UCL
Kyöstillä ei taida olla vihjeitä Mestareiden Liigan tiistaipeleihin. Keskiviikon peleihin kyllä löytyy mielipiteitä. Tiistain teema näyttäisi olevan se, että ainakin Veikkaus antaa suosikeille todella pieniä kertoimia, eivätkä ne maistu Lahden menestysbetsaajalle. No, miettikää nyt esim. Schalken kerrointa 1.22! Kyllähän useimmat suosikit hoitanevat pisteet kotiin, mutta jos nyt jossain pelissä voisi kokeilla altavastaajaa, niin se olisi Man City-Roma, siinäkin maalin tasoituksella. Romahan on pelannut Serie A:ssa loistavasti, mutta nyt tulee täysin eri kaliiberin vastus, joten ainakin Kyösti odottaa mielenkiinnolla, kuinka kauan Roman puolustus pitää. Cityn voitto on todennäköinen, mutta Veikkauksen 1.50 on niin pieni kerroin, että ihan piruuttaan Kyösti pelannee Romaa(+1) kertoimella 2.13. City on toki massiivinen nimiseura, mutta sehän alisuorittaa perinteisesti Euro-peleissä.
Tärkein perusprinsiippi näissä lohkovaiheen peleissä on se, että nyt pelataan enimmäkseen vain pisteistä, eikä vierasmaaleja tarvitse miettiä. Kyösti tulkitsee sen niin, että pelit voivat revetä pahastikin, jos toinen joukkue saa maalin ja se toinen rupeaa ottamaan suuria riskejä tehdäkseen tasoituksen. Illan huippupelissä se Kyöstin mielestä tarkoittaa sitä, että jos ja kun Barca tekee maalin, niin maalinteko ei jää siihen, vaan Barca voittaa todennäköisemmin 2-0 tai 3-0 kuin 1-0. Barcan toinen maali voi tulla vaikka lisäajalla, mutta Kyösti on aika varma, että se tulee. Saattaa jopa olla, että Kyösti pelaa johonkin uforiviin Barcan vähintään kahden maalin voittoa. Kerroin olisi Veikalla tällä hetkellä 3.45.
Tuossa muutamia hakuja, joista Kyösti aikoo väsätä pari riviänsä:
klo 20
-Almtuna-Asplöven 2 (2.55). Riskihaku, mutta täysin mahdollinen. Asplöven ampuu todella paljon ja tekee takuuvarmasti taas useamman maalin. Sen ongelma on kuitenkin ollut huono maalivahtipeli. Kyösti tuumaili silleesti, että ei se maalivahtipeli ainakaan voi enää huonontua, joten Kyösti näkisi, että Asplöven saattaisi olla jopa suosikki tässä pelissä saamatonta Almtunaa vastaan.
-Rögle-Malmö 2 (2.25). Otetaan kaveriksi toinen joukkue, joka hallitsee peliä ja laukoo paljon. Veikkauksen kerroin Malmölle on aika huono, mutta Malmö näyttää suht varmalta haulta. Toki veskarin imurointipäivä voi tuhota tämänkin haun, mutta se näkee sitten.
EDIT klo 2120 Tilanne 3-2 Röglelle. Melkoista hurlumheitä tuntuu olevan Malmön peli, koska ylivoimallakin piti laskea Rögle tekemään alivoimamaali. Eiköhän 3. erässä molempien verkko heilu vähintään kerran?
-Jos haluaa pelata kotijoukkueita, Kyösti ehdottaa Oskarshamnia 2.85 ja Karlskronaa 2.10. Kyösti kuitenkin jättää nuo väliin ja betsaa Asplöveniä ja Malmötä, mahdollisesti triplana Barcan(-1) kanssa, kjäh kjäh. Ahneus iskee taas...
klo 21.45
-Ei löytynyt sellaisia hakuja, joita olisi kehdannut vihjata. Saattaa olla, että Kyösti läiskii Englannin divareista kasaan jonkun triplan sellaisista joukkueista, joiden kertoimet ovat tulossa alas.
EDIT klo 22.15 Bärkkel, olisi sitten pitänyt valita ne kotijoukkueet tänään Hockeyallsvenskanista, mutta turhapa sitä on enää märehtiä. Onneksi Barca(-1) on samalla lapulla kuin Malmö ja Asplöven, koska se on tällä hetkellä tappiolla 2-1. Meneepä sitten se rivi kunnolla päin perärööriä. PSG kyllä pelaa yllättävän pirteästi siihen nähden, että Zlatan on pois!
Tuossa Kyöstin iltatuulipuku: Telford+Welling+Millwall+Watford, kerroin 15.05. Eikä tule osumaan, kjäh kjäh.