisee iltahakunsa vasta öbaut klo 17.30-18. Tuossa alkuillan perusprinsiipit.
Klo 18.30
Kups-FC Lahti. Kupsia olisi ehkä voinut kokeilla kertoimella 2.55, mutta nythän esim. Veikalla kerroin on 2.30, joten se jää väliin. Lahti on ollut järkyttävän tehoton hyökkäyspäässä viime aikoina. Viime pelissä se voitti laakit 16-4, mutta hävisi pelin vajaamiehiselle Ropsille 1-2. Maalivahdin pitäisi olla sarjan paras ja puolustuskin laadukas, joten ei Kyösti mielellään Lahtea vastaan pelaa. Toisaalta Lahti ei ole mikään mahtava vierasjoukkue, joten varmaan yksikin piste olisi ihan tyydyttävä torjuntavoitto (molemmille joukkueille). Kyöstin mielipide on, että tasuri on se lähtömerkki, mutta näillä muuttuneilla kertoimilla Lahti 3.10 on maistuvampi haku kuin Kups 2.30. Lahti ei ole niin huono kuin viime päivien tuloksista voisi päätellä.
LISÄYS
Pari tuulipukuriviä illan ratoksi. Kyösti ei rupea noita Espanjan kakkosen hakuja pahemmin kommentoimaan, kun viimeksikin meni ihan perseelleen. Islannin Breidablik lähti lapulle siksi, että vaikka sillä on pelkkiä tasureita alla, niistä kotitasuri tuli kovaa KR:ää vastaan ja pari muuta tasuria vieraissa. Nyt vastus näyttäisi aika keskinkertaiselta, joten kokeillaan, osuisiko tämä vuoden toinen islantilaishaku.
Klo 20
Örebro 1.83
Syrianska 1.75
Sportin Gijon 2.35
Leiknir 2.25
=16.93
Norrköping näytti kuntopuntarissa kovemmalta kuin Örebro, mutta koska niiden kertoimet olivat menossa ihan eri suuntiin, Kyösti päätti mennä muun lammaslauman mukana ja betsata Örebrota. Sen kerroin luultavasti laskee ihan justiinsa myös Veikalla...
Klo 22
Lugo 2.03
Breidablik 2.13
Zaragoza 1.53
Tampa Bay Lightning 2.18
=14.42
EDIT klo 23
Bärkkel, pitipäs taas sotkeutua tuohon Espanjan kakkoseen. Molemmat pelatut ruotsalaishaut osuivat. Lisäksi oli mielessä, että pitäisiköhän betsata Norrköpingiä ja Elfsborgin peliin >2.5, mutta ei, Kyöstin piti hakea se neljäs ja kuseva haku jostain saaplarin Espanjasta. Eihän tässä nyt mennyt kuin parin kympin voitto sivu suun, mutta aina juuri tällaiset tapaukset järsivät sisuskaluja, kun on meinannut pelata jotain, mutta sitten muuttanut mieltään, ja tehnyt väärän valinnan. Bärkkel.