torstai 4. syyskuuta 2014

Kyöstiltä tulee ennenaikainen jaaritteluviesti, koska tänään pelataan viimeiset pelit MM-koriksen alkulohkoissa. Niissä on pari ihan mielenkiintoista peliä betsausmielessä, mistä syystä Kyöstikin joutuu aktivoitumaan päivää suunnittelemaansa aiemmin.

Iltahauksi hän valitsee Dominikaanisen tasavallan Veikkauksen namikertoimella 2.75. Turkki-Dominikaaninen tasavalta alkaa klo 22.30 ja Kyöstin näkemys on, että pari on paljon tasaväkisempi kuin kertoimet 1.50-14.00-2.75 antava olettaa. Molemmat ovat jo päässeet jatkoon, joten tässä ratkaistaan lohkon kakkospaikka. Turkki ei ole oikein vakuuttanut: se voitti Uuden-Seelannin kolmella pisteellä, Suomen jatkoajalla sekä hävisi USA:lle ja Ukrainalle. Dominikaanit hävisivät ensimmäisen pelinsä Ukrainalle, mutta sen jälkeen piristyivät ja voittivat Uuden-Seelannin ja Suomen. Viimeistä edellisen pelin he hävisivät USA:lle, mikä ei tietysti kerro tasosta mitään, koska USA on mestarisuosikki Espanjan ohella.

Kyösti katseli illan matseja ja tuli siihen tulokseen, että otetaan lätkän puolelta toinen kohde iltatuplaan: Slovan Bratislavan vähintään kahden maalin voitto. Joukkue on kuulemma vahvistunut ja sen kertoimetkin näkyvät tulevan alas.

Slovan Bratislava-Medvescak(+1) 1  (3.10)
Turkki-Domin.TV 2 (2.75)

Kerroin 8.52

Tuossa alla on ennakkopohdintoja MM-koriksen alkulohkojen ratkaisupeleistä. Slovenia voittaa lohkonsa, jos se voittaa Liettuan tai häviää korkeintaan kahdeksalla pisteellä, joten Kyösti saattaa betsata Sloveniaa 2,5p tasoituksella. Varmaan slovenialaiset pyrkivät apinan raivolla pysymään Liettuan kyydissä loppuun asti--ja onhan Slovenia voittanut kaikki pelinsä, joten ei sen voitto tänäänkään mahdottomuus olisi. 2,5p on aika pieni tasoitus, mutta luultavasti pelistä tulee tasainen.

http://www.fiba.com/news/spain-2014-nine-teams

EDIT Öh, joo, Dominikaanista tasavaltaa ei sitten tainnut parempi lohkosijoitus kiinnostaa? Tilanne puoliajalla Turkille 41-23. No, oli se silti ihan ok haku kertoimella 2.75.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...