maanantai 8. syyskuuta 2014

Kyösti pelaa tänään pelkästään KHL:ää, koska se näkyy tällä hetkellä osuvan: tällä kaudella kaksi hakua, kaksi osumaa yli kolmen ja yli viiden kertoimilla et sillei hei!

Tuossa ovat Kyöstin alustavat haut: Slovan Bratislava, Neftehimik, Jugra, Severstal.

Tuossa Kyöstin riskitupla Veikkaukselle:

69 Lada-Neftehimik(-1) 2 (3.15)
627 TsSKA-Jugra 2 (4.70)

Kerroin 14.80

Perusprinsiippejä:
-Lada näyttäisi ottavan aika paljon jäähyjä (ekassa pelissään 28min vastustajan 16min vastaan), joten Neftehimikille luultavasti tulee runsaasti hyviä maalintekopaikkoja. Kyösti pitää Neftehimikiä melko todennäköisenä voittajana tässä pelissä, joten hän ottaa riskin ja betsaa sen vähintään kahden maalin voittoa. Maalivahdeista sen verran, että Neftehimikin Mihail Birjukov näyttäisi olevan paremmassa vireessä kuin Stepan Goryachevski, joten vedon kannalta olisi parempi, jos Birjukov pelaisi tänään.

-TsSKA Moskova on tietysti ihan mahdollinen voittaja tänään, mutta Kyösti ottaa kantaa Veikkauksen antamiin kertoimiin ja pelaa Tsaskan kerroin 1.50 vastaan. Sehän on ihan järjetön alikerroin, kun ottaa huomioon, että Jugra on voittanut molemmat tämän kauden pelinsä, vieläpä vieraissa. Olisi varmaan fiksumpaa betsata Jugraa maalin tasoituksella kertoimella 2.35, mutta Kyöstin ahneus vie voiton ja hän yrittää Jugran voittoa.

-Severstal oli mielessä, mutta Veikan 2.80 on aika pieni kerroin, joten Kyösti tuskin betsaa sitä. Dinamo Moskovan maalinteko on tökkinyt ihan uskomattoman paljon, mutta kaipa niitä börsiä alkaa kohta tulla. Dinamo pääsi pelaamaan Tsaskaakin vastaan 16min ylivoimaa, muttei saanut kuin yhden maalin aikaan. 3. erässä se tuhlasi neljä ylivoimaa tekemättä maaliakaan. Joko ketsuppipullo tänään aukeaa?

Jep jep, nuo Kyöstin rivin pelit alkavat siis klo 18. Iltapäivällä olisi tuo Slovan Bratislava, mutta Kyösti jättää sen nyt väliin, koska se pelaa aika runsasmaalisia pelejä, eli siis myös omissa soi...

EDIT klo 22. Noooh, ei tuo nyt niin mahdottoman kaukana ollut, jos ottaa huomioon sen, että esim. Jugra oli selvä altavastaaja. Jugra pisti pystyyn ihan komean loppukirin, vaikka äijää istui tosi useasti jäähyboksissa. Neftehimikin voittamattomuus oli pieni pettymys, joten täytyy nyt miettiä, kannattaako sitä kovin usein vierassuosikkina betsata. Jugra kyllä lähtee lapulle, koska ei se huono ollut ainakaan tilastojen perusteella, ja taatusti saa vielä monta kertaa ylikertoimen jotain suurta nimiseuraa vastaan. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...